perjantai 25. maaliskuuta 2016

Günter Grass: Taikalaatikko

Günter Grass: Taikalaatikko, 2009
Alkuteos: Die Box - Dunkelkammergeschichten, 2008
Suomentaja: Oili Suominen
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 221
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Pääsiäiskirjakseni osui teos Tammen Keltaisen kirjaston valikoimasta - ja mikäpä sopisikaan paremmin pikkunarsissien keskelle kuin laadun takaava keltainen väri.

Minulla on aikamoinen blogijono purkamista vaille, ja yritän lähteä purkamaan sitä viimeisimmistä luetuista kirjoista. Tämän viikon maanantaina lukupiirikirjana oli Günter Grassin Taikalaatikko. Se on pääsiäispyhiksi oivallinen kehuttava, sillä siinä on leppoisa, perhekeskeinen ja armollinenkin tunnelma.

Aiemmin en ole Grassin kirjoja lukenutkaan, vaikka esimerkiksi Peltirumpu löytyy jostain kaapin kätköistä (kaikki kirjanihan eivät mahdu enää hyllyyn). Olen pitänyt Grassia yhteiskunnallisena kirjailijana, mutta omaelämäkerrallinen Taikalaatikko oli paljon muutakin. Ennen kaikkea se on historiallinen muistelmateos, ja sitäkin hyvin lempeästi, voisi sanoa, että perhekeskeisesti.

Kirjan ideana on, että Grass on kutsunut kaikki lapsensa saman pöydän ääreen muistelemaan menneitä. Pöydälle asetetaan mikrofoni ja kaikki saavat kertoa sitä mukaa, kun saavat suunvuoron. Vanhimmat lapset tietysti aloittavat, ja joskus puheenvuoroista suorastaan kiistellään. Käy myös, kuten sisarusten muistellessa usein käy: muistot eivät olekaan samanlaisia, vaikka tapahtuma, josta kerrotaan on sama.

Kirjan viehätys syntyy monesta seikasta. Ensinnäkin Grassilla on kahdeksan(!) lasta neljän eri naisen kanssa. Kaksi kahdeksasta eivät ole Grassin omia, mutta ovat hänen viimeisimmän vaimonsa ja siten myös melkein omia. Lapsilla tuntuu olevan vahva keskinäinen yhteys. Koska kyse on kaunokirjallisuudesta, joku lapsista kuitenkin epäilee: Ties vaikka mekin, jotka nyt tässä istumme puhumassa, olimme kaikki mielikuvituksen tuotteita - miten on? (S. 124.)

Toisaalta lapset huomaavat myös, että tälläkin kertaa isä kertoo myös itsestään, vaikka äänessä ovatkin he lapset:  - - hänhän esiintyy kaikikssa kirjoissaan, milloin pääjeuhuna, milloin sivuroolissa, milloin minkinlaisessa asussa, joskus tuskin tunnistettavana mutta aina tuntuu että kyse on hänestä, pääasiassa tai vain ohimennen. (S. 166.)

Kirjan syntytapa muistuttaa juuri lukemani Svetlana Aleksijevitsin Tsernobylista nousee rukous -kirjan syntyä. Aleksijevits haastattteli kirjaansa varten ihmisiä ja ihmisryhmiä. Taikalaatikkokin on eräänlainen yhteisöromaani, oikeastaan perheyhteisöromaani, joka pohjautuu haastatteluihin. Romaaneita yhdistää myös kolmen pisteen käyttö, joka tuo aidon puheen tuntua kirjoitukseen. Grassin lapset voi nähdä päivällispöydän ääressä, ja heidän äänensä voi melkein kuulla.

Taikalaatikon koossa pitävä voima ja samalla hajanaista perhettä yhdistävä asia on Marie, perheystävä, joka kuvaa kamerallaan perheenjäseniä, jokaista vuorollaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikä tahansa kamera, vaan taikalaatikko  tai ihmelaatikko: Sillä kaikki, mitä vanha Marie kuvasi sillä Agfa-boxillaan ja kehitti pimiössään, olikin sitten kuvissa ihan erilaista kuin todellisuudessa. (S. 36.)

Marien Agfa-box taikoo esiin lasten suurimmat toiveet. Se antaa Laralle koiranpennun, Nanalle onnellisia hetkiä isin ja äidin kanssa ketjukarusellissa... Mutta se paljastaa myös salaisuudet, esimerkiksi poikien metkut ja isän ja äidin suhteet, joista hullunmylly alkaa. Se ei vain kurkota tulevaan, vaan kuvittaa myös historiaa, asettaa esimerkiksi kotitalon entiset asukkaat asumaan huoneisiin.

