keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta - Kaukajärven kirjasto











Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrise -blogista. 

Uuden hallituksen suunnittelemat leikkaukset koskevat myös kunnallista kirjastolaitosta. Suunnitellun lakimuutoksen mukaan kuntien velvollisuudet kirjastojen ylläpitämisestä väljenevät (lakkaavat). Jos kirjastojen merkitystä ei kuntatasolla ymmärretä, on seurauksena kirjastopalvelujen romahtaminen. Mitä tämä tarkoittaa?

Konkreettisesti se tarkoittaa kirjastojen katoamista. Toisekseen se tarkoittaa kirjastojen aukioloaikojen lyhenemistä. Kolmanneksi se tarkoittaa kirjastopalvelujen maksullistamista. Neljänneksi se tarkoittaa kirja- ja lehtitarjonnan sekä tietopalvelujen vähenemistä.




Kirjastolaitoksen merkitys kansan tasa-arvoisuuden ja sivistystason edistäjänä on ollut ja on tärkeä. Jos ihmisellä ei ole rahaa ostaa opiskeluunsa tarvitsemiaan kirjoja, kirjat voi lainata kirjastosta. Jos ei ole varaa tilata sanomalehteä tai hankkia omaa nettiyhteyttä, voi käyttää kirjastojen palveluja. Kirjastojen lehtilukusalit tai tietopalvelut kuuluvat monen ihmisen päivärutiineihin, ja ystävällinen ja koulutettu henkilökunta auttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Kirjastot ehkäisevät syrjäytymistä!

Opiskeluun tarvitaan lukutaitoa, ja lukutaidon hankkiminen ja ylläpitäminen vaatii kymmenien kirjojen lukemista. Kirjastojen merkitys lasten ja nuorten lukutaidon edistäjänä on korvaamaton. Harvassa perheessä tai koulussa on varaa pitää ahmintaikäisille riittävää kirjatarjontaa. Lukuharrastuksen syttyminen on täysin kirjastojen tarjonnan käsissä. 

Lähikirjastoni Tampereella on Kaukajärven kirjasto. Se on melko pieni kirjasto, mutta viihtyisä ja vastikään remontoitu. Pihassa on nokialaisen taiteilijan, Mauno Kiviojan työ AvautuminenOlen taannoin kirjoittanutkin kesäisestä kirjastokäynnistä blogissani, ja vierailut jatkuvat. Tässä onkin erinomainen tilaisuus kiittää Kaukajärven kirjaston ystävällistä henkilökuntaa ammattitaitoisesta työstä! 

Lisäksi terveiseni menevät Tampereelle Hervannan upeaan kirjastoon sekä Sampolan kodikkaaseen ja valoisaan kirjastoon ja tietysti myös pääkirjasto Metsoon, jonka arkkitehtuuri ilahduttaa minua joka kerta siellä vieraillessani. Kaikki nämä kirjastot ovat lasten harrastusten vieressä, joten käytän niitä säännöllisesti. Useimmiten mukanani on lapsi tai lapsia. Meillä on parhaimmillaankin lainassa kymmeniä kirjoja näistä neljästä kirjastosta ja sivuja käännellään ahkerasti.

Paras tapa ottaa kantaa kirjastojen puolesta on käyttää niitä ahkerasti. Mars kirjastoon siis! Nyt heti! Siellä se lomalukeminen odottaa hyllyssä, ja kirjaston henkilökunta auttaa mielellään juuri sen oikean kirjan etsimisessä.

17 kommenttia:

  1. Kirjastopalveluista on kyllä tärkeä pitää kiinni. Niiden merkitys on suurempi kuin kirjastojen kävijämäärä, uskon. Ja meille aktiivilukijoille kirjastot ovat ihan välttämättömyys.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, Katja! ❤

      Kirjastot eivät pidä itsestään meteliä, vaikka ne tekevät arvokasta kulttuuri- ja sivistystyötä. Aktiivilukijoiden määrä vähenisi ja lukutaito heikentyisi, jos ne jätettäisiin huonolle hoidolle.

