torstai 29. toukokuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän





Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, 2013, sähkökirjalaitos
Kustantaja: Otava
Kansi: Sanna Mander
Sivuja. 132
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Kauniit kesäpäivät, uusi lukulaite, kirjaston sähkökirjauutuudet ilman jonoja, mieli kevyenä. Nyt kokeillaan chick litiä, Riikka Pulkkisen uutta aluevaltausta! Kirjan nimenä Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sisältää enemmän sanoja kuin Pulkkisen edellisten kirjojen nimet yhteensä. Onkohan Pulkkinen ruvennut irrottelemaan ja heittänyt hiotut lauseensa männikköön? Toivottavasti.

Iiris Lempivaara on mitä mainioin nimi kotimaiselle chick lit -sankarille. Iiris on sopivasti uusvanha etunimi ja Iiriksen sukunimi lupaa rakkautta ja luontoa - nimi on ehkä viittaus suomalaisen romanttisen kirjallisuuden perinteeseen. Odotukset ovat korkealla, koska blogeissakin kirjaa on kehuttu varsin onnistuneeksi lajinsa edustajaksi.

Chick litin peruskuvio katetaan, kun seitsemän vuoden jälkeen ihana Aleksi (juuri sopiva nimi) jättää Iiriksen, eikä ole koskaan ehkä rakastanutkaan. Seuraa mitä mainiointa ystäviin ja siskoon tukeutumista, suklaansyöntiä, korkokenkiä, helmojen heilumista, exän vakoilua ja uusia miehiä. Hyvin viihdyttää!

Kunpa se olisikin ollut siinä! Mutta miksi, voi miksi, pitää sekoittaa tähän lupaavaan kattaukseen puolivuotiaan vauvan viattomuus ja naisena olemisen taito, oman itsen kyllät ja eit, teiniangstin hoitaminen ja muu syvällisyys? Ja sitten ne söpöilyt, kun mietitään, mikä teki itsestä (!) ja unelmien miehestä niin suloisen ja erityisen lapsen. Koulupsykologin ammatti chick lit -sankarittarelle on ehkä (lempi)vaarallinen ammatti. Kun täytyy tehdä kompromissi chick litin ja älykköparodian välillä, saadaan samaan virkkeeseen ympättyä sanat eksistenssi ja paska: Säilytän yhtä hätäkaljaa ja pientä paniikkivodkaa suklaiden vieressä laatikossa, ja kun saan tarpeekseni ilmiöstä nimeltä ihmisen eksistenssi, syön suklaan ja hörppään hätäkaljaa ja haistatan paskat kaikille. (S.10.) Sitten analysoidaan sivutolkulla Kaunareiden Ridgeä ja Thornea, mutta muistetaan tuomita Paulo Coelhon latteudet. Ehkä tässä on jo liikaa aineksia 132-sivuiseen kirjaan. Ja jos parodiaa haetaan, niin Coelho pitäisi ottaa tosissaan.

Kotimaisesta chick litistä on huutava pula. Siitä kertoo muun muassa Helsingin Sanomien viimevuotinen yllätysveto, kun esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi valittiin Veera Niemisen Avioliittosimulaattori (jota en ole lukenut). Chick lit on alun perin suuriin metropoleihin sijoittuvaa romanttista kirjallisuutta, mutta kotimainen versio tästä genrestä ehkä kaipaa ripauksen heinäpeltoa ja järvimaisemaa - perinteen nimissä.

Nyt kävi niin, että aloin ikävöidä vanhaa romanttista kirjallisuutta Iiris Lempivaaran itseriittoisen hahmon tilalle: Hilja Valtosen reippaita naissankareita, Anni Polvan poikatyttöjen kohellusta, Aino Räsäsen Helena-sarjan maalaisromantiikkaa. Entäs Jane Austen, joka jo osasi marssiittaa Sen Oikean heti kirjan ensi sivuilla sankarittaren näköpiiriin! Kirjailijan nerokkuudesta kertoo se, millaisten juonenkäänteiden jälkeen saadaan pääpari yhteen. Kulttisarja Sinkkuelämää pyöri vuosia tv:ssä tämän jännitteen ympärillä.

Viime vuosina olen lukenut hyvin vähän romanttista kirjallisuutta, chick litiä vielä vähemmän. Helen Fieldingin legendaarisen Bridget Jonesin ylittänyttä en ole tavannut. Vieläkin naurattaa Bridgetin kalorinlaskenta ja keittotaito. Myös Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintola on jäänyt mukavana lukumuistoina mieleen. Mistä tälle listalle löytyisi lisää viihdyttäviä, romanttisia nykykirjoja?

