sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Evelyn Waugh: Mennyt maailma

Evelyn Waugh: Mennyt maailma, Kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat, 2.
painos, 1997 (suomennos vuodelta 1982)
Alkuteos: Brideshead revisited, 1945
Suomentja: Lehtinen Pentti
Kustantaja: Otava
Sivuja: 333
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä




Minä olin ollut täällä ennenkin; tiesin tästä kaiken (s. 22)

Kapteeni Charles Ryder on palannut Bridesheadiin, Flyten aatelissuvun kartanoon, jossa hän vietti nuoruutensa kirkkaita päiviä. Nyt on sota ja englantilaisia joukkoja on majoitettu kartanoon odottamaan siirtoa seuraavaan paikkaan. Pelkästään talon nimen kuuleminen herättää Ryderin muistot: menneiden vuosien aaveet tuntuivat lähtevän lentoon pelkästään tuon sanan soinnista (s. 20).

Evelyn Waughin (1903 - 1966) klassikkoteos Mennyt maailma on viehätysvoimaltaan aivan omaa luokkaansa. Ehkä viehätys perustuu 1920-luvun maagiseen lumoon tai Bridesheadin kartanon mahtipontiseen tunnelmaan. Vai perustuuko se sittenkin Flyten sisarusten, Sebastianin ja Julian, vastustamattomaan charmiin ja herkkyyteen tai Flyten perheen katolilaisuuteen? Yhtä ainoaa piirrettä on mahdotonta nimetä.

Unohtaa ei myöskään voi kertojanääntä, kapteeni Charles Ryderin kyynistä mutta lempeää kerrontaa. Se on peribrittiläinen ääni, joka vetää lukijan tapahtumiin mukaan ja opettaa suhtautumaan asioihin sillä ironialla, joka vain briteiltä onnistuu. Joka tapauksessa Mennyt maailma on kokonaisuutena enemmän kuin osiensa summa. Taas kerran klassikon lukeminen päihitti monta nykyromaania.

Niin, unohdinko mainita Oxfordin yliopistopiirit? Siellä vietetään iloista opiskelijaelämä, jossa Charles Ryder ylittää varansa ja luokka-asemansa ystävystymällä hulttioelämää viettävän aatelissuvun vesan, Sebastian Flyten kanssa. Heidän ystävyydestään muodostuu erityislaatuinen, vahva ja riipaiseva.

Oxfordin opiskelijaelämän villit juhlat jatkuvat aina aamun sarastukseen, mutta Sebastian jää noihin aamuihin, siinä missä Ryder löytää elämänsä kiinnekohdan taiteesta. Kumpikin on Oxfordin piireissä ulkopuolinen, mutta ystävyyden jaloin ydin on heidän. He jakavat nuoruutensa, eikä se ole suinkaan vähän: Nuoruuden velttous - miten ainutkertainen ja olennainen se onkaan! Miten nopeasti ja peruuttamattomasti se katoaakaan! Into, ylitsevuotavat tunteet, illuusiot, epätoivo, kaikki nuoruuden perinteiset tunnusmerkit seuraavat meitä koko elmämme ajan tätä yhtä ominaisuutta lukuun ottamatta. Nämä ilmiöt ovat osa elämää itseään; mutta velttous vielä väsymättömien jänteiden rentoutuminen, koettuna kuin sivusta katsoen, itseriittoisena - se kuuluu pelkästään nuoruuteen ja kuolee sen myötä. (S. 79.)

Luin Mennyttä maailmaa kauan. Pentti Lehtisen suomennos tuntui välillä kankealta ja muutama suorastaan kummallinen virke jäi ihmetyttämään, mutta teoksen tenho on vahva. Sebastian Flyten turmiollinen elämä, joka uhkaa viedä minäkertojankin mukaansa, on kiehtovaa ja epätoivoista. Hän on Flyten perheen musta lammas, jolle suvun katolilaisuus on tie helvettiin.

Romaani myös peittää paljon. Missään vaiheessa ei selviä, oliko Sabastianin ja Charlesin ystävyys oikeasti rakkaussuhde. Se on kuitenkin selvää, että Sebastianin perhe viehätysvoimallaan "varastaa" Charlesin Sebastianilta. Charlesin ja Julian rakkaussuhde kehittyy vuosia myöhemmin ja heidän uusi kohtaamisensa tuntuu kohtalon määräämältä ja taivaassa kirjoiteltu. Romaanin loppu on silkkaa sinfoniaa, jossa taivas osoittaa rajoituksensa.

Sebastianin kapinointi äitiään, sukuaan ja katolaisuutta vastaan on tempoilua, jossa hänen itsetuhoisuutensa vain vahvistuu. On jotenkin kauheaa ja ymmärrettävää, miten kaikki perheenjäsenet palaavat kirkon helmoihin ja miten paljon usko - oikeammin kirkko - heidän elämäänsä ohjaa.

