Hiihtolomalukemiset

Keskeneräisten kirjojen pinot ovat aina täynnä lupauksia.

Loman kunniaksi on pakko vähän hehkuttaa pinojaan ja kuvitella hetki, että ensi viikolla luen kaikki nuo kirjat. En malttaisi odottaa, että pääsen tarttumaan aarteisiini.

Olen aivan innoissani kahdestakin kirjasta. Toinen on Riina Katajavuoren Wenla Männistö ja toinen on Eeva Kilven Kuolinsiivous. Aivan erilaiset kirjat, mutta molemmat vetävät nyt niin lujaa, että pitää himmata, jottei tulisi pilattua niitä ahmaisemalla. Nautiskelen.

Wenla Männistö kolkutteli ovelleni jo viime syksynä, mutta en ollut silloin valmis vastaanottamaan Seitsemän veljeksen tunnelmia muualta kuin alkuperäisestä, lähes pyhästä kirjasta, jota olin juuri kertaillut oppilaiden kanssa. Tammikuussa tapasin kirjailijan toistamiseen saman kirjan tiimoilta ja onneksi tartuin kirjaan. Mitä riemua sen lukeminen onkaan!

Kuolinsiivousta olen etsinyt kirjaston hyllyistä siitä lähtien, kun luin Terhi Rannelan Läpi yön -päiväkirjaromaanin. Rannela kiittelee kirjansa inspiroijaksi juuri tuota kirjaa. Nyt ymmärrän miksi.

Kesken on myös David Mitchelliin Jacob de Zoetin tuhat syksyä, joka on miljööltään niin kiehtova, että huimaa. Se sijoittuu Japaniin ja vuoteen 1799. Japani puolestaan liittyy talven lukuhelmeen, Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkan väriset silmät -kirjaan.

Lomalukemiseksi on valikoitunut tietysti muutama muukin kirja (aivan kuin ehtisin nekin lukea - onhan lomailevat lapsetkin ruokottava). Vihdoin sain nimittäin käsiini Minna Maijalan Minna Canth -elämäkerran, Herkkä, hellä, hehkuvainen. Sekin tuossa polttelisi. Puhumattakaan lukupiirikirjoista: Raija Siekkisen novelleista, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviasta tai Margaret Atwoodin Herran tarhureista.

Pari hyvää kirjaa on tulossa lomalla blogiin asti. Luin lukupiiriin Rosa Liksomin uusimman kirjan, Väliaikaisen, ja innostuin siitä melko tavalla. Mutta siitä siis kuulette lähipäivinä lisää...

Riina Katajavuori -huumassani etsin käsiini hänen lastenkirjojaan, ja nyt meillä on hirmuisessa lukukierteessä Herra Paasio, josta perheen pojat (2- ja 7-vuotiaat) eivät saa kyllikseen. Se on varmaan tuotava blogiinkin, vaikka en ole pitkään aikaan blogannut kuvakirjoja. Kirjassa seikkailee Herra Paasio -niminen nalle, jonka näkövinkkelistä seurataan pojan kasvamista täysi-ikäiseksi. Kerrassaan hurmaava kirja.

Ja sitten on tuo latu, joka kutsuu hiihtämään. Se on isäni tekemä latu, jonka hän hiihti lapsenlapsiaan varten pellolle valmiiksi. Siinä näkyvät papan eräsuksien leveä latupohja ja isot sompien jäljet, päällä ja vieressä pienten hiihtäjien jälkiä - mukellusta ja nykysuksien kapea linja.