maanantai 15. toukokuuta 2017

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet, 2014
Alkuteos: Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi, 2013
Suomentaja: Raisa Porrasmaa
Kustantaja: Tammi
Kansi: Jussi Kaakinen
Sivuja: 330



Värittömän miehen vaellusvuodet on seitsemäs Haruki Murakamilta suomennettu teos ja ensimmäinen, joka on suomennettu suoraan japanista. Raisa Porrasmaa on tehnyt hyvää työtä ja on hienoa ajatella, että kirja on nyt mahdollisimman autenttinen suomalaisille lukijoille.

Olen aiemmin lukenut Murakamilta ainoastaan kirjat Norwegian wood ja Sputnik-rakastettuni, joista Sputnik-rakastettuni on suosikkini. Toki Norwegian woodkin on jäänyt mieleeni varsin hyvänä lukukokemuksena, joka lukupiirissä herätti paljon keskustelua. Tartuin tähänkin Murakamiin varsin positiivisella mielellä ja sain oikeastaan juuri sitä, mitä odotinkin.

Murakami kirjoittaa helppolukuista ja sopivasti kiehtovaa proosaa. Kolmen lukemani kirjan perusteella hänen päähenkilönsä ovat miehiä, joiden nuoruudessa on tapahtunut merkittäviä henkisiä kokemuksia: vahvaa ystävyyttä tai rakkautta, joissa koetut pettymykset johdattavat kokijansa syvään masennukseen tai henkiseen myllerrykseen ja lopulta ehkä jopa kypsymiseen. Norwegian wood ja nyt tämä Värittömän miehen vaellusvuodet eivät kuitenkaan juurikaan sisällä Murakamin tavaramerkkiä, eli maagista realismia, jota oikeastaan kaipaisin. Onneksi minulla on vielä maagisia kokemuksia edessäni, sillä aion lukea lisää Murakamia.

Värittömän miehen vaellusvuosissa päähenkilö on 36-vuotias Tazaki Tsukuru, joka on juuri tavannut kiehtovan naisen, Saran. Sara haluaa tuntea Tsukurun perin juurin ja vaatii häntä selvittämään menneisyytensä kipeimmän kokemuksen, jotta se ei vaikuttaisi heidän suhteeseensa. Selvitystyö kuljettaa Tsukurun takaisin kotikaupunkiinsa mutta myös Suomeen asti. Suomen vierailusta tuleekin kirjan kiinnostavin osa, ainakin suomalaiselle lukijalle.

Tsukuru on nuorena päässyt osalliseksi pyyteettömästä ja reilusta ystävyydestä, joka tuolloin täytti hänen koko elämänsä. Ystävyksiä oli viisi: pojat Aka, Ao ja Tazaki sekä tytöt Shiro ja Kuro.  Aka tarkoittaa punaista, Ao sinistä, Shiro valkoista ja Kuro mustaa, ja heidän lempinimensä tulevat heidän sukunimistään. Tsukurua kutsuttiin ystäväjoukossa etunimellä Tazaki, joka tarkoittaa "monta nimeä", eikä siis viittaa mihinkään väriin.  Miten hyvä olisikaan ollut, jos hänelläkin olisi ollut värillinen sukunimi, Tsukuru pohti ties kuinka monta kertaa aivan vakavissaan. Silloin kaikki olisi ollut täydellistä. (S. 10.) Tsukurun maailma romahtaa, kun ystävät erottavat hänet ryhmästä.

Alkuasetelma on lupaava, ja kirjaan sekoittuu myös dekkarimaisia piirteitä, kun Tsukuru lähtee selvittämään, mikä aiheutti hänen hylkäämisensä. Tsukurun suru ja masennus, joiden valtaan hän joutuu, kun ystävät kääntävät hänelle selkänsä, on kuvattu sydäntä riipaisevasti. Tapahtuma muovaa Tsukurun minäkuvaa, ja onkin mielenkiintoista verrata kuvaa, joka hänelle muodostuu itsestään siihen kuvaan ja asemaan, joka hänellä muiden mielessä on ollut. Onko hän niin väritön kuin itse kuvittelee?

Lukemisen aikana jään kuitenkin vähän väliä ihmettelmään, miten Murakami pystyy sekoittamaan niin vaivattomasti raskasta ja kepeää. Juuri kun hän on kuvannut mielettömän hienosti pyyteetöntä ystävyyttä tai itsemurhan partaalla roikkuvan ihmisen mielenmaisemaa, hän saattaa seuraavaksi heittäytyä kuvaamaan naisen tyylikästä asua, jonka värisävy sopii täydellisesti hänen käyttämäänsä kynsilakkaan. Tylsää.

Moni asia tässä kirjassa on hienoa: Frans Lisztin pianokappale Le mal du pays soi surumielisenä kirjan taustalla; Tazaki Tsukurun nimi tarkoittaa rakentajaa ja sellainen hänestä tuleekin; Tsukurun rakkaus rautatieasemiin ja juniin on tärkeä hänen sielunmaisemansa rakentamisessa. Kirjassa on kiehtovia ihmisiä, kiehtovia kohtaamisia ja tarinoita. Osa tarinoista jää roikkumaan ilmaan, ja sellaisesta juuri pidän.

Tulkitsen myös teoksen dialogin jotenkin japanilaisiksi ja eksoottiseksi. Se on paikoin kömpelöä ja kummallista, mutta en osaa arvioida, onko kaikkien japanilaisten puhe sellaista kuin Murakami sen kirjoittaa: toisaalta dialogi on hyvin pidättyväistä ja muodollista, ja sitten yhtäkkiä ladataan kaikki intiimeimmätkin asiat puhekumppanin  kuultavaksi. Muistan kyllä saman ilmiön tulleen vastaan Norwegian woodissakin. (Maailmankirjat-blogissa on pohdittu enemmänkin Värittömän miehen vaellusvuosien dialogia ja verrattu suomennosta ja englanninnosta keskenään.)

Kolmen luetun Murakamin teoksen perusteella en ole valmis luokittelemaan  häntä lempikirjailijoihini, mutta ilmeisesti en ole lukenut hänen parhaita luomuksiaan. Luen mielelläni Murakamin kirjoja, sillä viihdyn haikeissa tunnelmissa, mutta aivan täydellistä lukukokemusta en ole hänen kirjoistaan vielä saanut. Nytkin Murakami sai minut itkemään, mutta paikoin myös ärsyynnyin kirjan asetelmista. Mikähän Murakami kannattaisi lukea seuraavaksi?



Värittömän miehen vaellusvuodet on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Lumiomena, Kirsin kirjanurkka, Kirjaluotsi, Annelin kirjoissa, Sinisen linnan kirjasto, Oksan hyllyltä, Mari A:n kirjablogi, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Ullan luetut kirjatKannesta kanteen ja Iltaluvut. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohdan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja.

14 kommenttia:

  1. Minulle Norwegian Wood oli täydellinen lukukokemus. Elokuva oli myös parhaimpia mitä olen nähnyt.
    Tämä Värittömän miehen vaellusvuodet jätti haalean vaalean muistijäljen. Ehkä se on vaikuttanut, että en ole kolmatta Murakamin kirjaa vielä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minulla on elokuva näkemättä. Meinasin kyllä välillä puutua Norwegian woodin jahkailuun, mutta kirja jäi silti hyvänä lukukokemuksena mieleen. Siinä oli paljon samaa kuin tässä, mutta tässä se kaikki oli tosiaan haaleampaa. Suosittelen Sputnik-rakastettuni -kirjaa!

      Poista
  2. Tämä oli minustakin haalea ja hyvin 'tavallinen' Murakamiksi. Itse pidin kovasti Suuresta lammasseikkailusta ja Kafkasta rannalla. Niissä sitten löytyykin maagista realismia yllin kyllin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä maagista realismia olisin tähänkin kaivannut. Nuo molemmat ehdotuksesi löytyvät onneksi jo hyllystäni, joten Murakami-luenta jatkuu. :)

      Poista
  3. Samat Norwegian wood ja Sputnik minullakin luettuina, pidin paljon. Siskoni kehui novellikokoelmaa Miehiä ilman naisia, joten ajattelin sen jossain vaiheessa lukea. Tämän Värittömän miehen olen ajatellut skipata, sen verran monta haaleata kokemusta se näyttää lukijoille tarjonneen, blogeista luettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehiä ilman naisia sopisi novellihaasteeseenkin. Taidanpa kokeilla minäkin sitä, koska sitä on tosiaan kehuttu myös blogeissa.

      Poista
  4. Tämä oli minulle ensimmäinen Murakami ja pidin paljon. Minulla on salattua taipumusta japononismiin, joten siinä valossa ihmettelen, että en ole lukenut Murakamia enempää. Toisaalta ehkä tämä oli juuri 'minun Murakamini'. Riitalle tämä oli haalea, minulle kuuma, sillä rivien välit kertoivat omaa tarinaansa.

    Pidän maagisesta realismista paljon, fatasia taas on minulle vaikea laji.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pidit tästä, niin Norwegian Wood ja Sputnik-rakastettuni ovat aivan sinun kirjojasi myös.

      Japonismiinhan kietoutui myös toinen kirjarakkautemme: Jänis, jolla on meripihkan väriset silmät. <3

      Poista
  5. Jos kaipaat maagista realismia, lue ihmeessä Kafka rannalla. <3 Myös 1Q84 miellytti, vaikkei niin paljon kuin Kafka.

    Jäin itsekin kaipaamaan Värittömän miehen vaellusvuosista maagista realismia. Tunnelma on jäänyt hyvin mieleen, mutta muuten teos on alkanut pyyhkiytyä mielestä. Norwegian wood, Sputnik ja parin vuoden (?) takainen järkäle on vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kafka rannalla on monen ystäväni parhaat ikinä -listoilla. Onhan tuossa tuo 1Q84 hyllyssäni myös hankittuna, mutta se on sellainen järkäle, etten taida ihan heti tarttua. Ehkä sitten kun oppinnot on ohi.

      Onneksi on vielä lukemattomia Murakameja. <3

      Poista
  6. Tämä ei ole mielestäni Murakamia parhaimillaan, vaikka tämä hyvä olikin. Ehdottomasti kannattaa lukea Kafka rannalla <3 ja 1Q84 on myös hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, Kafka rannalla saa paljon pistetiä. Nyt yritän jo ruveta himmaamaan odotuksiani, etten pety... Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  7. Yhdyn muiden mielipiteisiin siitä, että tämä ei ole parhanta Murakamia. Olen nauttinut Murakamin unenomaisesta kerronnasta ja minun suosikkini on 1Q84. Tähän kuitenkin vaikuttanee suuresti ajankohta milloin trilogian luin: keväällä -14, kun isäni kuoli. Pakenin silloin tuohon tarunhohtoiseen maailmaan, missä mikään ei ollut todellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus elämä vaatii pakenemista. Edes hetkeksi. Onneksi sitä varten on olemassa kirjat, eikä tarvitse turvautua muihin "aineisiin". <3

      Poista

Kiitos kommentista!