keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Margaret Atwood: Testamentit
























Margaret Atwood: Testamentit, 2019
Alkuteos: The testaments, 2018
Suomentaja: Hilkka Pekkanen
Kansi: Noma Bar ja Suzanne Dean
Sivuja: 485
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä (Kiitos lainasta, Tarja!)



Margaret Atwoodin Testamentit valikoitui lukupiirikirjaksi lokakuussa. Ajankohtaisempaa kirjaa saa hakea: Kirja kertoo (kristillis)fundamentalistisesta Gileadin valtiosta, jossa naisten asema on ajettu alas. Valtiota johtavat miehet, komentajat, ja valtarakennetta ylläpidetään väkivallan uhalla, ankaralla sensuurilla ja uskonnollisella propagandalla. Naiset pidetään hallittavina kieltämällä heiltä lukutaito ja koulutus. Jatkuva sodankäynti pitää valtion köyhänä.

On hätkähdyttävää, miten moneen valtioon Gileadin - mielikuvitusvaltion - piirteet osuvat juuri nyt.

Juuri siksi Testamentit on tärkeä kirja. Se on jatkoa Orjattaresi-romaanille, joka ilmestyi USA:ssa vuonna 1985 ja suomennettiin jo seuraavana vuonna. Orjattaresi-romaani nousi taas ajankohtaiseksi, kun Yhdysvaltojen nykyinen presidentti, Donald Trump, alkoi karsia valtion hallinnosta naisia ja antoi naisia alentavia lausuntoja. Gileadissa vallankumous alkoi juuri samoin: koulutetut naiset haettiin työpaikoiltaan ja heiltä kiellettiin työnteko.

Testamentit kertoo tilanteesta, jossa Gileadin todellisuutta on eletty jo 15 vuoden ajan. Kirjassa on kolme päähenkilöä, kolme naista: gileadilaiset Lydia-täti ja nuori Agnes sekä kanadalainen Daisy. Lydia-täti kirjoittaa salaista päiväkirjaa. Hän on noussut tätien johtajaksi ja vastaa naisten kouluttamisesta. Nuoret tytöt koulutetaan joko kuuliaisiksi vaimoiksi, tai jos heillä on kutsumus, tädeiksi. Jos näissä koulutusohjelmissa epäonnistuu, voi päätyä orjattareksi tai martaksi.

Orjattarien tehtävä on toimia synnytyskoneina. Lisääntymiskykyisistä naisista on nimittäin pulaa, koska luonnonkatastrofit ovat vaikeuttaneet terveiden jälkeläisten saantia. Naiset ovat siis periaatteissa tärkeitä, mutta on myös tärkeää pitää heidät tarkoin määrätyssä asemassa. Heiltä pitää karsia oma tahto ja evätä kaikki tieto, jotta heitä pystytään hallitsemaan. Atwood muistuttaa näin lukutaidon tärkeydestä itsenäisen ajattelun välineenä ja kirjallisuudesta vapaan yhteiskunnan kulmakivenä.

Henkilöhahmoista Lydia-täti on ilman muuta kiinnostavin. Hänen historiansa ja elämänkokemuksensa kuvataan järkyttävien yksityiskohtien kautta. Agnes-tytön historiasta puolestaan paljastuu pyyteetöntä rakkautta - se on lähes ainoa valonpilkahdus koko kirjassa. Diktatuuri opettaa ihmiset keinottelemaan ja ajamaan omaa etuaan, eikä aitoja tunteita juurikaan enää ole. Nuorten tyttöjen vilpitön ystävyys on kuitenkin suuri voima.

Testamentit on feministinen kirja. Se kertoo kaikista niistä tavoista, joilla naiset yritetään vaientaa ja sitä kautta herättää heidät tunnistamaan alistamisen tapoja ja toimimaan ajoissa. Hykerryttävä yksityiskohta minusta on se, että tädit, jotka hallitsevat naisten kouluttamista, on nimetty naisille suunnattujen tuotemerkkien mukaan - tähän "orjailuun" naiset suostuvat nykyään ihan vapaaehtoisesti. Alistetusta asemastaan huolimatta Gileadin naiset osaavat pelata peliä niillä korteilla, joita heillä on käytettävissään.

