maanantai 28. marraskuuta 2016

Antti Tuuri: Bospor Express

Antti Tuuri: Bospor Express, Kertomus matkasta, 3. painos, 2013
Kustantaja: Otava
Kansi: Kirsti Maula
Sivuja: 202
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Antti Tuuri on kirjoittanut niin kauan kuin muistan, ja Wikipedia paljastaakin, että hänen esikoiteoksensa on ilmestynyt jo vuonna 1971, jolloin olin vuoden vanha. Tuurin tuotanto on mittava ja kunnioitusta herättävä. Hänen kirjoistaan kohistaan aika ajoin, ja niitä on ollut tasaisin väliajoin myös Finlandia-ehdokkaina. Hän on niitä suomalaisia ammattikirjailijoita, joiden uraa ei voi kuin ihailla.

Tuuri on ennen kaikkea eteläpohjalaiskirjailija, joka on kuvannut kirjoissaan lähinnä kotiseutunsa elämänkohtaloita ja sukusagoja. Aikaisemmin olen lukenut hänen teoksensa Pohjanmaa. Se on komea klassikko vuodelta 1982 ja osa Hakaloiden suvusta kertovaa Pohjanmaa-sarjaa. En voinut kuitenkaan välttää pientä pettymystä, sillä odotin kirjalta järisyttävää eteläpohjalaismurteen vyörytystä, mutta dialogia ei sitten paljoa ollutkaan, vaan oli sellaista tarinankerronnan meininkiä, jossa dialogikin kerrottiin osana mehevää tarinaa.

Bospor Expressissä tunnistan kerronnan tyylin, vaikka kirjailija ei tavoittelekaan sellaista mehevyyttä, kuin suvun tarinoissa tarvitaan. Nyt Tuuri istuu junassa matkalla Istanbuliin kirjafestivaaleille. Kirjan kerronta on verkkaista, ja juuri verkkaisuudessaan miellyttävää. Voisikohan sanoa, että kirjassa on junamatkan rytmi? Niinpä teos ei sovi hätähousuille, joille on tärkeintä päästä nopeasti paikasta toiseen: Minulla ei enää ollut kiirettä mihinkään, olin nähnyt maailmasta ne kolkat, jotka tässä elämässä olin ajatellut nähdä. Olin päättänyt matkustaa vain maalla ja vedessä kulkevilla ajoneuvoilla. Lentokoneilla matkustamisen olin päättänyt jättää niille, joilla ei sivistyneempään matkustamiseen ole haluja tai mahdollisuuksia. (S. 14.)

Näen kirjailijan hahmon silmissäni: hän istuu junassa ja kirjoittaa ja lukee, hänen ajatuksiinsa ilmestyvät jo kuolleet kirjalijakollegat, vaimokin käy mielessä tasaisin välein. Varsinaista juonellista huippukohtaa ei ole (onko matkakirjoissa ikinä), vaan suurinta jännitystä koetaan siitä, ehtiikö kirjailija Belgradista Bosbor Expressin kyytiin ja sitten tullessa, ehtiikö Bospor Ekspress ajoissa Belgradiin, jossa pitäisi hypätä Budapestin junaan.

Matkapäiväkirjan luonteeseen kuuluu, että erikoiset ruuat ja pienetkin, yllättävät tilanteet kirjataan ylös. Matkalla tavatut ihmiset jäävät myös mieleen, ja näin sujuu Tuurin ja vanhojen serbialaisnaisten kohtaaminen: - - Yksi naisista taputti penkkiä ja näytti, että minulle olisi siinä tilaa. Istuin, naiset kyselivät minulta jotain tuntemattomalla kielellä, ehkä serbiaksi. Vastasin suomeksi. Kerroin olevani suomalainen kirjailija, joka oli matkalla kirjallisuusfestivaaleille Istanbuliin. Naiset eivät saaneet pidätetyksi hihitystään, vaikka yrittivät. Sanoin kuulleeni, että sellainen mies pärjää maailmassa, joka tulee toimeen vanhojen naisten kanssa. Naiset katselivat minua nyt epäluuloisesti, alkoivat jutella keskenään ja jättivät minut rauhaan. (S. 60.)