      Poista
  2. Hyvä postaus ja kiitos, että olet mukana! :)

    VastaaPoista
  3. Elina, nyt olen tänään tutustunut jo kahteen kirjastoon Tampereella! Samolan kirjastossa oli nojatuolitkin<3

    Miten kirjastotädit ovatkin aina niin ihania...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereella on loistavia kirjastoja! Sampolan nojatuolit ovat kyllä hienoja...

      Kirjastontädit. ❤ Aina heiltä saa apua ja aikaa.

      Poista
  4. Totta puhut: paras tapa vaikuttaa on käyttää kirjastopalveluita.
    Ymmärrän kyllä, etteivät kaikki ihmiset tykkää lukemisesta (no okei, en oikeastaan hirveän hyvin ymmärrä), mutta saahan kirjastosta myös musiikkia, elokuvia, pelejä ja joistakin liikuntavälineitäkin. Kirjastoissa pääsee monesti ihailemaan taidenäyttelyitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vähän väliä unohdan, että kaikki eivät piittaa lukemisesta. Intoilen kirjoista välillä aika isosti, enkä muista himmata, ennen kuin huomaan hiljaisuuden laskeutuneen ympärilleni. Kirjastoissa ei tarvitse himmailla... :)

      Kunpa kirjastonkäyttöön herättäisiin yhä enemmän!


      Poista
  5. Kirjaston panos kansalaisten sivistykseen on niin hurja, että hirvittää ajatella missä oltaisiin ilman tätä hienoa laitosta. Hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastolaitoksen merkitystä on vaikea mitata rahassa, mutta veikkaisin, että monen suomalaisen koulunkäynti ja -menestys on saanut korvaamatonta tukea kirjastojen tarjonnasta.

      Poista
  6. Kirjastot ovat suomalaisen lukemiskulttuurin selkäranka! On suorastaan häpeällistä, että sivistysmaaksi itseään tituleeraava maa ei näe kirjastolaitoksen itseisarvoa.

    Hieno postaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa Reetta! <3

      Olen huomannut, että kirjastojen arvostus on laskenut sitä mukaa kuin lukuharrastus vähenee. Jos itse ei käytä kirjastoa, luulee, ettei kukaan muukaan käytä tai että muutkin pärjäisivät ilman. Tämä kuuluu nykyiseen narsistiseen maailmankuvaan - johon sivistys ja lukeminen toisivat empatian ja ajattelun kykyä. Mikä paradoksi!

      Suomi ei ole mielestäni ollut pitkään aikaan sivistysmaa vaan tietoyhteiskunta. Arvot ovat koventuneet ja sivistys on liian kallista. Tieto ja ajattelu ovat täysin eri asioita, kun taas sivistykseen kuuluu ajattelun ja empatian kyky, humanismi. Sitä ei löydy enää edes päättäjiltä, ja se on äärettömän surullista. Kirjastolain lakkauttaminen - edes sen ehdottaminen - on osoitus hirvittävästä ajattelun köyhyydestä.

      Poista
  7. Jostain syystä blogger tuplaa kommenttini, poistin toisen. Varmasti tämäkin kommentti taas tuplaantuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää! Saan hallintasivujen kommenttiosiosta poistettua tuplat.

      Mielelläänhän kommenttejasi lukee kahteenkin kertaan. :)

      Poista
  8. Ihana henkilökunta on kyllä tärkeä juttu kirjastoissa, kaikissa lähikirjastoissani on onneksi aina ollut sellainen. Hieno teksti ja kaunis patsas teillä kirjaston pihassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua saa aina tarvittaessa, kertaakaan ei ole tullut olo, että kyselyistä olisi vaivaa.

      Kirjastoissa on paljon muutakin taidetta kuin sanataidetta. Kulttuurikeskuksia vailla vertaa!

      Poista
  9. Todella hyvä kirjoitus! Mistähän sitä itsekin omille asiakkailleni hankkisin luettavaa, jos kirjastoa ei olisi. Valtaosa työpaikoistani on ollut sellaisia, joissa kirjat eivät todellakaan riittäisi kaikille saati jos haluaisi, että kaikki lukisivat saman teoksen. Ne hetket, kun joukolla mennään kirjastoon, ovat kultaa ja äärettömän tärkeitä.

    Kiva nähdä kuva Kaukajärven kirjastosta. Metsoon ja Sampolaan minulla on jo ikävä. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!