sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kirjailijavieras Terhi Rannela kirjabloggaajien tapaamisessa

Kaikki alkoi näistä tunnelmista:

Terhi Rannela esitteli uusimman romaaninsa, Punaisten kyynelten talon, huhtikuussa Tampereen kirjamessuilla, jossa Taija Tuominen haastatteli häntä. Kirja kuulosti poikkeuksellisen vaikuttavalta ja kantaa ottavalta teokselta. Yhdessä kirjabloggaaja-Saran kanssa innostuimme kutsumaan kirjailijan bloggaajien tapaamiseen kertomaan kirjasta lisää. Mikä olisikaan sopivampaa, kuin saada tamperelainen kirjailija tamperelaisten kirjabloggaajien vieraaksi!

Rannela on kirjoittanut yhteensä 15 teosta, joista suurin osa on nuortenkirjoja. Punaisten kyynelten talo on Rannelan ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja Se sijoittuu Kamputseaan ja kertoo punakhmerien vallasta 1970-luvulla. Kirja ei ole missään nimessä kevyttä luettavaa, mutta se on luettavaa, joka toteuttaa kirjailijan unelman. Kirjamessuilla hän nimittäin toivoi parantavansa omalla työllään maailmaa - ja sitä tämä kirja varmasti tekee. Se herättää säälimättömästi katsomaan kauemmaksi kuin omalle tontille ja pakottaa miettimään vähan muutakin kuin vaikkapa sadan euron sohvatyynyjä.

Kirjailijatapaaminen toteutui 4.9.2014 Kahvilla-ravintolassa. Meitä ilmaantui paikalle viisi kirjabloggaajaa, ja koska Terhi Rannela on välitön persoona, ei häntä tarvinnut ujostella. Hän kertoi elävästi lomamatkastaan Kamputseaan ja vierailustaa Tuol Slengin vankilassa Phnom Penhissä. Tuon järkyttävän vierailun seurauksena syntyi tämä kirja. Kirjailijan huomio kiinnittyi nimittäin erityisesti erääseen kuvaan naisesta, jonka sylissä oli pieni vauva.


Kuva esittää Chan Kim Srunia ja hänen poikansa, jotka surmattiin raa'asti pian kuvan ottamisen jälkeen. Kuva ei jättänyt kirjailijaa rauhaan, vaan hän tunsi kuin nainen olisi pyytänyt häntä kirjoittamaan oman tarinansa. Vaikka tarina on fiktiivinen, se voisi olla totta, sillä yksistään Tuol Slengin vankilassa kidutettiin yli 17 000 punakhmerien vankia, joista tiettävästi vain 12 selvisi hengissä. Kärsimystä on vaikea kuvitella, mutta Rannelan kirja pakottaa siihen.

Kaikkiaan Pol Potin hirmuhallinnon aikana lähes 2 miljoonaa kamputsealaista, eli noin viidennes kansasta, sai surmansa. Vasta viime vuosina punakhmerien hallinnon johtajia on saatu vastuuseen teoistaan, kun heitä vastaan käydään vihdoin oikeutta. 

Kirjaa kirjoittaessaa Terhi Rannela tutki Kamputsean synkkää historiaa ja sai apua Kamputsean dokumentaatiokeskuksesta. Kirjoittaminen oli ollut rankkaa. Tuloksena on vaikuttava ja tärkeä kirja, johon on kuitenkin saatu myös pisara toivoa. 

Kokoontumisessa kirjailija kertoi myös kiehtovan Kamputsean nykyoloista. Hänellä oli mukanaan muutama lähdeteos, joita hän oli käyttänyt kirjoittaessaan Punaisten kyynelten taloa, ja saattoi hyvin nähdä, kuinka innostunut kirjailija oli vieläkin aiheestaan. 

