Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet, e-kirja, 2019
Kustantaja: Otava
Kansi: Päivi Puustinen
Mistä sain kirjan: Bookbeatista
Paula Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet on vahva esikoisteos. Se on vahva sekä aiheeltaan että kieleltään, mutta toisaalta: voisiko pohjalaistarina muuta ollakaan!
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Isoonkyröön ja päähenkilönä on Liisa, ison talon tytär. Liisa kasvaa turvallisesti omassa kodissaan, kunnes isä kuolee aivan liian aikaisin ja jättää Liisalle rankan perinnön: Pirä sinä talo suvus.
Kaikki näyttää ensin käyvän toteen kaiken hyvän mukaisesti. Omalta kylältä löytyy Kalle, jonka kanssa rakkaus syttyy tulisesti ja jonka kanssa isän työtä jatketaan. Kun kova työ alkaa painaa molempien harteita, Kalle alkaa haaveilla helpommasta elämästä rapakon takana Amerikassa, kuten niin moni muukin suomalainen 1900-luvun alussa. Sinne hän myös lähtee, mukanaan lupaus palata rahakirstun kanssa takaisin. Liisa jää pitämään kotitaloa pystyssä.
Liisahan selviytyy, vaikka äidille ei mikään riitä ja kolme lasta kiskoo helmoja. Lehmänsä kylkeen Liisa saa itkeä monet kyyneleet: ikävänsä, pettymyksensä, väsymyksensä ja kyläläisten ilkeät sanat.
Nivukoski kertoo Aamulehden haastatttelussa, että Liisan tarina on hänen isoäitinsä tarina ja sijoittuu kirjailijan kotitaloon Isoonkyröön. Juuret ovat syvällä Pohjanmaan lakeuksilla, ja multa hönkii lukijan nenään asti. Työn kuvaus sekä rakkauden ja tunteiden kuvaus sujuvat esikoiskirjailijalta häikäisevän hienosti. Kun Liisa käy kaupalla ja tarkistaa vaivihkaa, onko postin puolella Kallelta tullutta kirjettä, jännitys ja odotus tuntuu lukijankin sydänalassa. Lukija elää harvasanaisten kirjeiden sävyjä Liisan mukana, ja Kallea odotetaan kotiin.
Lukijana olin pakahtua ensimmäisten 50 sivun aikana, kun tiesin Kallen olevan lähdössä. Oman pappani isä on nimittäin tehnyt aikanaan saman tempun: lähtenyt Amerikkaan ja jättänyt vaimonsa tänne selviytymään viiden lapsen kanssa. Kun perheen äiti kuoli, pappani ja hänen sisaruksensa joutuivat huutolaislapsiksi. Perheen isää ei kuulunut silloinkaan takaisin.
Huomasin, että minun oli melkein vaikea hengittää, sillä niin vihainen olin Kallelle jo ennen kuin Kalle oli tehnyt oikeastaan mitään - ollut vaan hurmaava prinssi. En pystynyt lukemaan kirjaa kuin 10 sivun mittaisissa osissa ja märehdin oman sukuni tarinoita.
Sitten pääsin mukaan Liisan askeliin ja hengitykseni alkoi tasaantua. Toisin kuin isoisoäitini, tämä nainen selviäisi. Liisalla on ison talon voima takanaan, ja sieltä hän työllään ponnistaa eteenpäin.
Dialogeissa käytetty pohjalaismurre on kirjan suola. Se on mehevää ja vie lukijan mukaan pohjalaiseen ajatusmalliin. Aina saa hävetä, hokee Liisan äiti, mutta Liisa ei häpeä. Hän tuntee lujaa, vaikka osaa pohjalaiseen tapaan piilottaa tunteensa ja suoristaa selkänsä polttavien sanojen ja silmäysten keskellä.
Jossain vaiheessa aloin puutua kirjan kerrontaan, jossa tykitetään päälauseita toisensa perään. Ehkä niillä tavoiteltiin pohjalaista suoruutta, mutta minua ne alkoivat etäännyttää tunnelmasta. Suomalaisessa nykykirjallisuudessa päälauseista on tullut tyyli, joka kaatuu lukijan päälle. Ehkä siinä on mukana nykymaailman tahti, ja lukijan täytyisi vain suostua siihen.
Nopeasti piirretyt pilvet oli lukupiirikirja, ja siitä oli pidetty paljon. Pohjalaismurteen käyttöä kehuttiin, ja suurin osa piti sitä luontevana, sillä useammankin lukupiiriläisen juuret on revitty irti Pohjanmaan jokien mutkista. Kielenkäyttöä toisaalta myös moitittiin muun muassa teennäisen tuntuisista kielikuvista ja liiallisesta kauneuden tavoittelusta. Teksti on ikään kuin pakattu täyteen taituruuden osoittamisen tarvetta.