Flyten perheestä ja Bridesheadin kartanosta tulee Charles Ryderin elämän keskipiste vuosiksi. Tarina kehittyy traagiseksi kaikkien perinteiden ja kirjoittamattomien sääntöjen vuoksi. Erilaisuudelle ei ole tilaa, ja lopulta perheenjäsenet tuomitsevat itse itsensä onnettomaan elämään.



Osallistun Menneellä maailmalla Kirjabloggaajien 8. klassikkohaasteeseen, jota emännöi nyt Tarukirja-blogiLisäksi osallistun Sivumennen-blogin Hyllynlämmittäjä-haasteeseen ja kuittaan omalta TBR100-listaltani yhden kirjan lisää. 


Aiemmin olen lukenut klassikkohaasteisiin seuraavat kirjat:

1. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
2. Voltaire: Candide
3. Alfred Döblin: Berlin Alexanderplats
4. Gabriel Carcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
5. Henry James: Naisen muotokuva
6. Maria Jotuni: Huojuva talo
7. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Osallistuminen tähän haasteeseen on aina ilo! Yhtään pettymystä ei ole osunut kohdalleni, mutta sitäkin enemmän loistavaa kirjallisuutta. Klassikko on yleensä paikkansa ansainnut. 

Mennyt maailma on luettu myös näissä kirjablogeissa: Oksan hyllyltäJokken kirjanurkkaKirjaneidon tornihuone,  Luetut, lukemattomat ja There's no just thing as too many books, jossa kirja on kuunneltu Jeremy Ironsin lukemana äänikirjana. (Jeremy Ironshan esittää Charles Ryderia kirjan pohjalta tehdyssä tv-sarjassa.)

10 kommenttia:

  1. Oi miten kiinnostavasti houkuttelet Menneeseen maailmaan.Tuo 1900-luvun alkupuoli on hirmu kiinostavaa aikaa. Se tunnelma on ihan erityisensä. Tiedä sitten, onko niin, että toinen maailmansota vei sen tunnelman, koska myöhemmässä kirjallisuudessa en ole vastaavaan törmännyt. Tunnelma, jonka voi suorastaan nähdä, ei ainoastaan aistia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmansotien välinen aika on kyllä kiinnostavaa aikaa: 20-luvun ilo ja huolettomuus, vanhan maailman mureneminen ja sitten 30-luvulla nousevat uudet, tuhoisat aatteet. Huh.

      Mennyt maailma vei aivan ihmeellisiin tunnelmiin, sillä siinä on surumielisyys koko ajan läsnä. Ah, mikä kirja!

      Poista
  2. Tämä on juuri sitä aikakautta, joka kiinnostaa. Oikeastaan lähihistoria, joka minulle tarkoittaa koko 1900-lukua (miinus sodat) on minulle jotenkin "rakas". En ole Waughia lukenut, vaikka tietenkin olen hänestä kuullut eli tässä olisi minulla klassikon mentävä aukko. Ehkä luen tämän jossain vaiheessa tähän klassikkohaasteeseen itsekin, jos en meinaa muuten saada otettua lukuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jotenkin vastustamaton. Tunnelma on omanlaisensa, eikä siitä haluaisi päästää irti. Minun tekisi mieli yrittää kuunnella tämä Jeremy Ironsin lukemana. Kirja ylitti kaikki odotukset, ja oli lopulta parempi kuin elokuva ja tv-sarja (joka pitäisi katsoa uudestaan).

      Poista
  3. Minä pidin Menneestä maailmasta sekä kirjana, että myös DVD:nä, sain sen yhtenä jouluna lahjaksi, kun oli lukenut kirjan. Pidän aina bloggauksistani, tämäkin on hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista, Jokke! Menneessä maailmassa on ihan oma taikansa, menneen maailman viehätystä.

      Poista
  4. Minä pidin Menneestä maailmasta ihan valtavasti. Hienostunut ja tyylikäs kirja. Tarkistin juuri, että minisarjakin olisi saatavilla kirjastosta. Sen katsominen houkuttelee, en ole sitä aiemmin nähnyt ja nyt kun kirjan lukemisesta on jo hieman aikaa, niin sarjaa ei tulisi niin tiiviisti verrattua kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä minunkin kurkistaa kirjaston tarjonta. Katsoin melko tuoreen elokuvaversion Areenasta ja sekin oli hyvä.

      Tätä ei ehkä voi vastustaa. "Hienostunut" kuvaa kirjaa hyvin.

      Poista
  5. Dekadentti 20-luku on kiinnostavaa aikaa, kiitos lukuvinkistä. Lukemiesi klassikkojen lista on hieno!

    VastaaPoista
  6. Minä olen muistaakseni nähnyt molemmat tästä tehdyt filmatisoinnit (vai oliko ne tv-sarjoja?), mutta kirjaa en ole lukenut. Täytyy pistää korvan taakse. Ne filmatisoinnit ainakin oli hurmaavia, molemmat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!