tiistai 29. elokuuta 2017

Anne Tyler: Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa

Anne Tyler: Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa, 2. painos, 2007 (ilm. suomeksi 1983)
Alkuteos: Dinner at the Homesick Restaurant, 1982
Suomentaja: Jussi Nousiainen
Kustantaja: Otava
Kansi: ?
Sivuja: 335
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Sivumennen-blogin Hyllynlämmittäjä-haaste on lämmittänyt lukijan sydäntä tänä vuonna. Tässä on taas yksi aarre hyllystäni: Anne Tylerin Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa. Kirja on komeillut jo 5 vuotta TBR-listallani, jonka olen koonnut oman kirjahyllyni lukemattomista kirjoista. Nyt tämä aarre tuli siis vihdoin luettua. Ja kuinka siitä pidinkään!

Olen hankkinut kirjan varmaankin Hullujen päivien pokkarialesta ja haalinut muitakin Tylerin kirjoja omakseni. Minulla on ollut jo vuosia aavistus siitä, että Tyler on suosikkikirjailijoitani, vaikken ole lukenut häneltä yhtään kirjaa. Hullua tietysti, mutta lukiessa aavistukseni osoittautui oikeaksi: Anne Tyler kuuluu siihen samaan huippukirjailijoiden kastiin kuin Carol Shields ja Alice Munro, jotka molemmat saavat tavallisen ihmisen elämän kerrottua niin hienosti, että kaikella tuntuu olevan merkitys. Myös minun omalla arkisella elämälläni.

Tyler on ollut monet kerrat Pulitzer-palkintoehdokkaana, kuten tälläkin kirjallaan vuonna 1982. Voitto tuli vuonna 1989  teoksella Hengitysharjoituksia, joka siirtyi saman tien lukulistalleni ja saattaa jopa lämmittää hyllyäni parasta aikaa. Täytyy tarkistaa.

Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa kertoo Tullin perheestä, jonka äiti on selviytyjä, mutta kiukkuinen sellainen. Hän jää yksinhuoltajaksi, kun mies väsyy hänen ilottamaan tarkkuuteensa. Lapset Cody, Ezra ja Jenny kasvavat aikuisiksi, mutta kantavat jokainen yhteistä lapsuuttaan omaan kipeään tapaansa.

Kirjan rakenne on toimiva. Perheen elämää seurataan kaikkitietävän kertojan kautta, mutta näkökulma muuttuu luvusta lukuun. Se on vuorotellen kunkin perheenjäsenen oma, ja kun samasta tapahtumasta, esimerkiksi eräästä perheretkestä, kerrotaan eri silmin, siihen tulee kummasti sävyjä ja syvyyttä.

Ensimmäisessä luvussa, Yksi asia teidän olisi syytä tietää, seurataan perheen äidin, Pearlin, selviytymistä, kun mies jättää: Ei hän tasainen ihminen ollut, hän menetti usein malttinsa, tiuskaisi, läimäytti lähintä poskea ja tokaisi sellaista mitä myöhemmin katui - mutta ei hän luojan kiitos sentään paljastanut kyyneliään. Hän ei suvainnut kyyneliä. Hän oli Pearl Cody Tull, joka oli purjehtinut riemukkaasti pois Raleighista uuden miehensä rinnalla eikä taakseen vilkaissut. Edes nyt, kun seisoi siinä keittiön ikkunan ääressä ypöyksin, kireitä ja vanhentuneita kasvojaan katsellen, hän ei itkenyt. (S. 17.) Mitä tuo äidin ylpeys aiheuttaa lapsille? Äiti, joka ei koskaan itke, eikä koskaan saa kerrottua lapsille, että isä on jättänyt heidät.

Kirja ei ole ollenkaan niin synkkä, kuin tästä alkuasetelmasta voisi päätellä. Ezra, joka on lempeydellän ja helppoudellaan lunastanut äidin kultapojan aseman, rakastaa ruokaa ja kutsuu perheensä uskollisesti päivällisille omaan ravintolaansa. Hän haaveilee lämmöstä ja läheisyydestä, mutta päivälliset päättyvät aina huonosti. Kun epäonnistuneista päivällisistä Koti-ikävän ravintolassa alkaa tulla tapa, lukija odottaa jo hymynkare huulillaan, mikä saa kenetkin nyt loukkantumaan.