Lukupiiriläisissä kirja herätti sekä ihastusta että pettymystä. Teos oli niin jännittävä, että sitä oli luettu ahmimalla. Sen maailma aiheutti ahdistusta ja vihaa, siis suuria tunteita. Kerronnan dekkarimaisuus ei kuitenkaan viehättänyt kaikkia. Pari Atwood-fania (minä mukaan lukien) kristisoi teoksen pinnallisuutta. Atwoodin Herran tarhurit ja Orjattaresi ovat olleet niin paljon parempia lukukokemuksia. Eräs miehistä epäili välillä lukeneensa nuortenkirjaa, sillä niin paljon kirjassa seurataan Agnesin ja Daisyn elämää heidän todistajalausuntojensa kautta.

Atwood sai tänä vuonna Booker-palkinnon. Se ei ilmeisesti tullut pelkästään Testamenteista, vaan kokonaisesta elämäntyöstä. Testamentit ansaitsisi Bookerin ajankohtaisuudellaan, sillä se ei kuvaa lähitulevaisuutta vaan nykymaailmaa. Suomentaja Hilkka Pekkanen on tehnyt tarkkaa työtä, ja teos on sujuvaa luettavaa. Silti kirja ei noussut häikäisevimmän Atwood-tyylin tasolle.



Testamentit on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, KirjaluotsiKirjakaapin kummitus ja Kirjasähkökäyrä. Helmetin lukuhaasteessa kirja sopii erityisen hyvin kohtaan 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa.

6 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Olemme lukeneet lukupiirissämme Orjattaresi ja mietinkin, olisiko aiheellista ottaa nyt käsiteltäväksi Testamentit. Ehkä otamme, luulen että suurin osa haluaa niin, koska Orjattaresi oli niin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orjattaresi on jäänyt mieleen hienona lukukokemuksena, vaikka seoli paikoitellen hidasta luettavaa. Tässä taas dekkarimaisuus ei oikein tuntunut hyvältä. Kaipasinkin Orjattaresi-romaanin hitaampaa tempoa.

      Poista
  2. Selkeästi olet monitahoisen kirjan onnistunut esittelemään. Kirja ei aivan ollut omaan makuuni, mutta kantaaottava yhteiskunnallinen teos se on. Rinnastuksia ja viittauksia oli paljon, mutta mitään uutta ja ravisuttavaa se ei oikein onnistunut minulle antamaan. Toki Atwoodin luoma Gileadin valtakunta sinänsä on uutta ja konkretisoi hyvin feministisiä haasteita. Ennakko-odotukseni olivat myös varmaan liian korkealla. Täytyy lukea Orjattaresi - se varmasti antaa paljon myös tälle jatko-osalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantaaottavuus on tässä ihan parasta, vaikka tämän voi lukea melkeinpä dekkarina. Orjattaresi olen lukenut yli 20 vuotta sitten, joten juonenkäänteet ovat pyyhkiytyneet muististani, mutta muistan, että samastuin alistettuun asemaan niin, että se tuntui luissa ja ytimissä. Se oli vaikuttavampi kuin Testamentit. Kanattaa lukea.

      Poista
  3. Kiitos Elina hienosta bloggauksesta.
    Olen lukenut Atwoodilta vain Orjattaresi ja Testamentit, mutta jopa niiden perusteella tiedän, että hän on loistava kirjailija, jolle suon Booker-palkinnon ilomielin, olin sitä jopa toivomassa. Aion kyllä jatkaa hänen teostensa parissa, joissa riittää valinnan varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin taitaa olla lisää Atwoodia ihan omassa hyllyssä. Herran tarhurit on aivan loistava teos. Lempikirjailijoitani, ehdottomasti.

      Poista

Kiitos kommentista!