Olli Jalonen: Taivaanpallo

Olli Jalonen: Taivaanpallo, 2018
Kustantaja: Otava
Kansi: Anna Lehtonen
Sivuja: 461
Mistä sain kirjan: oma ostos



Olli Jalosen Taivaanpallo on kirjavuoden tapauksia. Se on kirkasta kaunokirjallisuutta: tarinankerronan iloa ja taidokasta sanankäyttöä. Lukijalle se on lukunautinto, juuri sellainen seikkailu, jota seuraa välillä henkeään pidätellen, välillä onnellisena huokaillen.

Kirjan päähenkilö on minäkertoja Minä-joka-on kuolleenpuun-Angus, joka on tarinan alussa, vuonna 1679, vielä pieni poika Saint Helenan saarella. Hänen isänsä on kuollut, ja äiti joutuu elättämään perheen omilla keinoillaan. Angus on kuitenkin valittu, sillä hän on saanut tärkeän tehtävän itseltään luonnontieteilijä Edmond Halleyltä. Halley on ollut saarella tekemässä tutkimuksiaan ja asunut Anguksen perheen luona. Angus merkitsee hänelle tähtien asentoja ja laskee saaren lintuja. Tunnollinen poika suhtautuu tehtäväänsä kunnia-asiana.

Angus kasvaa tieteen ja uskonnon ristipaineesa. Saint Helenan pastori Martin Burch nimittäin ottaa Anguksen perheen omakseen ja kasvattaa pojasta Raamatun tuntijan ja opettaa hänelle jumalallisen maailmanjärjestyksen. Kun levottomuudet Saint Helenalla alkavat, Angus päätetään lähettää kertomaan saaren tilanteesta emämaahan Englantiin. Sanansaattajaksi Angus on pieni, mutta hän on myös neuvokas ja sitkeä.

Anguksen merimatka Berkeley Castlella on kirjan jänittävintä luettavaa, ja seikkailu jatkuu Lontoossa, jossa Angus pääsee taas Halleyn vaikutuspiiriin. Valistuksen ajan aatteet puhaltavat Lontoossa jo vahvoina, mutta levotonta on sielläkin. Tiedemiehen asema ei ole vakaa, ja on osattava asettaa sanansa oikein, jottei joutuisi kirkon hampaisiin. Anguksen tarina jää kesken - ja toivottavasti se saa jatkoa - mutta suuntansa hän valitsee kasvaessaan.

Angus on hienosti luotu hahmo, mitä mainioin aatteiden suodatin, sillä hän on älykäs, uskonnollisen kasvatuksen saanut poika. Hänen kauttaan päästään seuraaman, kuinka järjen valo alkaa ohjata ihmisiä uudenlaisen maailmanjärjestyksen piiriin: Näin alkaa uusi aika. Kohta ei ole entistä enää ja pian nähdään pimeimpiinkin nurkkiin. Kaiken voi saada selville mittaamalla jos vain tietää keinot mihin oikeaan suuntaan kulkee. Näin herra Halley on sanonut ja tässä uuden löytämisessa haluan olla mukana. Herra Halley opastaa mutta itse minun on opittava ja kaikki on alussa vasta. En tiedä oikein mitään vielä, mutta on alettava lukea matematiikkaa ja tehtävä kokeiluja ja mittauksia sellaisista asioista jotka itse maailmasta löytää. (S. 432.)

Olli Jalonen on kehittänyt Taivaanpallossa oman, kulmikkaan kerrontatapansa yhä kulmikkaammaksi. Kerronta on kielellisesti suorastaan kömpelöä, ja kestää aikansa, ennen kuin kielen rytmiin pääsee sisään. Sanajärjestys ja kielen sidosteisuus ovat monta kertaa kaukana sujuvasta, mutta juuri kieli luo myös henkilön - pikkuvanhan, älykkään ja vilpittömän Anguksen. Kieli luo myös aikaa. Angus ajattelee maailman sellaiseen muotoon, kuin se kasvavan pojan on mahdollista tehdä 1600-luvun lopussa. Melkoista taituruutta kirjailijalta!

Pojan kasvutarinan kertominen on Jalosen vahvinta alaa. Olen nauttinut sekä Poikakirjasta että romaanista Miehiä ja ihmisiä, joissa pojan maailma avartuu sitä mukaa, kun elämänkokemusta kertyy. Nämä molemmat kirjat ovat vahvasti autofiktiivisiä, ja piirtävät myös tarkkaa ajankuvaa. Suuren vaikutukseen minuun teki aikanaan myös 14 solmua Greenwichiin, joka oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2008. Se olisi mielestäni ansainnut voiton, mutta niin ansaitsi voittajakin, Sofi Oksasen Puhdistus. Jalonen kuuluu ilman muuta suomalaisen kirjallisuuden kärkikaartiin, ja tämä teos sen kuin vaan vahvistaa hänen asemaansa.


Taivaanpallo on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Kirjoihin kadonnut,  Kirjaluotsi, Donna mobilen kirjat, Kirjakaapin kummitus ja Tuijata.Kulttuuripohdintoja.