perjantai 22. heinäkuuta 2016

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta, 2. painos, 2015
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Tuomo Parikka
Sivuja: 474
Mistä sain kirjan: oma ostos


Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta voitti viime vuonna Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon, ja sitä kehuttiin paljon myös kirjablogeissa. Vähemmästäkin kirjaan kohdistuu melkoisia odotuksia, ja säästelinkin kirjaa lomalukemiseksi. Nimihän lupailee myös jotain erilaista ja rohkeaa, ja koska kyse on naiskirjailijasta, ehkä jotain naiseuteen liittyvää.

Aloituslause iskeytyy suoraan naiseuden ytimeen: Ensilumi ja kuukautiset tulivat molemmat etuajassa. Toisaalta siinä on mukana matematiikkaakin, on tasaisin väliajoin toistuva tapahtuma, luonnon omaa säännöllistä kiertoa. Mutta koska matematiikka pettää, myös moni muu asia suistuu radaltaan. Kirja jatkuukin tapahtumalla, joka toi mieleeni Laura Lindstedtin Oneironin, jossa myös on raju aloitus.

Ei siis ole ensimmäinen kerta, kun naisen kirjoittama kirja alkaa poikkeuksellisen hätkähdyttävästi, niin että luulot pois. Ei hissutella, hassutella eikä hempeillä, vaikka kirjailija onkin nainen. Onko nuoren naiskirjailijan kirjoitettava rohkeasti, rohkeammin ja rehellisemmin kuin miehet, jotta karistettaisiin naiseuteen tai naiskirjallisuuten mahdollisesti liittyvät ennakkoasenteet heti kättelyssä? Enkä nyt väitä, että hissuttelu olisi naisille sopiva kirjoitustyyli tai olisi olemassa jonkinlaiset raamit, joihin naisten kirjoittaman kaunokirjallisuuden pitäisi mahtua, päinvastoin. Alkaa tuntua siltä, että ne raamit ovat juurikin hyvin kahlitsevat, niin että jokaiselta nuorelta korkeakirjallisuuteen kurkottavalta naiskirjailijalta vaaditaan väkivallan tai rajun seksin kuvausta. 

Rauman teos kirvoitti paljon ajatuksia, eli se oli hyvin vaikuttava kirja. Se sai minut miettimään itseäni lukijana ja se sai minut miettimään myös naiseuttani. Naistenviikkoon sopivampaa teosta tuskin onkaan, sillä tunnustan olevani nainen ja feministi, jota naisen roolit ja naisiin kohdistuvat odotukset kiinnostavat. Muutenkin kuin naistenviikolla, oikeastaan melkein päivittäin, jos totta puhutaan. Jatkan pohtimalla naisen seksuaalisuuden kuvauksia kirjallisuudessa, ja nimenomaan naisten kirjoittamassa kirjallisuudessa. Muistelen Anja Kaurasen kohuteosta Sonja O kävi täällä 1980-luvulta. Tulee mieleen myös Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkautta (1990) ja Katja Ketun Kätilö, joita on pidetty erityisen rohkeina kirjoina. Perinteitä on.

Jos kirjan nimi on Seksistä ja matematiikasta, niin täytyyhän sen kertoa seksistä. Sen se myös tekee. Seksuaalisuudesta ehkä enemmän kuin seksistä. Naisen ruumiintuntoja romaanissa on jos vaikka kuinka paljon: sisuksia repivät kuukautiset, piinaava pissahätä, pakkomielteistä masturbaatiota, alistavaa seksiä, alaikäisten epätoivoista seksiä, hirvittävä herpes sekä raiskaus. Vain seikkaperäinen synnytyksen kuvaus jäi puuttumaan. Naisena oleminen on helvetillistä tuskaa. Onko niin, että jos naiseutta tai naisen seksuaalisuutta ei kuvata tarpeeksi rajusti, kirja romahtaa chick litiksi?

