Pauli Tapio: Varpuset ja aika

Pauli Tapio: Varpuset ja aika, 2. painos, 2017
Kustantaja: Poesia
Kansi: Olli-Pekka Tennilä
Sivuja: 96
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



tsirp tsirp

Pauli Tapion Varpuset ja aika -runokokoelma voitti Helsingin Sanomien kirjoituskilpailun vuonna 2017. Se todettiin siis tuolloin vuoden parhaaksi esikoiskirjaksi. Mieleeni on jäänyt Pauli Tapion hieno kiitospuhe palkintojenjakotilaisuudessa. Siinä puhui runous.

tsirp tsirp

Pauli Tapion runous vie mennessään johonkin, joka on sekä nykyisyydessä että iättömässä kiinni lujasti. Runoteoksen aloitusvirke on tällainen: Tämä on päiväkirjamerkintä ajalta, jolloin maa kiersi aurinkoa (s. 7). Lukijan on pakko ankkuroida itsensä äärettömään aikaan, ja samalla kohdattava  ääretön pienuutensa. Ihmiset ovat kiertäneet maapallon mukana vasta mitättömän lyhyen ajan, joten päiväkirjamerkinnän näennäisen epämääräinen ajoitus on loppujen lopuksi suhteellisen tarkka.

Heti seuraavaksi runon puhuja palauttaa itsensä pienempiin ympyröihin ja tarkkaan aikaan: On maanantai, pian toukokuu, olen veloissa, mutta myös maailmaan, jossa käydään sotaa: Ukrainassa, Syyriassa, Afganistanissa, Irakissa, Etelä-Sudanissa, Somaliassa, Kurdistanissa ja Jemenissä
käytiin sotaa. - - Kaikki on täällä yhtä aikaa, yksityinen ja yhteinen, sillä: Tätä on historia. Tällaista on aika jota elin. (S. 7.)

Kyyninen tosiasioiden tunnustaminen tapahtuu hämmentävän hienoin virkkein. Kun pienten ja suurten asioiden välillä liikutaan ketterästi, lukija liitää mukana katoavassa ajassa:
Kyllä kuussa kelpaa käydä. Se on vain harppaus pahaisen ojan ylitse, 
mutta iskepä liehuva lippusi yhteenkään elettyyn hetkeen. (S. 11.) 

Tämä runoteos vaatii siteeraamaan melkeinpä joka säettään. Se sinkauttaa lukijansa yhtä aikaa lähelle ja kauas, melankoliseen ihmisenä olemiseen. Onneksi on varpuset. Melkein joka runossa ne ovat hyvin lähellä.

tsirp tsirp

Runo Inferno on raju ajan ja aikojen sekoitus, jossa runon puhujan päiväkirjamerkinnät limittyvät uutisiin, joissa pakolaiset hukkuvat Välimereen. Ajallista perspektiiviä tarjoavat historiassa tapahtuneet toinen toistaan julmemmat teloitukset. Mihin kaikkeen ihminen pystyykään? Miltä kaikelta se sulkee silmänsä?

6.8.2015  

Yli 200 ihmisen pelätään hukkuneen Välimeren laivaturmassa.

Kello käy kymmentä ja pyykkikone lakkasi juuri linkoamasta. (S. 52.)

Lakonisista laueseista syntyy hiljainen hetki kuolleiden muistolle. Jää ihmetys. Kautta historian ihmisiä on kuollut ja tapettu mitä kamottavimmilla tavoilla, ja sama jatkuu yhä. Tapion runous ei pakene paikalta, vaan jää katsomaan tätä kaikkea.

Toinen yhtä vahvasti yhteiskunnallinen runoilija on Claes Andersson, joka kirjoittaa kokoelmassaan Sisäänhengitys, uloshengitys päiväkirjamerkintöjä sykyltä 2014. Niissäkin uutiset sekoittuvat omien päivien kulkuun. Sekä Tapion että Anderssonin runoissa on vahva tunne siitä, että ympäröivä elämä ja yhteiskunnalliset, maailmanlaajuiset tapahtumat, eivät ole kuin kosketuksen, ajatuksen päässä. Se mikä tapahtuu yhdelle meistä, tapahtuu meille kaikille. Tai vielä pitemmälle ajateltuna: mikä on tapahtunut joskus yhdelle meistä, tapahtuu koko ajan meillekin.

Tapio osaa myös leikkiä. Runot Sestina ja Kohde leikittelevät  säkeiden järjestyksellä ja niitä saa lukea monin eri tavoin yhä uudestaan. Tarinat vaihtuvat, puhe muuttuu. Runoissa on myös huumoria, mustaa tietysti, mutta sellaisena juuri osuvaa.

Ihminen on järjetön olio, tuhon aiheuttaja, Olkiluodon rakentaja  (virheitä, energiantuotanto on virhe), jota aika paiskii ajasta iäisyyteen ja ikuiseen Koti-ikävään: 
Minä en usko ihmeisiin, mutta
joskus nämäkin voimalat kylmenevät, 
uima-altaat tyhjennetään ja valot
sammutetaan, enkelit murenevat,
katoavat symbolit, ja koti on jossain, 
mutta minä en usko ihmeisiin (s. 83).

On sanomattoman lohduttavaa, että kun ihmisiä ei enää ole, jotain jää Lappeenrannan torille: 

tsirp tsirp  



Varpuset ja aika on luettu muun muassa blogeissa Tekstiluola, Kirjasta kirjaan, Kirjasähkökäyrä, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Reader, why did I marry him? Kosminen k. on kirjoittanut teoksesta Runoreaktion. Helmetin lukuhaasteessa asetin teoksen kohtaan 5, kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.