Bloggaajatapaaminen oli maailmankuvaa avartava. Lisäksi kirjailija kertoi kirjailijan työstä ja me saimme kertoa kirjailijalle bloggaajien jännittävästä elämästä. Innostunut keskustelu ja makeat naurut päättivät illan. Jäimme odottamaan myös Rannelan uutta kirjaa, joka ilmestyy tänä syksynä ja parantaa varmasti maailmaa omalta osaltaan sekin. 

Kiitos Terhille ikimuistoisesta illasta!




Poplaarin Pekka ehti jo raportoimaan tapaamisesta. Kannattaa myös tutkailla näitä blogeja, joista piakkoin löytynee bloggaus Rannelan taoksesta: Anun ihmeelliset matkat, P. S. Rakastan kirjoja sekä Sanasotkuja

11 kommenttia:

  1. Oi että! Hiukan kateellisena katsahdin torstai-iltana kelloon, että siellä ne nyt ovat. :D En ole itse lukenut Rannelalta mitään, vaikka tämä Punaisten kyynelten talo lukulistalla onkin. Elättelen toivoa, että ensi kuussa pääsisin paikan päälle, kun vauvakin syö illalla jo hienosti puuroa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsistakeikkaa, unohdin vaihtaa kommentoijaksi kirjablogiminäni. :D Tonttu mikä tonttu!

      Poista
    2. Olitpa kuinka tonttu vain, niin kyllä Sinua odotetaan tapaamiseen! :D Lokakuun ensimmäisellä viikolla taas.

      Varoitan, että kirja on vaikuttava. Tuli uniin. Mutta siitä lisää kirja-arviossa myöhemmin...

      Poista
  2. Kuulostaapa kivalta illalta! Mainio ajatus teiltä Saran kanssa ja hauskaa, että se toteutui. Kirjailijoita on mukava tavata ja kuulla kirjoittamisesta ja kirjoihin liittyvistä taustoista. Se avartaa usein lukukokemusta suuresti. Ja tässä tapauksessa siis myös maailmankuvaa, kun aihepiiri on aika vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olikin vaikuttava ilta. Terhi Rannela on äärettömän sympaattinen ja innostunut työstään. Hänet oli ilo kohdata. Tärkeästä aiheesta syntyi paljon keskustelua.

      Poista
  3. Onpa hienoa, että saitte toteutettua tuollaisen kirjailijaillan!
    Punaisten kyynelten talo on kirjana hieno mutta niin hyytävä, että tarinaa ei voi unohtaa. Mielenkiinnolla odotan Rannelan seuraavaa romaania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on äärettömän tärkeä ja vaikuttava. Tarina tulee kovin lähelle.

      Terhi Rannela on välitön ja kerrassaan ihastuttava tyyppi. Ihailen hänen taitojaan kirjoittaa näin väkevä tarina.

      Poista
  4. Hei! Ilahduin tästä postauksesta. Itse olette aivan luvattoman ihania! <3

    Kiitos vielä kutsusta. Ilta itämaisissa basaaritunnelmissa oli todella mukava - kuin olisi ystäviään tavannut. Palasin bussilla kotiin hymy huulillani. En muista, milloin olisin nauranut yhtä makeasti. :D (vaikka siis puhuimme vakavista aiheista, innostuimme myös ideoimaan erilaisia tosi-tv-konsepteja...) Inspiroivaa kirjasyksyä! Lukemisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiroivaa kirjoittamissyksyä Sinulle, Terhi!

      Kiitos, kun tulit vieraaksemme kertomaan kirjastasi ja sen taustoista. Ilta oli avartava ja lopulta myös hauska. Odotan jo malttamattomana uutta kirjaasi!

      Poista
  5. Tuntuupa tämä kirja ajatuksia ravistelevalta ja avartavalta. Kirjailijatar on minulle tuntematon, joten olipas mukava saada jälleen uusi nimi tutustumista odottavien kirjailijoiden listaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, Kaisa Reetta! Vaikuttuisit aivan varmasti tästä kirjasta.

      Poista

Kiitos kommentista!