lauantai 2. huhtikuuta 2016

Terhi Rannela: Frau

Terhi Rannela: Frau, 2016
Kustantaja: Karisto
Kansi: Tuija Kuusela
Sivuja: 225
Mistä sain kirjan: arvostelukappale



- Takana tai rinnalla, Lina sanoi. - En ole vakuuttunut, ovatko vaimot ja lapset yleisesti ottaen kiinnostavia. Miehet pyörittävät historian rattaita, niin on aina ollut ja tulee olemaan, se on biologinen tosiseikka. Naiset istuvat kyydissä. Mutta poikkeustapauksiakin on. (S. 23.)

SS-kenraali Reinhard Heydrichin vaimo, Lina Heydrich (1911 - 1985) on kiinnostava vaimo, Frau. Terhi Rannela kirjoittaa hänestä niin vaikuttavasti, että luettuani romaania ensimmäiset 20 sivua aloin jo surra sitä, että minulla on enää 200 sivua jäljellä tätä lukemisen iloa. Yritin jopa hidastella kirjan lukemista, huonoin tuloksin, sillä kirja vei täysin mukanaan. Voin kai yhtä hyvin sanoa sen heti suoraan: Frau on täydellinen kirja.

Frau on Rannelan toinen historiallinen romaani ja samalla toinen aikuisten romaani. Muistan, kuinka pari vuotta sitten Rannela oli tamperelaisten kirjabloggaajien vieraana keskustelemassa Punaisten kyynelten talo -kirjastaan, joka kertoo Kambodzan julmasta historiasta. Hän oli ennen saapumistaan käynyt kirjaostoksilla ja esitteli Wendy Lowerin Hitlerin raivottaret -teosta, josta oli kovin innoissaan. Frau oli siis jo tekeillä, mutta puhuttiin vielä Kambodzasta.

Punaisten kyynelten talo on sekin hyvä kirja, mutta Frau on vielä parempi. Se on kerronnaltaan vielä tiiviimpi ja kirkkaampi. Rannelan kirjailijanääni on Fraussa valmis. Hän on löytänyt eleettömästä kerronnasta oman äänensä, tai oikeastaan lahjoittanut sen romaanihenkilöilleen. (Olen tosin lukenut Rannelalta toisenkin täydellisen kirjan, nimittäin  vuonna 2014 ilmestyneen Läpi yön -nuortenromaanin, josta tuli sydämeni kirja. Se on päiväkirjaromaani, joka pohjautuu kirjailijan omiin päiväkirjoihin ja kertoo nuoruudesta pienesssä maalaiskylässä ja kirjallisuuden opiskelusta Tampereella jotenkin hyvin tunnistettavasti.)

Rannela on tutkinut uusimman kirjansa aihetta neljä vuotta ja kirjoittanut työpäiväkirjaa, joka on ladattavissa hänen kirjailijasivuiltaan. Siinä hän kertoo työnsä etenemisestä ja valottaa kirjoittamisen tuskaa ja iloa. Jo päiväkirjan ensi sivuilla hän pohtii kirjallisuuden tehtävää: Yksi kirjallisuuden tehtävistä on muistuttaa (s.13). Tutkimustyö  kuljettaa häntä ympäri Eurooppaa, ja yhtäkkiä Lina Heydrich tuntuu tulevan myös Suomen mediassa vastaan. Laurent Binetin kirja HHhH - Heydrichin salamuran jäljillä ilmestyy suomeksi ja Lina Heydrichista kirjoitetaan lehdissä. Hän kun kytkeytyy myös Suomeen, sillä hänesta tuli vuonna 1965 Lina Manninen, teatterijohtaja Mauno Mannisen vaimo. Tuo avioliitto ei kestänyt pitkään, vaan Lina palasi synnyinsaarelleen, jossa eli loppuelämänsä.

Vaikka kirjan päähenkilö on Frau, Lina Heydrich, natsipyövelin natsivaimo, Rannela ei lankea tekemään hänestä tunteetonta hirviötä, vaan antaa hänelle vanhuuden ja historian, joita lukija joutuu jakamaan. Kirja alkaa vuodesta 1984. Ollaan saksalaisessa Todendorfin kylässä Fehmarnin saarella, jossa Lina asuu vanhuuden päiviään ja keskustelee kuolleen miehensä kanssa, pyyhkii pölyjä hänen kuolinnaamiostaan ja näkee hänestä unia. Mies joutui salamurhan uhriksi toukokuussa 1942, eikä Lina ole unohtanut häntä. Hän kaipaa Reinhardia.