Günter Grass (1927 - 2015) oli saksalainen kirjailija ja kuvataiteilija, joka sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1999. Hän osallistui aktiivisesti politiikkaan, muun muassa Willy Brandtin vaalityöhön, mutta joutui 2000-luvulla tunnustamaan palvelleensa nuorena SS-joukoissa II maailmansodassa. Taikalaatikossakin mainitaan tuo elämänvaihe, jonka hän selittää nuoren miehen intomielisyydeksi.

Grass oli tuottelias kirjailija, mikä sopii oikein hyvin lukupiiriläisille, sillä kaikille jäi palo lukea lisää hänen tuotantoaan. Taikalaatikossa oli lempeä tunnelma. Elämä näyttäytyy siinä sattumusten sarjana, mielenkiintoisena ja maagisenakin. Elämä ei ole vain tässä ja nyt, vaan se on myös haaveissamme ja peloissamme, historiassa ja tulevaisuudessa kiinni. Kirjailija ei säästele itseään, vaan kertoo lastensa suulla hullunmyllystä, johon on ollut osallisena. Aika usein tämä kuvataiteilija-kirjailija isä on vetäytynyt työhuoneeseensa ja työstänyt teoksiaan, joitten menestystä hän hämmästelee. Tarinoita hän on kuitenkin aina osannut kertoa, myös omille lapsilleen.

Taikalaatikon on suomentanut Oili Suominen, Grassin luottosuomentaja. Hänen käännöstään Grassin viimeiseksi jäänestä kirjasta Grimmin sanat on kehuttu  paljon, ja kyllä hän tekee taitavaa työtä myös Taikalaatikossa. Nyt kun kynnys Grassin lukemiseen on ylitetty, Grimmin sanat voisi olla seuraava teos, johon tartun.


Taikalaatikko on arvioitu myös Kirja-aitta-blogissa. Luulenpa, että arvioita ilmestyy piakkoin myös lukupiiriläisten blogeihin: P. S. Rakastan kirjoja, Kirja hyllyssä ja Kannesta kanteen. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 -lukuhaasteen kohdan 8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

15 kommenttia:

  1. Haluan oman Agfa-boxin. Haluan sellaisen kiihkeästi. Kyllä nyt taas onnistuit tästä kirjasta kirjoittamaan niin, että jos se nyt tässä juuri olisi saatavilla, niin heti kävisin tätä lukemaan. Jäin miettimään, mitä olen lukenut Grassilta. Ulkomuistista en uskalla sanoa mitään. Peltirummun ostin viime kesänä ja olen jo onnistunut opettamaan sen pölyjen kerääjäksi.

    Ihanaista pääsiäistä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikalaatikko oli nyt ensimmäinen Grassini, muttei takuulla viimeinen, sen verran valloittavasti kirjailija punoo tarinaansa.

      Oli tässä jotain toisteisuutta, josta en niin pitänyt - kuten mietittiin, minkä merkkinen tuo kamera nyt olikaan - mutta kaiken kaikkiaan perhekeskeisyys ja lasten aitous (vaikka olivat jo aikuisia) välittyi. Samalla tuli pieni pala Euroopan historiaakin kerrattua, muureineen kaikkineen.

      Mukava pääsiäinen tulikin. Toivottavasti Sinullakin oli hyvä pääsiäinen, Omppu! :)

      Poista
    2. Elina, tämä tuntuu kiinnostavalta! Kirja on jotenkin mennyt ohitseni, sillä olen Peltirummusta asti ollut kiinnostunut Grassista. Hän kiinnostaa minua myös siksi, että Saksan kirjallisuuspaavi, edesmennyt Marcel Reihch-Ranicki kertoo Grassita kiinnostvia yksityiskohtia omaelämäkerrassaan Eurooppalainen (Mein Leben). Heidän suhteensa ei ollut ristiriidaton...

      Olen myös katsonut muutaman dokumentin Grarssista sekä tietenkin nähnyt Peltirumun elokuvana.

      Kiva, että toit esiin saksaliasta kirjallisuutta.

      <3

      Poista
  2. Ihana postaus. Minua ärsyttää, kun tunnen Grassin niin huonosti. Sipulia kuoriessa on lukupinossa. Samoin Grimmin sanat.

