Antti Rönkä: Jalat ilmassa

Antti Rönkä: Jalat ilmassa, 2. painos, 2019

Kustantaja: Gummerus

Kansi: Jenni Noponen

Sivuja: 224

Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Antti Röngän esikoisteos Jalat ilmassa on herkkä ja rankka kasvutarina. Se on herkkä, mutta ei mitään lässytystä. Rankkakin on siinä mielessä väärä sana, että kirja ei ole ollenkaan rumasti kirjoitettu, eikä se mässäile rumilla kohtauksilla. Päinvastoin. Se on kirjoitettu esiin kuin hento lyijykynäluonnos. Sen tekee rankaksi sen aihe: koulukiusaaminen ja siitä toipuminen. 

Alussa on Aaro, joka istuu muuttoautoon ja aloittaa uuden elämän kaukana pienestä kotikylästään.  Nuorimies tuntee epävarmuutta, ja se on ymmärrettävää. Uudet asiat jännittävät kaikkia ihmisiä. Vähitellen lukijalle tulee selväksi, että Aaro miettii itseään ja olemistaan aivan liikaa, hän on koko ajan ahdistunut ja epävarma - epävarma niin pohjamutia myöten, että tavallinen arki on melkein ylivoimaista. Ja vähitellen siitä tulee sellaista yhä enemmän. 

Sitten palataan vuoteen 2008, jolloin Aaro on kuudennella luokalla. Lukijalle paljastuu, että Aaroa kiusataan ja on kiusattu koko alakouluajan. Koko alakoulun ajan. Koko alakoulun ajan. KUUSI VUOTTA.

Kun tämä selviää lukijalle, kaikki nuorenmiehen hapuilu ja elämäntuska saa selityksen. Tieto kuusi vuotta kestäneestä kiusaamisesta saa sisikunnan kääntymään nurin ja pidättämään hengitystä nykyisen Aaron ottaessa ensimmäisiä askeliaan itsenäisenä, nuorena miehenä. Tekisi mieli tsempata ja kannustaa ääneen: Anna mennä, Aaro! Olet sen arvoinen! Pystyt siihen! Mene mukaan!

Koulukiusaaminen on aiheena äärettömän ahdistava. Jokainen on sitä todistanut, vaikkei ole välttämättä itse ollut kiusaamassa tai kiusattuna. Aaron kokemukset ovat niin paljaita, että kaikki kiusaamisen karmeus tulee aivan iholle asti. Tilanne vai jatkuu ja jatkuu. Silti Aaro tarttuu kaikenlaisiin toivonkipinöihin. Eräänä päivänä kouluun tulee poliisi ja oppilaat kutsutaan saliin. Poliisi pitää aamunavauksen: 

   Vaivuin tuttuun aamunavaushorrokseen. Leuka painui polvelle. Mutta siinä samassa silmäni rävähtivät ammolleen. Kuulin sanan koulukiusaaminen. Poliisi puhui koulukiusaamisesta. 

   Laskin katseeni lattian punaiseen viivaan. Tiesin että jokainen meidän luokalla ajatteli nyt minua. 

           - - 

   Rutistin silmät kiinni, purin alahuulta. Ajattelin kuinka pojat painoivat nyt päänsä häpeästä. Minua säälitti poikien puolesta. Olisin halunnut sanoa heille, että ei se mitään, ei se niin vakavaa ollut, ollaan kavereita. (S. 169 - 171.) 

Kun kello soi välitunnille, Aaro on valmis antamaan kiusaajilleen kaiken anteeksi, mutta sen sijaan kiusaaminen jatkuu heti. 

Jyväskylässä aikuisen Aaron elämä ei oikein ota onnistuakseen, vaikka hyviäkin kokemuksia syntyy ja ensirakastuminenkin koetaan. Ulkopuolisuuden tunne ja arkuus kahlitsevat tekemistä. Aaro ei ole vapaa. Lukijan silmiin esimerkiksi ihastumisen kokemus on hellyttävä ja aito, Aaron mielestä nolostuttava. Aaro ei tunnu huomaavan omaa viehätysvoimaansa, eikä usko itseensä ollenkaan. Hän tarkkailee olemistaan koko ajan ja näkee ja kokee itsensä negatiivisesti. 

Sen verran olen istunut kiusaamiskoulutuksissa, että tiedän, ettei kiusaaja kaipaa sääliä. Kiusaaminen perustuu vain ja ainoastaan vallanhaluun. Kiusaaja kiusaa, koska hän saa alistaa toista ja kiusaamalla hän saa hankittua itselleen tietyn kaveriporukan, joka lähtee mukaan toisten rääkkäämiseen. Valtaosa ihmisistä sallii tämän tapahtumisen, ja ne ovat heitä, jotka katsovat sivusta, eivätkä puutu asiaan.

Kirjassa kuvataan kohtaaminen, jossa entiset kiusaajat tenttaavat aikuiselta Aarolta, onko hän käynyt armeijan. Ilmassa on samaa vallan huumaa, joka on kiusaamisen taustalla. Toinen alistetaan, jotta voidaan itse tuntea ylemmyyttä ja valtaa. 

Kiusaaminen on siis vain ja ainoastaan tuomittavaa toimintaa. Silti on ihmeellistä, että sitä ei saada kitkettyä, vaan se rehottaa ja rehottaa. Se on kuin luonnonvoima, jonka annetaan tuhota ihmisten elämiä vuodesta toiseen. Sanottakoon se nyt selvästi: Kiusaaja on yleisimmin alakouluikäinen lapsi, ei mikään luonnonvoima. Lapselle voi ja pitää asettaa rajat.

Jalat ilmassa on kirja, joka ihan joka ikisen täytyisi lukea. Ainakin jokaisen opettajan olisi luettava se, jokaisen vanhemman olisi luettava se ja jokaisen päättäjän olisi luettava se. Heti. Koska pian on syksy ja kun koulut taas alkavat, se jatkuu.

Antti Rönkä on kirjoittanut hienon esikoisteoksen. Se perustuu hänen omiin kokemuksiinsa, eli on vahvasti autofiktiivinen teos. Se on aiheeltaan tärkeä, mutta se on myös kaunokirjallisesti tasapainoinen ja vaikuttava teos, ja toivonkin, että näin väkevästi alkanut kirjailijan ura saa jatkoa mahdollisimman pian. 

Jalat ilmassa on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjasähkökäyrä, Nannan kirjakimara, Rakkaudesta kirjoihin ja Kulttuuri kukoistaa.