Fraussa jännite kehittyy Linan nykyisyyden ja menneisyyden välille vaivattomasti ja vääjäämättömästi. Vuonna 1984 toimittaja Erich Richter saapuu haastattelemaan Lina Heydrichiä ja menneisyys alkaa keriytyä auki. Vuorotellen seurataan toimittajan ja Linan keskusteluja vuonna 1984 ja siirrytään vuoden 1942 tapahtumiin Prahaan. Heydrichin salamurhan hetket ja sen seuraukset kuvataan muutaman sivuhenkilön kautta, eikä lukija voi kuin pidättää hengitystään. Jännitys ja kauhu salpaavat hengen.

Toimittaja Erich Richter haluaisi kuulla katumuksen sanoja, saada selityksiä historian julmiin tekoihin, ehkä ymmärtää jotain, mutta  Fraun omatunto on puhdas ja hänen mielensä jää arvoitukseksi - on jo liukumassa pois. Silti monessa kohtaa lukija joutuu henkäisemään syvään: kun Lina kattaa pöytään parhaat kuppinsa, joita koristavat hakaristit tai kun Linan lipaston kyljessä voi nähdä daavidintähden, joka muistuttaa lipaston alkuperäisestä omistajasta. Kylmäävää, tarkkaa, taidokasta. Antaa yksityiskohtien puhua.

Lina Heydrich, liian nuorena leskeksi jäänyt neljän lapsen äiti on vielä vanhuudessaankin miestään kaipaava nainen, eikä tunne syyllisyyttä mistään. Hän on elänyt elämänsä parhaat vuodet Böömin ja Määrin protektoraatissa emännöidessään käskynhaltijan virka-asuntoa, juutalaisomistuksesta kaapattua palatsia ja sen puutarhaa, jota juutalaisvangit muokkasivat paratiisiksi. Hän oli luomassa saksalaista unelmavaltiota ja teki pyyteetöntä työtä isänmaansa kehittämiseksi. Hän menetti niin paljon ja kysyykin häntä haastattelevalta toimittajalta: - Oletteko koskaan ajatellut, miltä teistä tuntuisi, jos vaimonne murhattaisiin (s. 49)?

Lukija esittää mielessään vastakysymyksiä: Miltä mahtoi tšekeistä tuntua, kun Heydrich, Prahan teurastaja, siivosi Tšekkoslovakian poliittista ilmapiiriä natsimyönteiseksi ja tapatti kokonaisia perheitä? Miltä mahtoi lidiceläisistä tuntua, kun SS-miehet kostivat koko kylälle Heydrichin murhan? Miltä mahtoi miljoonista vainotuista juutalaisista tuntua? Näitä kysymyksiä Lina Heydrich ei kysy itseltään.

Ei se ympäristöstä ollut kiinni, vaan ajan hengestä - olisiko sekin liian yksinkertaistava selitys, ainahan ihmisellä oli mahdollisuus valita. Oliko? Ajattelulla oli rajat kuin taululla kehykset, vaikka ihminen luuli olevansa vapaa ja erityinen. Mitä tiettynä aikana oli mahdollista ajatella ja mitä ei? (S. 116.)

Fraun kansi on hätkähdyttävän hieno. Prahan ylle sijoitettu natsityylinen fontti ja lakastuva keltainen ruusu johdattavat keskelle erään Fraun elämän onnellisimpia vuosia ja  miljoonien ihmisten kärsimystä ja kuolemaa. Yksi kirjallisuuden tehtävistä on muistuttaa.



