Hassan Blasim: Allah99, 2019
Alkuteos: Allah99
Suomentaja: Sampsa Peltonen
Kustantaja: Wsoy
Kansi: Khaled Al Nassiry
Sivuja: 328
Mistä sain kirjan: lainasin työkaverilta
Kirjallisuuden ja ylipäätään kirjoittamisen merkityksestä on puhuttu paljon. Pessoan mukaan kirjallisuus on helpoin tapa olla välittämättä elämästä, ja minullekin kirjallisuus on tarjonnut mukavia pakopaikkoja, mutta lisäksi väitän, että kirjallisuus on peräti pelastanut henkeni. Kirjallisuus on pelastanut minut joka tulin syntyneeksi maassa, missä raaka väkivalta on kerran vuosikymmenessä leimahtanut kauhistuttaviin, mielikuvitusta uhmaaviin sfääreihin asti. (S. 16.)
Hassan Blasimin Allah99 on ilman muuta kirjallinen tapaus. Se on tapaus Suomen kirjallisuudessa, se on tapaus eurooppalaisessa kirjallisuudessa ja se on tapaus maailmankirjallisuudessa. Irakista Suomeen päätynyt Hassan Blasim kirjoittaa raivoisaa, häikäilemätöntä ja filosofista proosaa. Yhdistelmä luo aivan omanlaistaan kirjallisuutta.
Olen aiemmin lukenut Hassan Blasimin novellikokoelmat Vapaudenaukion mielipuoli (2012) ja Irakin purkkajeesus (2013), jotka ovat niittäneet mainetta maailmalla enemmän kuin Suomessa. Ne edustavat taiturimaista novellitaidetta, joka häikäisee lukijansa. Sota, väkivalta, fundamentalismi ja pakolaisuus ovat kansainvälisiä aiheita, joita Blasim käsittelee novelleissaan armottomasti.
Sama meno jatkuu Allah99:ssä. Mutta nyt Blasim heittelee tuon tuostakin myös kirjallisia koukkuja keskelle absurdia väkivaltaa, pommi-iskuja, kostoa ja kuolemaa. Beckett, Gogol, Kafka - irrallisuutta, unenomaisuutta, surrealismia. Ei ole sattumaa, että Blasimin luoma kertoja lukee László Krasnahorkain Saatanatangoa, jossa ylistetään ihmisten yksinäisyyttä ja itsekkyyttä. Italo Calvinon herra Palomar puolestaan kommentoi kärkkäästi samaisen päähenkilön, kirjailija-elostelijan, sanomisia tämän matkoilla. Taustalla vaikuttavat Emil Cioran -nimisen romanialais-ranskalaisen filosofin ajatukset kaiken turhuudesta ja kuolemasta. Hilpeät puitteet - jumalaista kirjallisuutta.
Allah99:n kehyskertomuksena on taideprojekti. Irakista paennut entinen eläinlääkäri, nykyinen kirjailija, Hassan "Minervanpöllö" Buma on päätynyt pakomatkallaan Suomeen. Hän on saanut apurahan, jonka turvin hänen on tarkoitus kerätä 99 tarinaa Allah99-blogiinsa. Nimi tulee Jumalan 99 nimestä, jotka tunteva pääsee paratiisiin. Tarinoita alkaa kertyä: Haastateltavillani on sangen laaja kirjo erilaisia elämänkokemuksia, mutta yhteiseksi nimittäjäksi voisi mainita sen, että suurimmalla osalla on ollut elämässään jonkinlaista "häiritsevää rätinää". - - Minä tietenkin etsin heidän kertomuksistaan yhtymäkohtia omiin demoneihini taiteilijana ja eläinlääkärinä. Tai ehkä minä toisten elämiä tonkiessani vähän nolona ja epäröiden tavoittelin lapsuudenystäväni Habibin ideaa "tappavantehokkaista tarinoista". Habib on piikki lihassani, ystävä muistojen uumenista, joka on karulla tavlla osoittanut, että elämämme on vain mielikuvituspeli, jonka lainalaisuuksia ja kulkua on turha yrittää ennustaa. (S. 22).