Jäädytän nyt nämä seksipohdinnat hetkeksi, sillä Rauman kirjassa on paljon muutakin. Sitä voisi luonnehtia sukupolviromaaniksi. Niputan sen sellaisena samaan ryhmään viimevuotisten Finlandia-voittajien Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja Laura Lindstedtin Oneironin kanssa. Kaikissa näissä romaaneissa käsitellään nykyelämän polttavia ja ajankohtaisia aiheita ja ongelmia, vaikka Oneironin voi kai sanoa käsittelevän myös nykykuoleman ongelmia. Kaikki nämä kirjat ovat myös älymystöromaaneja, joissa liikutaan yliopistomaailmassa tai taiteen tai tutkimuksen maailmassa, jos ei nyt koko ajan, niin ainakin osittain. Kirjoja yhdistää myös teemojen runsaus, joka uhkaa aiheuttaa lukijalle ähkyn.

Seksistä ja matematiikasta kertoo kahden nuoren aikuisen elämästä. Toinen heistä on Erika, huippuälykäs matemaatikko, nero, jonka kautta lukijalle avautuu matematiikan kauneus - mutta myös kauheus. Erikan elämässä ei nimittäin oikeastaan ole enää mitään muuta, ja traumaattisen kokemuksen jälkeen hän jättäytyy aivan yksin ja eristäytyy entisestään, masentuu ja syrjäytyy. Kun Erika muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, tulee mieleen, että nykyään hänellä diagnosoitaisiin autismin kirjoon kuuluvia piirteitä aika liuta ja viimeistään peruskoulussa hänelle haettaisiin apua sosiaalisten suhteiden harjoittelemiseksi. 

Toinen kirjan päähenkilöistä, parikymppinen biologian opiskelija Tuovi, on myös masentunut, mutta lievemmin. Hänen masennuksensa taustalla on myös yksinäisyys, mutta lisäksi ahdistus maailman tilasta ja pettymus ihmisiin. Hän on käynyt läpi sukupuolenvaihdoksen naisesta mieheksi. Siitä ei kirjassa tehdä sen isompaa numeroa, kuten ei siitäkään, että seksiä voi harrastaa kenen tahansa kanssa, oli hän sitten samaa sukupuolta tai ei, hyvä ystävä tai netin deittipalveluista löytynyt uusi tuttavuus. Määritelmiä ei tarvita. Läheisyyttä ei kuitenkaan tavoiteta kovasta yrittämisestä huolimatta. Jopa seksi, joka ei ole helppoa, on kuitenkin helpompaa kuin läheisyys.

Sekä Erika että Tuovi kärsivät siis lamauttavasta, järkyttävästä yksinäisyydestä. Tämäkään sukupolvi ei ole päässyt eroon suomalaisten kansantaudista ja teemasta, jota suomalaisessa kirjallisuudessa on käsiteltävä sukupolvi toisensa jälkeen, koska se on todellinen ongelma. Näinä somen kulta-aikoinakin suomalaiset ovat sosiaalisesti luokattoman avuttomia. Miten vaikeaa ja monimutkaista on elävän ihmisen kohtaaminen, miten vaikeaa onkaan tulla läheistensä kanssa toimeen! (Vastikään luin uutisen, jossa kerrottiin, että työväenopistoissa aletaan järjestää kursseja, joissa opetellaan luomaan ystävyyssuhteita.)

Yksinäisyyden lisäksi kirjasta nousee toinenkin teema, joka liittyy seksiin ja seksuaalisuuteen, mutta myös laajemmin ihmisenä (naisena) olemiseen. Se on ruumiillisuus. Erika on hyvin tietoinen ruumiinsa tunnoista, häntä kuvottaa melkein mikä tahansa asia: oma ruumis, ympäristön hajut tai toisen ihmisen kosketus. Tuovi on saanut leikkauksen myötä uuden ruumiin, sen, johon hän kuuluu. Kirjan taiteilija, molempien päähenkilöiden ystävä, Annukka, kuvaa ihmisruumita (tai -kehoja), heitä, joiden kanssa on nainnu. Ruumiita on, mutta läheisyys puuttuu: Ruumiin rajat ovat epämääräiset, täynnä vuotokohtia. Me haukomme happea ja hiilidioksidia, me syömme, juomme, virtsaamme ja ulostamme, eritämme hikeä, spermaa ja kuukautisverta. Tietoisuus syntyy tiedostamattomassa liassa, hermosto saa alkunsa suolistossa ja kulttuuri luonnossa. (S. 351.)