    Tiedätkö, miten onnellinen tunne on, kun kaikki kirjat ovat hyllyssä, siis kauno aakkosissa, ei yhtään kirjaa toisten päällä poikittain. Hyllyissä on tilaa aina jossain kohdassa muutamalle kirjalle. Väljää. Ja kaikki selittyy ainoastaan sillä, että viime viikonloppuna selvitettiin kaaos, lisättiin tikas ja hyllyt ;) Siis pian olen taas entisessä tilanteessa. Lisäksi silmäilen kriittisesti kirjoja ja kyselen. Miksi olet hyllyssäni? Mikä olikaan sinun tarinasi? Olen kuitenkin boheemi eli kasvi- ja työmatsku ovat sekaisin ja etsin koko ajan. Pienet plisut vievät hermoni. Mutta hetkisen aikaa saan nauttia tilasta.
    Ihanaa pääsiäistä teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulia kuoriessa on muistelma-trilogian ensimmäinen osa, joten siitä kannattaisi aloittaa. Itseäni vähän haittaa, että aloitin muistelmat keskeltä, mutta toimi tämä näinkin.

      Omien kirjojen hyllyttäminen ja tutkiminen on kummallisen rauhoittavaa puuhaa. Haaveilen, että joskus minullakin on sama tilanne: kaikki sievästi aakkosissa ja tilaakin vielä tuleville aarteille. Välillä on ollut sellainenkin tilanne, mutta nyt on taas kaappi varastona.

      Kiitos pääsiäistoivotuksista! Oli pienellä some-paastolla, joten tässä vastailen, että toivottavasti Sinullakin oli hyvä pääsiäinen, Ulla! :)

      Poista
  3. Minä tunnen Grassia äärimmäisen huonosti. Peltirumpu on jossain määrin tuttu, mutta eipä juuri muuta tule häneltä mieleen. Ehdottomasti pitäisi tukkia tämäkin aukko sivistyksessä - ja muutoinkin Grassin tuotanto kuulostaa mielenkiintoiselta, varsinkin kun ottaa huomioon hänen ristiriitaisen menneisyytensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grassista on minullakin sellainen olo, että tutustua pitäisi paremmin. Ehkä tämä pää tuli nyt avattua ja lisää tulee luettua, ainakin nämä omaelämäkerralliset romaanit, Grimmin sanat ja Peltirumpu. Kovasti jäi tämän herran tuotanto polttelemaan.

      Poista
  4. Tämä oli kyllä aivan mainio lukukokemus - jotain aivan muuta kuin mitä olin osannut odottaa. Grassia on pakko lukea pian lisää! :) Ihanasti kirjoitit tästä, tuli lämmin olo sydämeen kun luin tekstisi. ❤️

    Oikein hyvää pääsiäistä koko poppoolle, toivottavasti olette terveinä jo kaikki! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotin kirjan olevan vaikeampi ja yhteiskunnallisempi. Perhekeskeisyys olikin tosi mukavaa, samoin kerrontatyyli. Tietysti myös lukupiiri paransi kirjaa! <3

      Tervehdyttiinhän sitä lopulta pääsiäisenviettoon. Hyvä loma oli. Toivottavasti Sinullakin, rakas ystävä! <3

      Poista
  5. Ostin hiljattain Grimmin sanat omaksi (Suomalaisen bonusseteli sponsoroi hankintaa :)), ja tämä Taikalaatikkokin odottelee omassa hyllyssäni. Minäkään en ole vielä Grassia lukenut, mutta kirjoituksesi toimii hyvänä innoittajana. Tämä kuulostaa ihan minun kirjaltani. Mukavia pääsiäispäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hyvä ostos tuo Grimmin sanat. Se on ruvennut kummasti kiinnostamaan kiittävien arvioiden ja käännöskehujen takia.

      ennen taikalaatikkoa kannaattaa ehkä lukea se Sipulia kuoriessa, joka on muistelmien eka osa. Toimihan tämä kyllä näinkin, joten kunahan vain aloitat. Grassille soisi paljon lukijoita.

      Toivottavasti Sinullakin oli mukava pääsiäinen, MarikaOksa! :)

      Poista
  6. Tämä oli kyllä mainio valinta lukupiirikirjaksi, sillä huomaan muutenkin lukeneeni hävettävän vähän saksalaista kirjallisuutta. Tilannetta onkin tarkoitus petrata tänä vuonna ja Taikalaatikosta oli hyvä aloittaa. Grassilta haluaisin lukea ainakin Taikalaatikon edeltäjän, Sipulia kuoriessa, ja tietenkin Peltirummun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Saksalaista kirjallisuutta olen lukenut tosi vähän, tosin nyt on monta Saksaan sijoittuvaa kirjaa rivissä.

      Sipulia kuoriessa ja Peltirumpu pitäisi ehdottomasti lukea. Se "kalakirjakin", eli Kampela, kiinnostaisi.

      Poista

Kiitos kommentista!