Pulkkisen Iiris Lempivaara -tarina on alun perin ilmestynyt Kauneus ja terveys -lehden jatkokertomuksena. Niinpä jokainen kappale on itsenäinen osa tarinaa. Sellaisinaan oikein toimivia osia, mutta romaanin osina irrallisia. Eipä siinä mitään: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän viihdytti niin paljon, että sain kirjan luettua loppuun, vaikka sivu sivulta pitkästyin. Sivuja oli onneksi vähän. Kipinä chick litin maailmaan jäi kytemään, ja haluaisin kesällä lukea jotain kevyttä (ja tarkoitan höyhenenkevyttä) romantiikkaa. Suosituksia otetaan vastaan!

Muissa blogeissa kirjasta on pääasiassa pidetty. Tässä positiivisia näkemyksiä: Taikasfääri, Paljon melua kirjoista (Hanna), Nenä kirjassa, Sonjan lukuhetket, Lumiomena, Luetut, lukemattomat, Annelin lukuvinkit. Ja kaikkea muuta sekä Lillin kirjataivasUpotuksessa on vielä kattavampi lista arvioita.

12 kommenttia:

  1. Kyllä sinä tämän osuvasti kuvailet. Tuli joskus jätettyä Riikka Pulkkisen yleisesti kiitelty teos kesken, olisiko ollut Raja. Kiitos tästä hauskasta ja perehtyneestä arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut kaikki Pulkkisen kirjat ja Vieras tuli läheisimmäksi. Odotin tältä ehkä liikoja, koska alkuasetelma oli varsin herkullinen. Ehkä jatkosarjaa ei kannattaisi koota romaaniksi.

      Poista
  2. Elina, luepas Martina Haagin "Meidän kotona" ja "Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin". Minusta nuo ovat hauskaa, itseironista chicklitiä Bridget Jones -tyyliin.

    Minä yllättäen pidin tästä Pulkkisen viimeisimmästä. Se ei ole tekotaiteellinen kuten ne aiemmat. Onhan se tyylien sekamelskaa kuten toteat, mutta sitten siellä on vastapainoksi muutama hyvä kohta. Jos tämä olisi Pulkkisen esikoinen, niin ei ehkä olisi julkaistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseironia on ehkä se, jota jäin tässä kaipaamaan muutaman hyvän kohdan tueksi. Vähän harmittaa, ettei tästä tullut kesän kepeää kirjaa, mutta jatkan etsintää. Martina Haagin nimi on nyt painettu mieleen. Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Minulle tämä oli hauska ja fiksulla tavalla viihdyttävä. Luin kirjan matkalukemisena ja pidin yllättävän paljon. Vierastan vähän chick litiä, mutta mainitsemasi Bridget Jones ja Keltaisten sitruunoiden ravintola olivat omaankin makuuni - ja nyt sitten tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkalukemiseksi tämä olisi varmaan toimiva. Minä ehkä odotin enemmän kohellusta ja vähemmän fiksuutta. Se Bridget, se Bridget...

      Poista
  4. Minä pidin tästä kovasti muuten, mutta Iiriksen ammattiin liittyvät kohdat olivat vähän irrallisia muusta juonesta. Pidin kuitenkin Pulkkisen tekstistä ja se sopi mielestäni yllättävän hyvin tällaiseen kevyempään teokseen. Muuten en chick litiä olekaan kauhean paljon lähiaikoina lukenut. Pari päivää sitten kävin hakemassa uuden Bridget Jonesin kirjastosta ja siihen ajattelin tarttua ehkä seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan arviotasi uusimmasta Bridgetistä! On tietysti hyvä, että kotimaista chick litiä kirjoitetaan ja Pulkkinenkin sitä kirjoittaa. Jospa lukuharrastajia tulisi lisää!

      Poista
  5. kamalan! vähän tulee luettua chick litiä nykyisin. Joskus aikoinaan luin siskon kirjastosta hamstraamia kirjoja (sillon ne olivat vielä ihan reilusti nimikkeellä 'viihde' :) Pitäisi taas...

    Tämä tarina on muistaakseni julkaistu aiemmin jossakin naistenlehdessä jatkokertomuksena. Sieltä minäkin muutaman osa luin ja tykkäsin kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tekee terää lukea jotain kepeää. Yritin kirjakaupassa tiirailla romantiikkahyllyjä, mutta en oikein innostunut tarjonnasta. Jatkan etsintöjä.

      Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on ilmestynyt Kauneus ja terveys -lehdessä. Itsenäisinä osina se varmasti toimiikin.

      Poista
  6. Arviosi olisi voinut olla omasta kynästäni. Ihanaa, etten ole ainoa, jolle tämä ei uponnut. Kuten omassa bloggauksessani totesin:

    Mielestäni Pulkkinen ei osaa kirjoittaa chick-littiä. Hän kertakaikkiaan vaan on liian korkealentoinen, kikkaileva ja raskassoutuinen moiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että odotukseni olivat liian korkealla. Sekä chick litistä että Pulkkisen taidoista. Pidin Pulkkisen Vieraasta paljon ja olen lukenut hänen koko tuotantonsa. Hän on ilman muuta taitava, mutta niin, ehkä turhan vakava kirjailija minun makuuni.

      Poista

Kiitos kommentista!