Viime vuosina olen lukenut vuoden parhaat kirjat jo keväällä, ennen varsinaista syksyn kirjasatoa. Vuonna 2013 häikäistyin jo keväällä Hannu Väisäsen Taivaanvartijoista vuonna 2014 vuorossa olivat Tommi Kinnusen Neljäntienristeys ja Anni Kytömäen Kultarintaviime vuonna ihastuin Petri Tammisen Meriromaaniin. Olen taas siinä onnellisessa tilanteessa, että vuoden paras taitaa olla jo tässä. Frauta on ainakin hyvin vaikea ylittää. Olen siitä yhtä vaikuttunut kuin Leena Lumi, ja kirjaa kiittelevät myös Lumiomena ja Bleue. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 -lukuhaasteen kohdan 49. Vuonna 2016 julkaistu kirja.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

16 kommenttia:

  1. Frau on romaani, joka tekee vaikutuksen. Se on hyvä, kiehtova, hurjakin. Minä en täysin lumoutunut romaanin modernin pelkistetystä kielestä, sillä se jätti osin kylmäksi. Toisaalta uskon, että kyseessä on ihan tarkoituksellinen tehokeino, koska näin esimerkiksi Lidicen kylässä tapahtunut tuli kiinni sydänalaan.

    Minulla on Punaisten kyynelten talo vielä lukematta. Ostin sen Jyväskylän kirjamessuilta ja aion lukea nyt kevään mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkistävä kielenkäyttö puolestaan sopii minulle. Käy juuri niin kuin sanot, että Lidice tuli aivan iholle.

      Rannela on myös toimittaja, joten toteava tyyli tulee varmaan siitäkin. Valtava taustatyö käy puolestaan ilmi työpäiväkirjasta, jota oli myös ilo lukea.

      Hurja tämä tosiaan oli.

      Poista
  2. Olin Jyväskylän messuilla kuuntelemassa Rannelaa, ja tietenkin Frau piti ottaa hetimiten luettavaksi. Pidin paljon, en vain ole vielä ehtinyt kirjasta kirjoittaa.
    Blogissani olisi sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Jonna! <3

      Jään odottamaan arviotasi tästä.Rannela on äärimmäisen innostunut työstään. Häntä on myös ilo kuunnella.

      Poista
  3. Arvaapas Elina mitä tekstiä olen tässä juuri kirjoittamassa? Pääosassa muuan rouva. :) Tulin nyt kuitenkin lukemaan sinun kirjoituksesi. Huomaan, että olemme molemmat kiinnittäneet huomiota noihin kahvikuppeihin.

    Kirjoitat todella hyvin ja kiinnostavasti. Tekstisi jälkeen lukisin kirjan heti, jos en olisi sitä vielä lukenut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos joku vaikka innostuisi kirjan lukemaan. Olen innoissani. :) Jään odottamaan sinun arviotasi!

      Moni yksityiskohta jäi tästä mieleen. Taiten rakennettua tarinaa ja historiaa.

      Poista
  4. Elina, tämä on ehdottomasti tähän asti paras kotimainen romaani, ehkä jopa paras kirja kaikista.

    Komppaan Omppua, upea teksti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! ❤ Huomasin, että olet yhtä vaikuttunut kuin minäkin. Jotenkin tämä eteni kuin ajatus ja kävi myös sieluun. Linan saattoi nähdä edessään, eikä silti pysty käsittämään... Rannela on kirjoittanut hänestä muotokuvan.

      Poista
  5. 'Yritin jopa hidastella lukemista'! Jos ei tämä vakuuta, niin ei sitten mikään :)

    VastaaPoista
  6. Voi hyvänen aika! Tämä kirja oli jo ehtinyt käväistä mielessäni. Ihanaa, että tällaisia on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Luulenpa, että historian ammattilaisellekin maistuisi. Ainakin minua kiinnostaisi kuulla, mitä hän pitäisi tästä. Aivan huippu.

      Poista
  7. En lue vielä tekstiäsi, koska aloitin kirjan eilen ja yritän lähteä puhtaalta pöydältä. Palailen sitten paremmin, kun olen lukenut sen. Sen sijaan heitän sinua tässä välissä haasteella: http://suketus.blogspot.fi/2016/04/huhtikuun-kasvua-ja-sieluni-hymyt-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Suketus! :)

      Olihan tämä sellainen tajunnanräjäyttäjä minulle, että oksat pois. Jään odottamaan arviotasi!

      Poista
  8. Minun oli nyt pakko laittaa tämä varaukseen, vaikka lukulistallani ei aiemmin ollutkaan. Niin moni kehunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, lue ihmeessä! En tiedä, voiko tästä olla vaikuttumatta.

      Poista

Kiitos kommentista!