Kustantaja: Karisto
Sivuja: 151
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Jyri Paretskoi: K15
Kustantaja: Otava
Sivuja: 80
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Kustantamot ovat heränneet julkisuudessa paljon esillä olevaan poikien lukutaidon hiipumiseen. Syytä onkin. Oikeataan koko kansakunnan olisi syytä herätä pelastamaan nuorison lukutaito - ja pian. Kaikenlaisia kampanjoita viritelläänkin parhaillaan, mutta koska myös aikuisten lukeminen on vähentynyt, pelkäänpä, ettei tälle suunnalle ole paljon tehtävissä. Lukemista, kirjoja ja kirjallisuutta pitäisi pitää arkipuheessa mukana koko ajan (kotona, koulussa, lehdissä, uutisissa, lastenohjelmissa, nuortenohjelmissa), jos halutaan kasvattaa lukijoita.
Viime aikoina työssäni äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana olen välillä havahtunut tunteeseen, että puhun nuorisolle kuin ufoista, kun puhun kirjoista ja lukemisesta. Ne kuuluvat yhä harvemman nuoren elämään. Mistään ei tunnu löytyvän sellaista kirjaa, jonka nuori saisi luettua kannesta kanteen. Keskittymiskyky ja lukutaito eivät vain yksinkertaisesti riitä. Hyvätkin lukijat haluavat lukea mahdollisimman ohuita kirjoja, koska eivät millään kuulemma ehdi lukea, koska heillä on niin paljon harrastuksia. Lapsilla on kiire tekemään jotain tärkeämpää.
Nyt siis tarvitaan ohuita kirjoja, ja kustantamot ovat tarttuneet tehtävään. Viime vuonna Karistolta ilmestyi Kalle Veirton Ohut hauska kirja ja tänä vuonna Otavalta Jyri Paretskoin K15. Molemmat on suunnattu yläkouluikäisille pojille, jotka pelkäävät tylsistymistä kuin ruttoa. Niiden päähenkilöt ovat poikia, jotka koheltavat niin paljon kuin pienen sivumäärän puitteissa ehtivät.
Ohut hauska kirja kertoo kahdesta kaveruksesta, Ekusta ja Iiro-Matiaksesta, jotka viimeisellä peruskouluviikollaan joutuvat vastakkain äidinkielen opettajansa kanssa. Suomalainen kirja on lukematta ja esitelmä pitämättä, ja arvosanoista on tulossa surkeat. Ei muuta kuin metsästämään mahdollisimman ohutta ja hauskaa kirjaa, joita ei kirjallisuutemme historiassa järin monta ole. Yksi sentään on, ja kirjailijakin asuu poikien kotikaupungissa.
K15 puolestaan esittelee suorasanaisen Ronin, joka joutuu nettikiusaamisen uhriksi erilaisuutensa takia. Onneksi hänellä on uskollinen ystävä Niko, joka on ollut hänen kaverinsa pienestä pojasta asti. Lisäksi avuksi - ritariksi - rientää luokalle tullut iki-ihana uusi tyttö, Sara, joka keksiikin keinon kiusaamisen lopettamiseksi.
Yhteistä kirjoille on realistinen kerronta, eli lukijoiden ei tarvitse periaatteessa kohdata mitään keksittyä todellisuutta, vaan päähenkilöiden maailmaan on helppo solahtaa. Molemmissa kirjoissa on myös maailman parantamisen ja kasvun teemoja (mtta en voi paljastaa niitä tässä tämän tarkemmin, koska poikien äidinkielenopettaja kysyy niitä aivan takuulla). Pelkästä koheltamisesta ei ole kyse kummassakaan kirjassa.
Kalle Veirton sanailu tuo mieleeni Jukka Parkkisen nuortenkirjaklassikon Kaupungin kaunein lyyli. Veirto käyttää kerronnassa mukavasti ironiaa ja heittää jopa viittauksia Suomen kirjallisuuden merkkiteoksiin. Jyri Paretskoin kirjassa puolestaan otetaan käyttöön Whatsapp-viestittelyn kikat. Hauskuutta haetaan, ja sitä myös syntyy.
Parkkisen ajoista on kuitenkin paljon muuttunut. Huumorin aiheet ovat nyt ronskimpia. Sekä Ohut hauska kirja että varsinkin K15 puhuvat seksistä suoraan. Seksi on pojilla mielessä oikeastaan koko ajan. K15-kirjassa Roni on "lerssinsä" kanssa pulassa koko ajan, haaveilee seksirobotista ja lupaa poikuutensa heti kättelyssä ihanalle Saralle. Ohuen hauskan kirjan Ekulla on eka kerta luvassa aivan pian, ehkä.
Molemmat kirjat kannattaisi hankkia koulun kirjastoon Aleksi Delikouraksen Nörtti-sarjan seuraksi. Olen aikoja sitten heittänyt moralisoinnin mäkeen ja tullut siihen tulokseen, että nuoriso on saatava lukemaan (järkeviä) kokonaisia virkkeitä hinnalla millä hyvänsä - näkemään ja kokemaan, kuinka sanojen, virkkeiden ja kappaleiden välille muodostuu yhteys ja ajatus. Tarvitaan kirjoja, joissa on koukkuja erilaisille lukijoille, ja Suomessa on taitavia nuortenkirjailijoita, jotka osaavat työnsä.
Tiedän, että maahanmuuttajanuoret eivät mielellään lue näin ronskeja tekstejä ja lukemisen harrastajille nämä ovat liian köykäisiä. Täsmäiskuna luokan koheltajille nämä voisivat hyvinkin toimia, jos opettaja vielä muistaa varoitella, että näissä on kyllä herkimmille lukijoille liikaa seksiä.
Seuraavaksi kiirehdin palauttamaan kirjat kirjastoon, jotta mahdollisimman moni poika ehtisi tarttua niihin vielä kesälomalla. Niiden olisi myös hyvä olla hyllyssä, kun koulut kohta alkavat ja oppilaat saavat tehtäväksi etsiä kirjastosta jonkin kirjan luettavaksi. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana en luottaisi siihen, että näitäkään saadaan kotona, omalla arvokkaalla vapaa-ajalla, luettua, mutta onpahan nyt tarjota jotain kättä pitempää, kun nuori vaatii luettavaksi sitä "ohutta hauskaa kirjaa".
Ohut hauska kirja esitellään myös kirjablogeissa Opus eka, Sivutiellä, Eniten minua kiinnostaa tie ja Bibbidi Bobbidi Book. K15 esitellään ainakin Kirsin kirjanurkassa, jossa on menossa #nuortenkirjatorstai-projekti. Sieltä saa hyviä nuortenkirjavinkkejä uusista nuortenkirjoista. Lisäksi K15 on luettu kirjablogissa Kirjakko ruispellossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!