Kirjabloggaajien joulukalenterin 22. luukku

Kirjabloggaajien joulukalenterin 22. luukussa sukelletaan lähes sadan vuoden taakse, joulukuusen oksien alle Tove Janssonin mukana:

Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee. Kuusen sisässä joulu on suunnaton, se on vihreä viidakko jossa on punaisia omenoita ja surumielisen harmonisia enkeleitä jotka ompelulangan varassa pyörivät itsensä ympäri ja vartioivat aarniometsän sisäänkäytävää. Ja aarniometsä jatkuu äärettömiin lasipallojen sisässä, joulu on kuusen ansiosta ehdottoman turvallinen asia. (S. 120.)

Tove Janssonin lapsuuden joulun kuvaus on ilmestynyt teoksessa Kuvanveistäjän tytär (1968), jossa taiteilija muistelee lapsuuttaan. Se sisältää 19 novellia, jotka kertovat lapsen kokemuksista ja muistoista, mutta ne eivät etene kronologisesti eivätkä kerro tapahtumista realistisesti, vaan ovat enemmänkin vahvoja välähdyksiä ja tuntemuksia. Ne ovat aitoja lapsen kokemuksia, ja niiden maailma on vahvasti aistivan lapsen maailma, joka tulee myös aikuislukijalle hyvin todeksi.

Olisi väärin väittää, että kirja olisi pelkkä muistelmateos, sillä niin suurena siinä on lapsen mielikuvitus. Luin novellikokoelman pari vuotta sitten, Tove Janssonin satavuotisjuhlavuonna, ja hämmästyin sen modernia taituruutta.

Tove Jansson oli taiteilijaperheen kasvatti, ja taide ympäröi häntä jo lapsena joka puolella. Joulu-novellissa miljöönä on perheen taiteilijakoti, johon kuuluu myös isän ateljee, jossa on talvella kylmä, mutta johon myös koristellaan joulu. Kuusi on perheen isälle ja tyttärelle erityisen tärkeä asia. Sen pitää olla komeampi kuin kellään muulla ja ateljeehen mahtuukin iso kuusi, jonka alla on hienoa leikkiä: Heti kun kuusi tuli ateljeehen, kaikki sai uuden merkityksen, kaikki latautui pyhyydellä joka ei ollut edes tekemisessä taiteen kanssa. Joulu alkoi toden teolla. (S.122.)

Janssonien perheen joulun ulkoiset puitteet eivät ole mitenkään yltäkylläiset, vaikka selvästi perheellä ei ole puutettakaan mistään. Joulunviettoon kuuluvat omat rituaalinsa, jotka tuntuvat olevan erityisen tärkeitä Janssonin isälle, Viktor Janssonille, jota kuvataan lämpöisen ironian valossa. Äidin ja Toven yhteinen joulutraditio on rakentaa ateljeen ikkunalle "pyhä maisema", jonka keskipisteenä on jouluseimi: Kun me otimme esille sen olkikattoiseimen, joka oli ostettu Pariisissa yhdeksäntoistasataakymmenen, silloin isä liikuttui kovasti ja otti huikat. (S. 123.)

Joka vuosi joulumaisemaan valmistetaan uusia osia ja isän tehtävänä on käydä korjaamassa asetelmaa ,ja sitten turhautuneena, taiteellisen tappion kokeneena, hänen on mentävä ottamaan taas uusi naukku. Taiteella on toki rajoituksensa: Maria istui aina etumaisena mutta Joosef sai jäädä lehmien joukkoon sillä hänelle on sattunut vesivahinko ja hän on perspektiivisesti pienempikin. (S.123.)

Tove Janssonin kirjallista taituruutta on sekoittaa huumoria niinkin vakavaan asiaan kuin joulu. Jos jonkin kirjallisen tekstin, niin juuri tämän Tove Janssonin muistelman myötä saavuttaa varmasti joulutunnelman: Äiti punnitsi karamellit ja pähkinät kirjevaa'alla niin että jokainen sai tasan yhtä paljon. Vuoden mittaan kaikki asiat saavat mennä miten sattuu, kellään ei ola aikaa pitää mistään kovin tarkkaa lukua, mutta joulu on ehdottoman oikeudenmukaisuuden aikaa. Siksi se niin rasittaakin. (S. 124.)

Ja jos joulurastitus käy ylivoimaiseksi, voi saada lohtua myös tästä pikku Toven havainnosta: Milloinkaan ei ole niin rauhallista kuin heti joulun mentyä, silloin on saanut kaiken anteeksi ja voi taas muuttua tavalliseksi. (S. 127.)

Kirjaisaa joulua kaikille kirjojen ystäville!

Kirjabloggaajien joulukalenterin eilinen luukku avautui Unelmien aika -blogissa ja  huominen luukku avautuu Karvakasan alta löytyi kirja -blogissa. Joulukalenteri alkoi Hyllytontun höpinöistä ja sieltä löytyy myös lista kaikkiin luukkuihin.