Suurin osa piiriläisistä oli kuitenkin tyytyväisiä kokonaisuuteen, ja varsinkin kirjan tunteiden kuvaukseen. Liisan tarina kantaa hienosti kirjan loppuun saakka, vaikka jonkun mielestä loppu oli turhan siirappinen. Suurin osa oli kuitenkin sitä mieltä, että näin sen piti mennä. Kirjaa verrattiin jopa Tommi Kinnusen teoksiin, ja se vertaus asettaa teoksen kovaan kastiin. Kinnunenhan kirjoittaa selviytyjänaisista, ja niin kirjoitti muuten myös Heidi Köngäs uusimmassa teoksessaan, Sandrassa.
Väitän, että jokainen nykysuomalainen löytää Nivukosken kirjasta tarttumapintaa. Sen aihe koskettaa monia, sillä jokaisessa suvussa on varmasti "Ameriikan sukulaisia", mutta vielä enemmän rehellisen työn sankareita. Yleensä nuo raivaajat ja raivopäiset raatajat - voidaan aloittaa vaikka Koskelan Jussista - ovat tietysti olleet miehiä, jotka ovat saaneet toteuttaa järjettömiä urakoitaan, koska vaimot ovat laittaneet eväät mukaan ja hoitaneet sillä välin kotona kaiken muun. Nyt Liisa tarjoaa miehille naispuolisen vastuksen, sillä häneltä hoituvat lasten ja eläinten ruokkoamisen lisäksi kylvöt ja korjuut siinä missä miehiltäkin. Hänestä piirtyy tuntevan ja sinnikkään naisen muotokuva, eikä naisten muotokuvia suinkaan ole tässä maassa vielä liikaa kirjoitettu.
Nopeasti piirretyt pilvet on luettu ainakin näissä blogeissa: Kirja vieköön!, Kirjarikas elämäni, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirsin kirjanurkka, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Mrs Karlsson lukee ja Kirjarouvan elämää. Kuittaan teoksella Helmetin lukuhaasteeseen kohdan 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.
Sivut
- Etusivu
- Kuka ja mitä?
- Lukemisen sietämätön keveys
- Lukupiirien loukussa
- Suosikkeja
- TBR100
- HelMet 2015
- HelMet 2016
- Seinäjoen kaupunginkirjaston 100 kirjaa -haaste
- Ylen Kirjojen Suomi 2017
- HelMet 2017
- Helmet 2018
- Helmet 2019
- Helmet 2020
- Helmet 2021
- Helmet 2022
- Helmet 2023
- 100 naisten kirjoittamaa kirjaa
- Helmet 2024
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä oli minusta upea esikoinen enkä kokenut kielikuvia ylenpalttisina. - toista oli samoihin aikoihin lukemani Lilium regale.
VastaaPoistaVoi, koskettipa Liisan ttarina sinua syvästi! Amerikansiirtolaisia on liki joka suvussa. Ensimmäisen mieheni isoäiti jäi Jalasjärvelle amerikanleskeksi, muutti sieltä sitten Helsinkiin. Miehensä Taavetti Juhonpojan löysin sukututkimusta tehdessäni Usa:sta nimellä David Johnson. Uusia vaimoja parikin ja liuta lapsia heidän kanssaan.
Onhan tämä hieno kirja. Liisaa ei voi olla ihailematta.
PoistaKielikuvien suhteen minä olen nykyään melkeinpä allerginen. Nykyrunoudessakaan niitä ei enää juurikaan viljellä, enkä tahdo jaksaa niitä proosassa sitäkään vähää.
En ole toistaiseksi uskaltanut edes ruveta kyselemään isoisoisäni perään. Suututtaakin niin kovasti. Papastani tulikin sitten hyvin perhekeskeinen mies.
Kiitos kirjan esittelystä. Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta, taidan laittaa lukulistalle. Mukavaa vappupäivää sinulle!
VastaaPoistaOn hieno kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea!
PoistaOdotan tän kirjan saamista varauksesta ihan älyttömän paljon! Kyllähän se täytyy lukea, kun on samoilta seuduilta itse kotoisin ja niin rakastan tutun murteen käyttöä kirjallisuudessa. <3 Ainut mikä vähän pelottaa on mainitsemasi tunne, että kielen kauneutta on liikaa / tuntuu paikoin teennäiseltä, mutta onneksi teos ei lukupiiriläisten mukaan tuntunut siitä kärsivän liikaa.
