Seita Vuorela: Lumi

Seita Vuorela: Lumi, 2016
Kustantaja: WSOY
Kansi: Terhi Ekebom
Sivuja: 234
Mistä sain kirjan: oma ostos



Seita Vuorelan Lumi edustaa kunniakkaasti kotimaista nuortenkirjallisuuden perinnettä, jossa ajankohtaisiin aiheisiin tartutaan suoraan ja kiertelemättä. Asiat kerrotaan sellaisina kuin ne ovat, ja nuorten elämä on sellaista kuin se täällä pohjolan perukoilla on. Vuorela kuitenkin myös uudistaa tätä realistisen kerronnan perinnettä tuomalla siihen maagista realismia ja nyt myös sadun maailmaa.

Lumi jäi tekijältään kesken, mutta ystävä Vilja Tuulia Huotarinen saatteli kirjan maailmalle ja hienoin tuloksin. Teos tekee kunniaa liian varhain kuolleelle kirjailijalle, jonka tuotanto jää elämään.

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Siamakista, joka on paennut perheensä kanssa Iranista Suomeen. Siamak on asunut täällä 6-vuotiaasta lähtien ja pitää itseään suomalaisena. Hän on sopeutunut lumeen ja erityisesti jäähän, jolla hän liikkuu vaivattomasti. Hän on lupaava nuori jääkiekkoilija. Hän haluaisi myös unohtaa kaiken vanhan. Persialainen kulttuuri, hänen juurensa, painavat kahleina kaikessa. Iranissa ei ole mitään hyvää. Varsinkin, kun suomalaiset kaverit niputtavat hänet milloin terroristiksi milloin muslimiksi ja milloin miksikin. Leikkiähän se on, mutta silti se ruokkii Siamakin vihaa.

Toinen kirjan päähenkilö on Atisha, Siamakin lapsuudenystävä, joka joutuu pakenemaan nyky-Iranista, jossa hänen bloginsa on poliittisesti uhkaava. Atisha tulee asumaan Siamakin perheeseen, hän tunkeutuu jopa jäälle, ja yhtäkkiä Siamak joutuukin kasvotusten juuriensa kanssa ja muistot alkavat palata. Se tekee kipeää.

Atishan hahmo on salaperäinen ja kiehtova. Hän tuo mukanaan sadun ja tarinat menneisyydestä. Siamakin ja Atishan tarina alkaa sekoittua H. C. Andersenin satuun Lumikuningatar, jossa lapsuudenystävät, Kai ja Gerda ovat samanlaisessa tilanteessa kuin Siamak ja Atisha. Kai katoaa lumikuningatten vaunuissa pohjoiseen, jossa hänen sydämensä kylmettyy. Häntä uhkaa myös lumikuningattaren viimeinen suudelma, joka tarkoittaa kuolemaa. Gerda lähtee etsimään häntä, ja pelottavan matkan jälkeen saakin hänet pelastettua.

Miten käy Siamakin ja Atishan? Tosielämässä kaikki ei ehkä kuitenkaan pääty niin onnellisesti kuin saduissa päättyy. Kirjan tapahtumat alkavat suistua hallitsemattomiksi eräissä kotibileissä. (Tämä on juuri sitä suomalaisen nuoruuden ydinaluetta, jonka kuvaukset herättävät tällaisessa keski-ikäisessä ihmisessä sekä surua että häpeää.) Juoni käy jännittäväksi ja siihen tulee on the road -meininkiä.

Kirja on teemoiltaan puhutteleva. Kahden kulttuurin kohtaaminen on kuvattu oivaltavasti ja riipaisevasti. Siamakin tunteet ovat aidon tuntuisia ja nuorten ajatusmaailmaan on helppo eläytyä. Iranin lähihistoria valottuu hienosti ja sekoittuu taianomaisesti suomalaiseen kylmyyteen. Nuorelle tämä kirja on aarre. Se ei ole liian helppo eikä siirappinen, vaan vaatii lukijalta pientä ponnistelua, joka palkitaan hienona lukuelämyksenä. Kirjan kielikin on kaunista. Toivoisin, että nuoret innostuisivat kirjan luettuaan lukemaan myös H. C. Andersenin satuja, ainakin Lumikuningattaren - satua ei ole koskaan elämässä liikaa.

Jos saisin jakaa palkinnon vuoden 2016 kauneimmalle kirjankannelle, se olisi tässä. Terhi Ekebom on vanginnut kanteen sekä pohjoisen että etelän, lämmön ja lumen. Siitä voi hahmottaa Kaspianmeren rannat, joilta joutsenet palaavat kesäksi pohjoiseen. Oivaltavasti joutsenet kertovat, että maailmamme eivät ehkä olekaan niin kaukana toisistaan kuin yleensä ajatellaan - ehkä kaikki tällä maapallolla onkin yhteistä.



Lumi on luettu useassa kirjablogissa ja se on kerännyt paljon myönteistä huomiota. Teos oli ehdokkaana Finlandia junior -palkinnon saajaksi vuonna 2016 ja se saikin Lukija-Finlandian. Linkitän tässä Oksan hyllyltä -kirjablogiin, jossa on puolestaan linkkejä muihin blogeihin.

Kirja oli lukupiirikirjana, ja suurin osa piti kirjasta kovin, varsinkin eräs meistä, jonka lapsuuden lempisatu on juurikin Lumikuningatar. Realismin ja sadun yhdistäminen koettiin myös ongelmallisena, koska yhtymäkohtien miettiminen voi olla lukijalle vaikeaa, jos satu ei ole tuttu.

Luin kirjan viime vuoden puolella, jolloin se täytti HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan 33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt teos. Tänä vuonna se sopisi myös moneen HelMetin haastekohtaan.