Suomentaja: Sampsa Peltonen
Kustantaja: Wsoy
Kansi: Khaled Al Nassiry
Sivuja: 328
Mistä sain kirjan: lainasin työkaverilta
Kirjallisuuden ja ylipäätään kirjoittamisen merkityksestä on puhuttu paljon. Pessoan mukaan kirjallisuus on helpoin tapa olla välittämättä elämästä, ja minullekin kirjallisuus on tarjonnut mukavia pakopaikkoja, mutta lisäksi väitän, että kirjallisuus on peräti pelastanut henkeni. Kirjallisuus on pelastanut minut joka tulin syntyneeksi maassa, missä raaka väkivalta on kerran vuosikymmenessä leimahtanut kauhistuttaviin, mielikuvitusta uhmaaviin sfääreihin asti. (S. 16.)
Hassan Blasimin Allah99 on ilman muuta kirjallinen tapaus. Se on tapaus Suomen kirjallisuudessa, se on tapaus eurooppalaisessa kirjallisuudessa ja se on tapaus maailmankirjallisuudessa. Irakista Suomeen päätynyt Hassan Blasim kirjoittaa raivoisaa, häikäilemätöntä ja filosofista proosaa. Yhdistelmä luo aivan omanlaistaan kirjallisuutta.
Olen aiemmin lukenut Hassan Blasimin novellikokoelmat Vapaudenaukion mielipuoli (2012) ja Irakin purkkajeesus (2013), jotka ovat niittäneet mainetta maailmalla enemmän kuin Suomessa. Ne edustavat taiturimaista novellitaidetta, joka häikäisee lukijansa. Sota, väkivalta, fundamentalismi ja pakolaisuus ovat kansainvälisiä aiheita, joita Blasim käsittelee novelleissaan armottomasti.
Sama meno jatkuu Allah99:ssä. Mutta nyt Blasim heittelee tuon tuostakin myös kirjallisia koukkuja keskelle absurdia väkivaltaa, pommi-iskuja, kostoa ja kuolemaa. Beckett, Gogol, Kafka - irrallisuutta, unenomaisuutta, surrealismia. Ei ole sattumaa, että Blasimin luoma kertoja lukee László Krasnahorkain Saatanatangoa, jossa ylistetään ihmisten yksinäisyyttä ja itsekkyyttä. Italo Calvinon herra Palomar puolestaan kommentoi kärkkäästi samaisen päähenkilön, kirjailija-elostelijan, sanomisia tämän matkoilla. Taustalla vaikuttavat Emil Cioran -nimisen romanialais-ranskalaisen filosofin ajatukset kaiken turhuudesta ja kuolemasta. Hilpeät puitteet - jumalaista kirjallisuutta.
Allah99:n kehyskertomuksena on taideprojekti. Irakista paennut entinen eläinlääkäri, nykyinen kirjailija, Hassan "Minervanpöllö" Buma on päätynyt pakomatkallaan Suomeen. Hän on saanut apurahan, jonka turvin hänen on tarkoitus kerätä 99 tarinaa Allah99-blogiinsa. Nimi tulee Jumalan 99 nimestä, jotka tunteva pääsee paratiisiin. Tarinoita alkaa kertyä: Haastateltavillani on sangen laaja kirjo erilaisia elämänkokemuksia, mutta yhteiseksi nimittäjäksi voisi mainita sen, että suurimmalla osalla on ollut elämässään jonkinlaista "häiritsevää rätinää". - - Minä tietenkin etsin heidän kertomuksistaan yhtymäkohtia omiin demoneihini taiteilijana ja eläinlääkärinä. Tai ehkä minä toisten elämiä tonkiessani vähän nolona ja epäröiden tavoittelin lapsuudenystäväni Habibin ideaa "tappavantehokkaista tarinoista". Habib on piikki lihassani, ystävä muistojen uumenista, joka on karulla tavlla osoittanut, että elämämme on vain mielikuvituspeli, jonka lainalaisuuksia ja kulkua on turha yrittää ennustaa. (S. 22).