Codysta kasvaa yritteliäs ja menevä mies, Jennystä herkkä suurperheen äiti, joka oppii kätkemään väsymyksensä naurun taakse (toisin kuin äitinsä, joka oli arvaamaton tiuskija). Perheen sisäiset suhteet ovat monimutkaisia ja raastavia, mutta kaikesta huolimatta jonkinlainen side perheenjäsenten välillä säilyy ja viimeiset päivällisetkin yllättävät lukijan.

Kaiken ylle jää leijumaan ihmisen pienuuden hyväksyminen ja hento rakkauden utu. Avuttomuus ja turhautuneisuus, jota meistä ehkä jokainen on perhesuhteissaan joskus kokenut - koska me kaikki olemme sellaisia kuin olemme, emmekä muuksi muutu -  kuuluvat kauppaan. Oppiiko sitä ketään muita ihmisiä tuntemaan niin perusteellisesti kuin omat perheenjäsenensä?



Kun kesällä luin kirjaa, meitä oli ilmeisesti muutama muukin bloggari kirjan kimpussa samanaikaisesti: ainakin Hanna bloggasi kirjasta samana päivänä, kun sain sen luettua. Muita arvioita on näissä blogeissa: Illuusioita, Luetut, lukemattomat ja Koko lailla kirjallisesti. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohdan 26. Sukutarina.

10 kommenttia:

  1. Tästä koti-ikävästä jäi luettuna mukava tunnelma, jonka postauksesi taikoi esiin! Tyler on tasalaatuinen ja kelpo kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Vaikka kirja oli paikoin surulllinen, niin se ei jättänyt surulliseksi, vaan sen läpäisi jonkinalainen syvä hyväksyntä.

      Tyleristä uskon juuri noin: jos laatu on näin hyvää, aion lukea häneltä lisää kirjoja. :)

      Poista
  2. Tyler on aina luotettava, hän kuvaa pientä ihmistä - kuten sanot - niin lämmöllä ja tarkasti, että hänen tarinoihinsa on helppo eläytyä, ja niistä jää Takkutukankin mainitsema hyrisevä jälkitunnelma. Monesta Tylerin kirjasta on tehty leffa: ainakin Onnellinen matkamies jäi mukavana mieleen, ja onhan siinä pääosassa William Hurt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö ja tarkkuus ovat aina positiivisia ominaisuuksia kirjassa. Täytyypä etsiä noita elokuviakin käsiinsä. Ja tietysti lisää Tylerin kirjoja.

      Eläytyminen onnistui joka sivulla.

      Poista
  3. Muistan tämän kirjan 80-luvulta :) Ja nyt kun luin tämän arviosi, pitääkin ottaa kirja uudestaan lukulistalle! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin voisin kuvitela lukevani tämän joskus uudestaan. Henkilökuvaus oli tarkkuudessaan ja lämmössään hienoa luettavaa.

      Poista
  4. Minäkin olen tänä vuonna palannut Anne Tylerin pariin. Luin Hengitysharjoituksia ja Elämän tikapuilla, vaikken saanut niistä bloggauksia aikaan. Niissä oli jotain samaa kuin mitä tavoitan tästä bloggauksestasi. Tyler tosiaan kuvaa taidokkaasti arkea! Kirjat olivat myös hyviä aikaikkunoita 80-90-lukujen konservatiiviseen Amerikkaan. Ehkä sen tietynlaisen ummehtuneen jälkimaun - joka ei liity siis kirjailijaan vaan aikakauteen - en sitten blogannut. Tämän kirjan voisin vielä joskus lukea. Oletko muutes lukenut Anna Quindlenia? Hänenkin kirjoitusotteessaan on tietynlainen, hämääväkin, kepeys.

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava lukea sinunkin bloggauksesi tästä! Olen iloinen, että hyllynlämmittäjä-haaste sai tarttumaan tähän. Aion ehdottomasti lukea Tylerin kirjoja lisääkin.

    VastaaPoista
  6. Tyler on perhesuhteiden armoitettu tulkki. Tämä "Koti-ikävä" oli ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin ja olen edelleen sitä mieltä, että se on hänen parhaitaan tai ainakin se on jäänyt mieleeni vahvana teoksena.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!