perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kirjaostosvinkkejä Kirjan ja ruusun päiväksi 23.4.2016

Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. ihmisten toivotaan ryntäävän kirjasostoksille vakavin aikein. Suomessa päivän kunniaksi saa kirjakaupoista ostoksilleen kylkiäisenä erikoiskirjan, jos ostaa kirjoja 15 euron edestä. Teos on saatavilla vain Kirjan ja ruusun päivänä. Tänä vuonna lahjakirja on Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks noloo? -lastenkirja. Tällä erikoisteoksella kirjakaupat juhlistavat lukemista ja houkuttelevat lapsia lukemaan.

Lukukeskuksen vuosittainen Lukuviikko jatkuu sunnuntaihin saakka (18. - 24.4.2016) ja tänä vuonna sen teemana on ollut Monta tietä tarinaan. Olen vinkannut viikolla lukemista 8-vuotiaalle pojalle ja ottanut osaa #pojatkin lukee -kampanjaan. Anna-tyttö vinkkasi Neropatin päiväkirjoista, jotka sopivat sekä pojille että tytöille luettavaksi.

Nyt on vuorossa muutama kirjavinkki, joita kannattaa katsella sillä silmällä huomenna kirjakaupassa. Tsekkaa myös Lukupiirin kirjavinkit täältä.


1. Hannu Väisänen: Elohopea, 2016

Anteron saagan 5. osa ei jätä ketään kylmäksi.


2. Terhi Rannela: Frau, 2016

Frau sopii erityisesti historiasta kiinnostuneille lukijoille, mutta tempaisee varmasti lukijan kuin lukijan mukaansa.


3. Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää, 2016

Erityisesti miehille sopiva kirja, joka koskettaa naislukijoitakin. Kirja kertoo huutolaispoika Kelpon tarinan ja vähän myös nyky-Mikan elämästä.


4. Jukka Viikilä: Akverelleja Engelin kaupungista, 2016

Esteetikkojen ja arkkitehtuurista kiinnostuneiden toivekirja. Kaunista kieltä ja historiaa.


5. Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous, (uusin painos 2015)

Viime vuoden nobelistin yhteisöromaani, jota ei saa ohittaa. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui 30 vuotta sitten, 26.4.1986.


6. Nadja Sumanen: Rambo, 2015

Kerrassaan hyvä nuortenkirja, viime vuoden Finlandia Junior -voittaja, joka sopii sekä tytöille että pojille.


Kuulin juuri lapsiltani toiveen saada tuo Onks noloo? -kirja omaksi, joten taidan siis lähteä kirjaostoksille minäkin. Luulenpa, että katseeni kääntyy kohti dekkaritarjontaa, sillä nyt voisi olla kunnon rikostarinan vuoro. Huomiseen!


Hyvää Kirjan ja ruusun päivää!



11 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! :) Rambo alkoi kiinnostaa erityisen kovasti. Meilläkin toivotaan tuota Onks noloo? -kirjaa, joten kaupoille se on ponnistettava nuhassakin (tai sitten päädyn pysyttelemään viltin alla ja tilaamaan verkkokirjakaupasta, onneksi on sekin vaihtoehto).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi vinkistä tuosta verkkokirjakaupasta, samasta syystä. Rambo ihastuttava kirja, hyvin aito ja mutkaton. Se maistui myös seiskoille, sekä tytöille että pojille.

      Poista
  2. Mainioita vinkkejä! Tuon Tsernobylin ostan jossain vaiheessa itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä löytöjä teit tänään? Tšernobylistä nousee rukous on sen verran vaikuttava, että sen toivoisi osuvan mahdollisimman monen lukulistalle.

      Poista
  3. Osaisitko kertoa mitään hyviä mielenterveys(ongelma)aiheisia kirjoja? :) Toki muutkin hyvät nuorelle aikuiselle sopivat kirjavinkit sopivat.

    Ihanan meren olen jo lukenut, joten sitä ei tarvi enää vinkata.

    T. Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, Anni! <3

      Aika vähän olen lukenut mielenterveysongelmia käsitteleviä kirjoja. Aika kummallista, että sellaisia on niin vähän, vaikka ongelmia riittää. Masennuksesta kertoo ainakin Vilja-tuulia Huotarisen Valoa, valoa, valoa, jossa on surullinen loppu. Laura Lähteenmäen Iskelmiä kertoo, miten tukalasta ja mielenterveyttä uhkaavasta väkivallasta voi selvitä. Aikuisten kirjoista tulee mieleen Juha Hurmeen Hullu, joka kertoo aikuisen miehen selvitysmistarinan (en ole sitä lukenut).

      Kirjastosta varmaan osataan neuvoa paremmin. Aiheesta kannattaisi vaikka kirjoittaa!

      Poista
    2. Kiitos paljon tässä olevista ja postauksesi sisältämistä vinkeistä :) ! Täytyykin pyytää isääni käymään puolestani kirjastossa ja kiikuttamaan suosittelemiasi kirjoja tänne sairaalaan. Itse en nimittäin vielä kirjastoon pääse ja täällä on melkoisen tylsää, joten jotain puuhaa olisi kiva saada...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Leena! Palaan asiaan, kunhan työkiireet helpottavat.

      Poista
  5. Ojensin Sinulle palkintohaasteen kuin kesäisen kukkakimpun: http://mummomatkalla.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Takkutukka! <3 Vastailen pikapuoliin!

      Poista

Kiitos kommentista!