Alkuteos: The Vagina Monologues, 1998
Suomentaja: Annu James (Jälkisanat suomentanut Annika Eräpuro)
Sivuja: 144
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Eve Enslerin Vaginamonologeja herätti paljon kohua ilmestyessään vuonna 1998, ja sitä on esitetty esimerkiksi Broadwaylla, tähtinä muun muassa Winona Ryder ja Melanie Griffith. Monologit perustuvat yli 200 naisen haastatteluihin, joista Ensler on koonnut kansainvälisesti menestyneen, draamallisen pamflettinsa. Näytelmä oli Helsingin kaupunginteatterinkin ohjelmistossa vuonna 2001. Jopa Suomessa sitä pidettiin erityisen rohkeana, koska sen kielenkäyttö oli niin suoraa.
Teos on sekoitus faktaa ja fiktiota. Ensler on kirjoittanut kuulemiensa tositarinoiden pohjalta fiktiivisiä tarinoita. Tarinoiden välissä Ensler kertoo, mikä aihe tai mikä tarina erityisesti inspiroi häntä kirjoittamaan fiktiivisen tuotoksensa. Välissä on myös vaginafaktoja, esimerkiksi klitoriksen tarkoituksesta tai naisten sukupuolielinten silpomisesta.
Ensler kannustaa haastateltaviaan - ja samalla tietysti lukijoitaan - murtamaan tabuja ja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Tällaisia tabuja ovat muun muassa kuukautiset, naisten kokema väkivalta, lesbosuhteet ja synnytys. Näihin kaikkiin on liittynyt väheksyntää, väärää tietoa, nöyryytystä ja pelkoa - vielä 1990-luvullakin paljon enemmän kuin nykyään.
Enslerin kirjoittaa vakuuttavasti. On perusteltua nostaa esiin asioita, joista ei puhuta, tai asioita, joista on kyllä tietoa, mutta joitden muuttamiseksi ei tehdä mitään. Ensler teki muun muassa kolme matkaa Bosniaan haastatellakseen sodasta kärsineitä naisia: Kun palasin ensimmäiseltä matkalta New Yorkiin, olin raivoissani siitä, että 20 000 - 70 000 naista raiskattiin keskellä Eurooppaa vuonna 1993, järjestelmällisenä sotataktiikkana, eikä kukaan tehnyt mitään sen lopettamiseksi. En voinut ymmärtää sitä. Muuan ystäväni kysyi, miksi olin hämmästynyt. Hän sanoi, että yli 500 000 naista raiskattiin joka vuosi meidän maassamme Yhdysvalloissa, eikä meidän maamme ollut ainakaan sodassa. (S. 68.)
Naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta kirjoittaa myös Rebecca Solnit teoksessaan Men explain things to me (2014), joka on juuri ilmestynyt suomeksi nimellä Miehet selittävät minulle asioita. Solnit muistuttaa myös siitä, että 1 000 amerikkalaisnaista kuolee perheväkivallan uhrina vuosittain, vaikka mitään virallista "sotaa" ei olekaan. Me too -kampanja on todellakin ollut aiheellinen maailmassa, jossa seksuaalinen koskemattomuus ei tunnu kuuluvan naisille.
Ensler julistaa teoksellaan "vaginasanomaa", eli hän haluaa nostaa vaginan puheenaiheeksi ja naisten ylpeyden aiheeksi. Hän haluaa purkaa naisen sukupuolisuuden ympärille rakennettuja ennakkoluuloja ja epätietoisuutta, ja ennen kaikkea - häpeää: Te olette varmasti huolissanne. Minä olin huolissani. Sen vuoksi ryhdyin tähän. Olin huolissani vaginoista. Olin huolissani siitä, mitä me ajattelemme vaginoista, ja vielä enemmän siitä, että me emme ajattele niitä. Olin huolissani omasta vaginastani. Se tarvitsi toisten vaginoiden kontekstin - yhteisön, vaginoiden kulttuurin. (S. 15.)
On ilman muuta selvää, että tällaisen teosen lukeminen tekee kenelle tahansa naiselle hyvää. Vielä suositeltavampaa olisi, että miehet lukisivat teoksen. "Vaginajulistusta" tai "vaginaylpeyttä" on aivan liian vähän, sillä vaikka ei puhuttaisi edes väkivallasta, niin pelkästään seksuaalisuuteen liittyviä asioita mystifioidaan ja seksillä tehdään rahaa. Seksuaalisuus aiheuttaa aivan liian usein ahdistusta, kun sen pitäisi olla ihmiselle - myös naiselle - jotain ihan muuta.
Enslerin kirjoitustyyli muistuttaa paljon journalismia, jossa haastateltavan taustat tehdään näkyviksi ja annetaan hänen kertoa tarinansa omin sanoin, mutta myös kuuntelija (toimittaja tai kirjailija) tekee itsensä näkyväksi. Enslerin aikalainen, Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitš, kirjoittaa samaan tapaan teoksissaan Tšernobylistä nousee rukous ja Sodalla ei ole naisen kasvoja (joka on minulla kesken).
Enslerin teoksen ilmestymisen jälkeen feminismi on muuttunut paljon. Suomessa tällainen julistamistyyli, jossa vaginaa tai pillua toitotetaan ja sitä pidetään jotenkin vallankumouksellina ja erityisen rohkeana ilmiönä, ei enää esiinny. Toisaalta myöskään vaginan palvonta ei istu suomalaiseen mentaliteettiin. Ensler kuvaa teoksessaan nimittäin myös eräänlaisten vaginavoimaryhmien toimintaa. En yhtään halua väheksyä tällaisen puhetyylin terapeuttista vaikutusta sellaisella naiselle, jonka seksuaalisuutta on loukattu tai jonka itsetunto on monin tavoin pirstaleina, mutta silti minua naurattaa: Vaginani on simpukka, pyöreä vaalenpunainen simpukka, joka avautuu ja sulkeutuu, sulkeutuu ja avautuu. Vaginani on kukka, eksentrinen tulppaani, sen keskus väkevä ja syvä, tuoksu hieno, terälehdet hellät mutta vankat. (S. 51.)
Koskettavat tarinat, joita Ensler kertoo, kannattaa huomioida, vaikka teos onkin osittain vanhentunut. Toisaalta tämä teos toimisi varmasti näyttämöllä paljon paremmin kuin luettuna. Se voisi toimia samaan tapaan, kuin Anna Paavilaisen Play rape -näytelmä, jonka näin Tampereen Teatterikesässä pari vuotta sitten. Kipeiden asioiden, väkivallan ja vähättelyn esiin nostaminen on tärkeää.
Oman aikansa (amerikkalaisen) feminismin kuvauksena Enslerin teos on ylittämätön. Sen päivitettynä versiona näkisin Liv Strömquistin Kielletty hedelmä -sarjakuvateoksen, jossa asioista myös puhutaan suoraan ja lisäksi niistä piirretään havainnolliset kuvat. Strömquistkin on julistaja, mutta hänen teoksensa on myös poskettoman hauska. Tabujen murtamiseen ei ole lopulta muuta tietä kuin tieto.
Vaginamonologeja on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Todella vaiheessa ja Tahdon lukea kirjan. Osallistun teoksella paitsi Helmetin lukuhaasteeseen (kohta 19, en pidä kirjan nimestä) myös Mitä luimme kerran -blogin Joka päivä on naisten päivä -lukuhaasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!