Eeva Kilpi: Kuolinsiivous

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous, 2012
Kustantaja: WSOY
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 117
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




26.10. Klo 23.36. Elämässä on kestettävä kohtuuttoman paljon ikävöintiä. En olisi uskonut että näin paljon. Lapsena. Vanhana. Ja siinä välissä. Mutta ikävöintiinkin on apu: runous. (2001) (S. 91.)

Eeva Kilven Kuolinsiivous on kirja, jonka ei soisi loppuvan Se on sivumäärältään pieni, mutta sisältää monta vuotta elämää. Se koostuu kirjailija Eeva Kilven päiväkirjoista vuosilta 1984 - 2011.

Kirja on koottu vuodenkierron mukaan siten, että esimerkiksi tammikuu sisältää päiväkirjojen tammikuiden merkintöjä. Kyseessä oleva vuosi mainitaan aina otteen lopuksi. Tammikuun merkinnät voivat siis olla melko tuoreita tai kolmenkymmenen vuoden takaa. Joidenkin päivien merkintöjä on kerätty usealta vuodelta ja voipa olla, että kirjailija kommentoi aikaisempia kirjoituksiaan:

2.12. Klo 23.56. Minä olen taistelija ja näkijä. Tyydyn siihen. Alistun tehtävääni. Siihen on suostuminen. Ei muuta tietä. (2003) 

(Taas hybris-kohtaus! 2011) (S. 107.)

Kuolinsiivous on nimensä mukaisesti kuin valmistautumista kuolemaan, henkistä siivoamista kuolemaa varten. Elämästä syntyy aforismeja, mutta paljon on vanhenemisen havainnointia, muistoja ja yksinäisyyttä. Merkinnät ovat satuttavia, hyvin paljaita, mutta onneksi usein myös ironisia. Runoilijan huumori on tunnistettavan tarkkaa ja se kirkastaa vakaviakin teemoja.

Eeva Kilpi ei myöskään olisi Eeva Kilpi, ellei hän välillä toteaisi, että eläimet ymmärtävät häntä paremmin kuin läheisimmätkään ihmiset. Tässäpä kirjailija-luonnonystävän ajatelmia elämännautinnoista: 2.9. En pidä huvittelusta. Pidän loikomisesta, lukemisesta, vuoteessa-ajattelemisesta, nukkumisesta, metsäkävelyistä ja sienestyksestä. (2003) (S. 81.)

Päiväkirjamerkintöjen lisäksi kirjassa on runoja. Jokainen kuukausi alkaa uudella runolla, mutta runoja on myös päiväkirjamerkintöjen keskellä. Ne ovat viisaita, eleettömiä ja arkisia, kuten Eeva Kilvellä aina. Niissäkin on tietenkin myös huumoria, hiukan vinoja havaintoja, jotka herättelevät lukijaa:
- -
Rakastavaiset ovat harvoin 
ystävällisiä toisilleen,
mutta hän ylsi siihenkin.
Ja minä ajattelen yhä: 
Miten harvinaista on hyvyys
ja aina se yllättää. (S. 59.)

Erityisen kiitoksen ansaitsee kirjan kansi, jossa on syksy. Putoilevat puun lehdet ovatkin kirjaimia ja haravoija on kerännyt niitä jo pienen kasan, eli hän on aloittanut pihan siivouksen. Puussa on kuitenkin vielä paljon kirjaimia - niitä täytyy odottaa. Vaikka kirjan kannessa kuvattu työ on syksyinen, sen väri lupaa kevättä, vihreää. Siinä on vuodenkierto, alati vaihtuvat keväät ja syksyt.

Tartuin tähän Eeva Kilven uusimpaan kirjaan kuin olisin menossa tapaamaan vanhaa ystävää. Olen lukenut Eeva Kilveltä hänen Naisen päiväkirjansa, josta pidin hyvin paljon. Sen rehellisyys tuli lähelle. Vielä lähemmäksi, jos mahdollista, tulevat Eeva Kilven runot, joita omistan kokoelman Runoja (1972 - 1976). Aina kun avaan teoksen, mistä kohdasta tahansa, hykertelen tyytyväisenä runoilijan oivalluksille. Kilven runot ovat tosia. Ne tuovat luonnon lähelle, mutta myös rakkaus ja arki ovat sanoissa, joita on vähän, mutta juuri oikeassa järjestyksessä.


Kirja on luettu useassa blogissa. Marjatta kirjoitti kirjailijalle kirjeen, Erja kiittelee kirjaa haikeaksi muttei surulliseksi, Jaana kirjoittaa arvostamastaan kirjailijasta kauniisti ja Jenni on löytänyt Kuolinsiivouksesta eevakilpimäistä ilkikurisuutta. P. S. Rakastan kirjoja -blogin Sara julkaisee myös arvionsa Kuolinsiivouksesta tänään. Oli hienoa jakaa tämä lukukokemus rakkaan ystävän kanssa.

Kuittaan kirjalla HelMetin Kirjan vuosi 2015 -haasteen kohdan 41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja ilmestyi.