Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli, 2020

Alkuteos: Provadz swój plug przez koski umarlych, 2009

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

Kansi: Tiia Javanainen

Sivuja: 248

Mistä sain kirjan: joulupukki toi

Olga Tokarczuk palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2018. Viime vuonna suomeksi ilmestyi hänen teoksensa Aja aurasi vainajain luitten yli, joka on ilmestynyt alun perin puolaksi vuonna 2009. Suomennettuna hänen tuotantoaan on nyt saatavilla neljän romaanin verran, ja varmastikin lisää on tulossa. Onpahan mitä odottaa! Tokarczuk on nimittäin aivan omaääninen kirjailija, jonka teoksissa huokuu vahva ihmisen ja luonnon yhteys.

Aja aurasi vainajain luitten yli oli Sivumennen-podcastissa esittelyssä joulukuussa, ja sain siitä idean pyytää kirjaa joulupukilta. Kuuliainen joulupukkihan toteutti toiveeni, ja luin kirjan joulupyhinä melkoisella hopulla - kirja on nimittäin sen verran koukuttava. 

Kirjan päähenkilö on Janina Duszejko, joka asuu Puolan vuoristossa lähellä Tsekin rajaa. Hän on erakko, kuten hänen harvat naapurinsakin. Hän harrastaa astrologiaa ja opettaa englantia rajaseudun kylässä kerran viikossa, mutta pysyttelee muuten mökissään metsän keskellä. 

Kaikki alkaa siitä, kun Janinan naapuri kuolee ja Janina saa päähänsä, että naapuri on murhattu ja murhaajina ovat metsän eläimet. Naapuri kun on tunnettu salametsästäjä. Pian ruumiita alkaa löytyä enemmänkin, ja niiden ympäriltä löytyy kauriiden jälkiä... Myös Janinan laatimat astrolgiset kartat kertoisivat totuuden, mutta kukaan ei tunnu ensin kuuntelevan häntä, vaikka Janina kirjoittaa poliisillekin: Ensinnäkin: kummassakin tapauksessa Rikoksen tapahtumapaikalla oli läsnä Eläimiä. - - Toiseksi: olen tutkiskellut tiettyjä ainutkertaisia tietoja, jotka voisimme saada uhrien kosmogrammeista (joita arkielämässä kutsutaan Horoskoopeiksi), ja sekä ensimmäisessä että toisessa tapauksessa vaikuttaa selvältä, että uhrit saattoivat joutua Eläinten hyökkäyksen kohteeksi kuolettavin seurauksin. Kyseessä on erittäin harvinainen planeettakonstellaatio, ja sitä suuremmalla syyllä kehotan arv. Poliisia tutustumaan siihen. (S. 150.)

Juoni kuulostaa murhamysteeriltä, mutta on paljon muutakin. Tunnelma on hyvin mustanpuhuva, ja lähenee satiiria. Toisaalta Janinan tapa kokea maailma on viiltävän kaunis: Liikutuin sydänjuuriani myöten tästä ihmisten touhukkuudesta. - - Seisahduin vinolle torille ja minut täytti hitaasti väkevä yhteisyyden tunne suhteessa ohikulkijoihin. Jokainen  mies oli veljeni ja jokainen nainen sisareni. Olimme niin samanlaisia. Hauraita, ohimeneviä, helposti rikkoutuvia. Hyörimme luottavaisina taivaan alla, josta meille ei ollut odotettavissa mitään hyvää. (S. 118.)

Tapani Kärkkäinen on suomentanut teoksen loistavasti. Janinan ajatuksenjuoksua on vangitsevaa seurattavaa, ja teos on kokonaisuudessaan sujuvaa luettavaa. Tokarczukin taito on luoda Janinasta kiinnostava, keski-ikäinen nainen, joka tekisi mieli leimata hihhuliksi, mutta se on mahdotonta, koska Janinan elämässä on loogisuutta ja perusteltuja ratkaisuja. Luonto ja eläimet ovat Janinan elämän keskipisteessä. 

Astrologian lisäksi Janinan elämää sulostuttaa runous. Hänen entinen oppilaansa Dyzio käy hänen luonaa,n ja yhdessä he kääntävät Willim Blakea puolaksi. En muista, milloin runoutta olisi kuvattu näin perustavanlaatuisena ja luontevana osana elämää - että ihmiset oikeasti intoilevat sanajärjestyksestä ja ilmaisuista. Kääntäjän työn vivahteet paljastuvat kirjassa hienosti, ja samalla kuvataan myös ainutlaatuista ystävyyttä. Ystäviä Janinalla onkin itse asiassa aika monta, noin niin kuin erakoksi. He ovat myös ihan hirvittävän uskollisia ystäviä.

Tokarczuk on luonut omalaatuisen yhteisön ja omalaatuisen päähenkilön, josta ei voi olla pitämättä. Hänessä on sopivasti maailmanparantajaa ja hulluutta, luonnonsuojelijaa ja naista. Hän on keski-ikäinen, kenties jo melkein unohdettu erakko, mutta hänessä on myös elämän alkuvoimaa. Se alkuvoima ylittää arkisen ruumiin rajat: Me raahaamme mukanamme ruumista kuin rasittavaa matkatavaraa, mutta emme oikeastaan tiedä siitä mitään (s. 81). Janinan ruumis saattaa olla niin kipeä, että hänen on jäätävä vuoteeseen päiviksi. Hänestä tulee toimintakyvytön. Toisaalta hän on tuntee vahvasti, ja juuri tunteissa on hänen vahvuutensa ja ymmärryksensä oikeasta ja väärästä. Hän on tyypillinen menopaussiaan elävä, rakastettava nainen: Silmäni kostuivat taas, siitä oli tullut totta tosiaan nolo ja hankala vaiva. En voinut estää kyynelten tuloa. (S. 118.)  

Kirjasta tulee ylistyslaulu vanhenevalle naiselle, ystävyydelle, runoudelle ja luonnolle. Se on osoitus siitä, että maailma tarvitsee enemmän tekoja ja kauneutta. Luonnon riistämisen on loputtava ja ihmisen pitäisi hengittää ympäristönsä tahtiin, eikä pyrkiä hallitsemaan kaikkea. Janinan ajatus siitä, että totuus on vanhentunut, pitää paikkansa näinä posttotuudellisina aikoina. Janinan viisaudelle tekee mieli vain nyökytellä.

Aja aurasi vainajain luitten yli on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Reader, why did I marry him ja Tuulevin lukublogi ja Lumiomena.

Helmetin vuoden 2021 haasteeseen kirja sopii ainakin kohtaan 12. Kirjassa ollaan metsässä ja 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa ja 40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista.