maanantai 29. kesäkuuta 2020

Antti Rönkä: Jalat ilmassa

Antti Rönkä: Jalat ilmassa, 2. painos, 2019
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Jenni Noponen
Sivuja: 224
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Antti Röngän esikoisteos Jalat ilmassa on herkkä ja rankka kasvutarina. Se on herkkä, mutta ei mitään lässytystä. Rankkakin on siinä mielessä väärä sana, että kirja ei ole ollenkaan rumasti kirjoitettu, eikä se mässäile rumilla kohtauksilla. Päinvastoin. Se on kirjoitettu esiin kuin hento lyijykynäluonnos. Sen tekee rankaksi sen aihe: koulukiusaaminen ja siitä toipuminen. 

Alussa on Aaro, joka istuu muuttoautoon ja aloittaa uuden elämän kaukana pienestä kotikylästään.  Nuorimies tuntee epävarmuutta, ja se on ymmärrettävää. Uudet asiat jännittävät kaikkia ihmisiä. Vähitellen lukijalle tulee selväksi, että Aaro miettii itseään ja olemistaan aivan liikaa, hän on koko ajan ahdistunut ja epävarma - epävarma niin pohjamutia myöten, että tavallinen arki on melkein ylivoimaista. Ja vähitellen siitä tulee sellaista yhä enemmän. 

Sitten palataan vuoteen 2008, jolloin Aaro on kuudennella luokalla. Lukijalle paljastuu, että Aaroa kiusataan ja on kiusattu koko alakouluajan. Koko alakoulun ajan. Koko alakoulun ajan. KUUSI VUOTTA.

Kun tämä selviää lukijalle, kaikki nuorenmiehen hapuilu ja elämäntuska saa selityksen. Tieto kuusi vuotta kestäneestä kiusaamisesta saa sisikunnan kääntymään nurin ja pidättämään hengitystä nykyisen Aaron ottaessa ensimmäisiä askeliaan itsenäisenä, nuorena miehenä. Tekisi mieli tsempata ja kannustaa ääneen: Anna mennä, Aaro! Olet sen arvoinen! Pystyt siihen! Mene mukaan!

Koulukiusaaminen on aiheena äärettömän ahdistava. Jokainen on sitä todistanut, vaikkei ole välttämättä itse ollut kiusaamassa tai kiusattuna. Aaron kokemukset ovat niin paljaita, että kaikki kiusaamisen karmeus tulee aivan iholle asti. Tilanne vai jatkuu ja jatkuu. Silti Aaro tarttuu kaikenlaisiin toivonkipinöihin. Eräänä päivänä kouluun tulee poliisi ja oppilaat kutsutaan saliin. Poliisi pitää aamunavauksen: 
   Vaivuin tuttuun aamunavaushorrokseen. Leuka painui polvelle. Mutta siinä samassa silmäni rävähtivät ammolleen. Kuulin sanan koulukiusaaminen. Poliisi puhui koulukiusaamisesta. 
   Laskin katseeni lattian punaiseen viivaan. Tiesin että jokainen meidän luokalla ajatteli nyt minua. 
           - - 
   Rutistin silmät kiinni, purin alahuulta. Ajattelin kuinka pojat painoivat nyt päänsä häpeästä. Minua säälitti poikien puolesta. Olisin halunnut sanoa heille, että ei se mitään, ei se niin vakavaa ollut, ollaan kavereita. (S. 169 - 171.) 

Kun kello soi välitunnille, Aaro on valmis antamaan kiusaajilleen kaiken anteeksi, mutta sen sijaan kiusaaminen jatkuu heti. 

Jyväskylässä aikuisen Aaron elämä ei oikein ota onnistuakseen, vaikka hyviäkin kokemuksia syntyy ja ensirakastuminenkin koetaan. Ulkopuolisuuden tunne ja arkuus kahlitsevat tekemistä. Aaro ei ole vapaa. Lukijan silmiin esimerkiksi ihastumisen kokemus on hellyttävä ja aito, Aaron mielestä nolostuttava. Aaro ei tunnu huomaavan omaa viehätysvoimaansa, eikä usko itseensä ollenkaan. Hän tarkkailee olemistaan koko ajan ja näkee ja kokee itsensä negatiivisesti. 

Sen verran olen istunut kiusaamiskoulutuksissa, että tiedän, ettei kiusaaja kaipaa sääliä. Kiusaaminen perustuu vain ja ainoastaan vallanhaluun. Kiusaaja kiusaa, koska hän saa alistaa toista ja kiusaamalla hän saa hankittua itselleen tietyn kaveriporukan, joka lähtee mukaan toisten rääkkäämiseen. Valtaosa ihmisistä sallii tämän tapahtumisen, ja ne ovat heitä, jotka katsovat sivusta, eivätkä puutu asiaan.