Tarinoiden keräämisen ohessa Hassan "Minervanpöllö" Buma käy kirjeenvaihtoa Alya Mardan -nimisen kirjailijan kanssa. Mardanin intohimo ja elämäntehtävä on Emil Cioranin teosten kääntäminen, ja Mardanin kautta päästäänkin pohtimaan kaiken katoavaisuutta ja muun muassa kirjoittamisen turhuutta: Kirjoittaminen: Eräille se on kuin kaivaisi hautaa sanoille. Ylipäätään koko sana "kirjoittaminen" maistuu tuhkalta ja kuolemalta. (S. 15.)
Teoksen lopussa esitellään kirjailija Adnan al-Mubarak, jonka kanssa kirjailija Hassan Blasim on käynyt kirjeenvaihtoa. Missä määrin Hassan Buma on Hassan Blasim ja Alya Mardan on Adnan al-Mubarak? Sen tietää täsmällisesti vain kirjailija Hassan Blasim. Joka tapauksessa Alya Mardanin nimissä kirjoitetut viestit tuovat kirjaan filosofisia rauhan hetkiä, joiden kautta siirrytään pohtimaan vanhenemista, kirjoittamisen tuskaa ja pakkoa ja elämän tarkoitusta, jopa hetkittäistä kauneutta, jota taide tarjoaa ihmisen muuten niin turhaan elämään.
Kirjailija-kertoja Hassan matkustaa tarinoiden perässä paikasta toiseen. Käydään esimerkiksi Berliinissä, Brysselissä, Tampereella ja Reykjavikissa, mutta aina palataan Bagdadiin. Tarinoiden alku on useimmiten siellä, autopommien, taistelujen, harhalaukausten ja itsemurhaiskujen Bagdadissa, jossa taide ja vapaa ajattelu on ajettu nurkkaan ja jossa ihmiset säästävät rahaa voidakseen maksaa salakuljettajille, jotka kuljettavat heidät pois kaupungista, Eurooppaan, vapauteen.
Kirjassa on seksiä, alkoholia, huumeita ja järjetöntä väkivaltaa. Siinä on rivien väliin upotettua maailman mustinta huumoria, suoraa kritiikkiä irakilaisisa kirjallisuuspiirejä kohtaan, taiteen vapauden ylistystä, elämän banaalia arkipäiväisyyttä, räkäisiä kapakoita, epätoivoista räpistelyä ja tarinoita ja tarinoita. Niitä ei ole aivan 1000 ja yhtä, mutta paljon niitä on. Perinteistä proosakerrontaa rikkova haastattelurakenne ja kirjeet tauottavat kerrontaa, korostavat juonenkäänteitä, antavat lukijalle tilaisuuden valmistatutua johonkin uuteen kummallisuuteen, joita elämä nakkaa ihmisten eteen.
Haastateltavillani on sangen laaja kirjo erilaisia elämänkokemuksia, mutta yhteiseksi nimittäjäksi voisi mainita sen, että suurimmalla osalla on ollut elämässään jonkinlaista "häiritsevää rätinää". - - Minä tietenkin etsin heidän kertomuksistaan yhtymäkohtia omiin demoneihini taiteilijana ja eläinlääkärinä. Tai ehkä minä toisten elämiä tonkiessani vähän nolona ja epäröiden tavoittelin lapsuudenystäväni Habibin ideaa "tappavantehokkaista tarinoista". Habib on piikki lihassani, ystävä muistojen uumenista, joka on karulla tavlla osoittanut, että elämämme on vain mielikuvituspeli, jonka lainalaisuuksia ja kulkua on turha yrittää ennustaa. (S. 22).
Sampsa Peltosen suomennustyötä on kehuttu moneen otteeseen, ja se on kaikki kehunsa ansainnut. Teksti on värikästä ja helppolukuista, ja siihen uppoaa kuin lumottuna. Lukija janoaa tietää lisää, kuulla taas yhden tarinan siitä, miten absurdeja asioita maailmassa tapahtuu. Sinne tarinoiden runsaudensarveen uppoavat myös Rajaportin sauna, Katri Helenan Lintu ja Lapsi sekä Salmi-Aki.
Allah99 on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Reader, why did I marry him, Sivumerkkejä ja Kirjakaapin kummitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!