Tuuri tapaa matkalla muitakin naisia. Festivaaleilla nuoret naiskirjailijat tuntuvat viihtyvän Tuurin seurassa ja tapaamisen kuvauksessa on sellaista lempeää ja itseironista huumoria, joka hymyilyttää kovasti. Voin kuvitella, että naiset ovat nähneet tässä suomalaisessa, charmantissa kirjailijassa jotain äärettömän viehättävää ja eksoottista.

Minäkin viehätyin. Vietin mielelläni aikaa Tuurin seurassa Bospor Ekspressin kyydissä. Junalukemiseksi kirja olisi aivan loistava valinta, ja luulenpa, että yksi sun toinen voisi alkaa kirjoittaa junamatkan tunnelmiaan ylös tämän luettuaan.

Blogiaikanani olen aiemmin lukenut kolme matkaertomusta: Heinrich Böllin Päiväkirja vihreältä saarelta, J. M. Syngen Aransaaret ja R. L. Stevensonin Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimailla. Kaikista niistä olen pitänyt, vaikka ne eivät tosiaankaan ole mitään vauhdikkaita tarinoita - esimerkiksi Stevensson kävelee koko matkan! Hyvän matkakirjan ei tarvitse olla kummallinen, vaan riittää kun sen kirjoittaja suhtautuu maailmaan uteliaasti. Silloin lukija
saa nauttia myös mielenmaisemista.


Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan 2. Matkakertomus. Kiitän P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saraa tästä kirjalöydöstä, sillä hänen bloggauksensa perusteella sain ylipäätään tietää kirjasta ja hänen suosituksensa mukaisesti hankin kirjan jostain kirja-alesta omaan hyllyyni. Bospor Expressin ovat lukeneet myös Arja ja Mai, joka oivaltaa, että kirja sopii mukavasti slow life -elämäntyyliin. Notko, se lukeva peikko puolestaan piti kirjaa tylsänä, eikä kirja tosiaan mikään juonellinen tykitys olekaan.

4 kommenttia:

  1. Kyllä sopii hyvin sanoa, että kirjassa on junan rytmi, sitä siinä on ja se juuri antaa lukijallekin sen saman tunnelman. Varsinkin jos on paljon junassa matkustanut ja siinä tunnelmassa viihtyy, niin tämä kirja on kaikin puolin miellyttävää seuraa. Minulle tuli tästä heti mieleen Waltarin Lähdin Istanbuliin. Jostain luin että Tuuri olikin ajatellut ensin nimeä Minäkin lähdin Istanbuliin.

    VastaaPoista
  2. Nyt kun ajattelen rautateillä matkustamista, niin voisin kyllä matkustaa Tuurin lailla junalla ja nähdä maailmasta paljon enemmän. Lentokoneet hurauttavat paikasta toiseen ja näet vain sen paikan missä käyt. Tuuri näki matkallaan monta maata, hänellä oli aikaa lukea ja kirjoittaa ja katsella maisemia. Ehkä haluaisin matkalleni mukaan kaverin, jonka kanssa jakaa kokemukset yhdessä.

    VastaaPoista
  3. Voin Elina kuvitella sinutkin sinne junaan lukemaan Tuurista, joka istuu junassa. :D

    Kirjoituksestasi välittyy seesteisyys ja rauha. Voi miten niitä pieni kiireinen ihminen tarvitseekin ja kaipaakin. Kiitos ihanasta esittelystä.

    Joskus haaveilin junamatkasta Venäjän halki ja kuulin jo junan kolinan korvissani ja join teetä, jossa oli vadelmahilloa.

    VastaaPoista
  4. Minulla tulee Antti Tuurista mieleen aina vahvasti lukioajat, sillä meillä tietenkin luetutettiin Lakeuden kutsua. Valitsin myös vapaaehtoisesti Tuuria jollekin äikän kursseista ja luin Talvisodan. Olisinkohan Pohjanmaankin lukenut, en ole ihan varma. Miksiköhän en ole lukenut Tuuria vuosiin. Pitäisi kyllä! Tämäkin sinun esittelemäsi teos kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Jos ehdit, blogistani löytyy sinulle haaste. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!