Kirjassa kuvataan kohtaaminen, jossa entiset kiusaajat tenttaavat aikuiselta Aarolta, onko hän käynyt armeijan. Ilmassa on samaa vallan huumaa, joka on kiusaamisen taustalla. Toinen alistetaan, jotta voidaan itse tuntea ylemmyyttä ja valtaa. 

Kiusaaminen on siis vain ja ainoastaan tuomittavaa toimintaa. Silti on ihmeellistä, että sitä ei saada kitkettyä, vaan se rehottaa ja rehottaa. Se on kuin luonnonvoima, jonka annetaan tuhota ihmisten elämiä vuodesta toiseen. Sanottakoon se nyt selvästi: Kiusaaja on yleisimmin alakouluikäinen lapsi, ei mikään luonnonvoima. Lapselle voi ja pitää asettaa rajat.

Jalat ilmassa on kirja, joka ihan joka ikisen täytyisi lukea. Ainakin jokaisen opettajan olisi luettava se, jokaisen vanhemman olisi luettava se ja jokaisen päättäjän olisi luettava se. Heti. Koska pian on syksy ja kun koulut taas alkavat, se jatkuu.

Antti Rönkä on kirjoittanut hienon esikoisteoksen. Se perustuu hänen omiin kokemuksiinsa, eli on vahvasti autofiktiivinen teos. Se on aiheeltaan tärkeä, mutta se on myös kaunokirjallisesti tasapainoinen ja vaikuttava teos, ja toivonkin, että näin väkevästi alkanut kirjailijan ura saa jatkoa mahdollisimman pian. 


Jalat ilmassa on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjasähkökäyrä, Nannan kirjakimara, Rakkaudesta kirjoihin ja Kulttuuri kukoistaa

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, Elina!
    Tuo lainaamsi kohta poliisin pitämästä aamunavauksesta ja sen seurauksista on valaiseva, koska siinä paljastuu niin selvästi kiusaajien tunne-elämän rajoittuneisuus. Osa ihmisistä jää tälle tasolle eikä edes aikuisina ymmärrä tekojaan, mitä nyt on huomattu, kun jotkut kiusaajatyypit ovat päätyneet eduskuntaan saakka ja muodostaneet sinne klikkinsä. Harmi vain, että siellä heillä onkin vahingolliselle käyttäytymiselleen suoja, mitä muualla yhteiskunnassa ei ole. Ainoa keino estää kiusaaminen on vahtia näitä ihmisiä lapsesta aikuisuuteen asti.
    Röngän vahvuus on siinä, että hän näyttää nin paljaasti, mitä kiusaaminen on ja miten hankalaa siitä on toipua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tämän kirjan kautta sitä, miten kiusaaminen vie ihmiseltä rajat hukkaan, koska niitä rikotaan koko ajan: henkisiä minuuden rajoja ja fyysisiä minuuden rajoja rikotaan koko ajan. On vaikea löytää oma olemisensa, jos muut sorkkivat sitä väkivaltaisesti koko ajan. Aaro on ihan hukassa.

      Kiusaajia täytyy todellakin vahtia, mutta mahdotonta se ei ole, vastassa ei ole mikään luonnonvoima.

      Poista
  2. Kiusaaminen on todella ikävää. Se ei unohdu koskaan ja siitä voi olla vaikea päästä eteenpäin elämässä. Tämä kirja kertoo kiusatun ihmisen tarinan. Surullista, että vaikka miten kiusaamiseen puututaan, niin sitä esiintyy silti joka puolella. Me too-liike toi esille naisnäyttelijöiden kokeman seksuaalisen ahdistelun, josta liike levisi kaikkialle missä tytöt ja naiset ovat kokeneet vastaavaa. Aiheesta puhutaan, uskalletaan puhua mikä on tärkeintä. Siksikin tämä kirja on tärkeä. Koulukiusaamisesta pitää puhua. Uskaltaa puhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Mai! Olin välillä aivan tolkuttoman vihainen Aaron kiusaajille. Olen myös aikoja sitten lopettanut kiusaajien "ymmärtämisen", kun kuulin tutkimustuloksista, joissa paljastui, että kiusaajille ei ole yleensä sen kummempia sosiaalisia ongelmia. He hakevat valtaa. Vallanhankinnan välineeksi joutuu sitten sattumalta joku, jonka elämältä lähtee perusturva. Järkyttävä asetelma.

      Poista

Kiitos kommentista!