VastaaPoistaEi tosiaankaan kärsinyt. Luulenpa, että pidät tästä tosi paljon. Pohjalaismurre on valloittavaa ja vaikuttavaa.
PoistaItsekin eteläpohjalaisena minä odotin tätä kirjaa jo etukäteen kuin kuuta nousevaa ja myös ihastuin siihen täysillä. Itse en kokenut kielikuvia liiallisina enkä edes huomannut tuota päälausejuttua :) Minun on tullut luettua viime aikoina hävettävän vähän kotimaista kirjallisuutta, joten oli ihanaa lukea jotain sellaista, jossa kieli oli se juttu - tarinan lisäksi tietysti!
VastaaPoistaOlipa pappasi perheellä kova kohtalo... Ymmärrän, että tämä meni sinulla tunteisiin ja olit vihainen Kallelle. Kyllähän tuo on rankka temppu jättää perhe tuolla tavalla oman onnensa nojaan.
Vaikka olenkin vain neljäsosa eteläpohjalainen, niin kovin läheisiksi kävivät kirjan ihmiset. Liisassa on sankariainesta, ja pohjalaismurre kävi sydämeen asti.
PoistaPäälausekammoni on pirullinen kammo. Yritän päästä siitä eroon, mutta sitten se vaan hyökkää takavasemmalta, juuri kun olen alkanut oikein eläytyä. Kielikuvakammoni alkaa olla samaa tasoa, joten kohta loppuu varmastikin lukeminen kokonaan...
Isoisoisäni vaiheista Amerikassa olisi joskus ehkä hyvä ottaa selvää, mutta en oikein tiedä, haluanko edes tietää hänen vaiheistaan.
Olen selannut tätä kirjaston pikahyllyllä ja kieli vaikutti oikein hyvältä ainakin siltä osin mitä siihen tutustuin. Aihepiiri vaan on sellainen, että ei oikein ole mun aamupuuroani, joten lukemaan asti en ainakaan vielä ole päässyt.
VastaaPoistaTuo on kyllä niin totta, että varmasti usein löytävät tästä kirjasta yhtymäkohtia omiin sukutarinoihinsa. Minullekin on tuttua vanhempien sukulaisten kertoman kautta tuo, että lohtua haetaan lehmän lämpimästä kyljestä.
Tämä on kyllä nopealukuinen ja kielellisesti erittäin sujuva esikoisteos. On henkilökohtainen häpeäni, että olen allergisoitunut päälauseille ja kielikuville.
PoistaHistoriallisen suomalaisproosan yksi tärkeimmistä tehtävistä on muistaa - samalla kun kerrotaan näitä sukujen tarinoita, kerrotaan historiaa yhä uudestaan ja uudestaan. Lehmän kylkeen itketyt kyyneleet ja räsymattoihin kudotut vaatekappaleet, viilikaapit, heinätyöt... Elämä on ollut erilaista, surut samoja.
Tartuin tähän kirjaan aika suurin odotuksin, sillä olen itse eteläpohjalainen ja siitä syystä jo lähtökohtaisesti miljöö ja murre miellyttää. Jokin tässä kirjassa ei vain mulle oikein iskenyt kipinää. Kielen koin kauniina ja miljöön viihtyisänä, mutta hahmoista en oikein saanut otetta. Jossain vaiheessa alkoi jopa tympiä se, että Liisa joutuu koko ajan sinnittelemään kaikessa.
VastaaPoistaKirjoitat kommentissasi hyvin, että "historiallisen suomalaisproosan yksi tärkeimmistä tehtävistä on muistaa". Siinä on oivallinen kiteytys, joka korostaa genren merkitystä. Historiallinen romaani onkin suosikkigenreni.
Pappasi perheellä on ollut kyllä kova kohtalo. Varmasti tämä kirja menee enemmän tunteisiin, kun omasta suvusta löytyy vastaavanlaisia kohtaloita.
Kyllä tämä tosiaankin meni tunteisiin. Alku oli suorastaan rankkaa luettavaa, mutta sitten kun pahin tapahtui, eli Kalle lähti, niin aloin keskittyä Liisaan. Liisa onkin sankariainesta. Sinnittely ei haitannut minua, mutta kirjan kieli alkoi puuduttaa, vaikka eteläpohjalaismurretta rakastinkin.
PoistaKauniita kuvia tässä blogissasi! Kohta minullakin on tämä äänikirjan kuvaaminen edessä, kun tällä viikolla juuri latasin Bookbeatin :)
VastaaPoista