Lopulta kävi niin, että tämä (taas uusi) yksinäisyyden ja ruumiillisuuden sukupolvi, josta Rauma kertoo, jäi minulle hyvin etäiseksi. Olen liian vanha lukija. Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi yksinäisyyttä tragediana tai allekirjoittaisi niitä arvoja, joita kirjassa nousee esiin erityisesti Tuovin, sympaattisen biologin kautta. Ilmastonmuutos, Itämeren saastuminen ja sitä uhkaava öljykatasrofi tai turvallisuutta uhkaavat terroriteot ovat päivittäisiä kauhukuvia, joiden estämiseksi yritän tehdä sen, mitä pystyn ja koko ajan enemmän. Seksistä ja matematiikasta kertoo minulle hyvin selvästi sen, mitä olen tiedotusvälineistä lukenut jo vuosien ajan, oikeaoppista vegaaniruokavaliota myöten.

Olen kuitenkin allerginen saarnaamiselle. Pahimmillaan se on monikon 1. persoonamuodon käyttöä, me-muodossa kirjoitettua julistusta (kuten edeltävässä lainauksessa). Lisäksi ihmettelin, mihin on kadonnut suomen kielen persoonapronomini hän. Rauma käyttää jostain syystä häiritsevän paljon sen tilalla demonstratiivipronominia tämä.

Kielellinen nillitykseni on tietenkin sivuseikka, sillä Seksistä ja matematiikasta puhuttelee varmasti nuoria aikuisia teemoillaan. Minä jäin kaipaamaan ruumiillisuuden vastapainoksi henkisyyttä, jonkinlaista inhimillisyyttä tai humanismia. Vaikka kirja osoittaa, että rationaalinen matematiikka ei riitä elämän sisällöksi, sen vastapainoksi tuntui tarjoutuvan äärimmäinen irrationaalisuus, henkiolentojen maailma. Tämä maagisen realismin tuulahdus tuntui minusta vähän päälleliimatulta sivujuonelta, koska kaikki huomioni keskittyi niin vahvasti Erikan ja Tuovin todellisuuteen.

Kirjan lopussa on onneksi hento lupaus paranemisesta. Yksinäisyydestä voi selvitä hengissä.



Seksistä ja matematiikasta on luettu useissa blogeissa ja linkitän tähän Arjan tekstin Kulttuuri kukoistaa -blogissa. Sieltä löytyy kattava lista niistä blogeista, joissa kirja on luettu. Lisäksi ainakin Omppu on lukenut kirjan ja analysoi sitä monipuolisesti. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan kirjastosta kertova kirja, koska Tuovi oli töissä kirjastossa.

Naistenviikon kunniaksi kirjabloggaajat kirjoittavat naisten kirjoittamasta kirjallisuudesta tai naisista kertovista kirjoista. Tempaukseen osallistuvat blogit löytää emäntäblogista Tuijata. Kulttuuripohdintoja.



28 kommenttia:

  1. Luin tämän kirjan, kun se ilmestyi, eli jo muutama vuosi sitten, joten en tarkkaan muista, miksi, mutta muistan kuitenkin, että kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Odotan innolla, josko kirjailijalta tulisi joskus lisää luettavaa. Ehkä pitää palata tähän kirjaan sillä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kirjalla on innostuneita lukijoita, sillä suomalaiselle kirjallisuudelle toivoisi menestystä. Mielenkiinto todellakin jäi kytemään, sillä haluan yllä tietää, mihin suuntaan Rauman proosa singahtaa. Aika paljon teemoja on jo käsitelty.

      Poista
  2. Hieno teksti kiinnostavasta kirjasta! Esität kiehtovan kysymyksen: missä menee chick litin raja. Sitä ole miettinyt naistenviikon postauksissani. Mutta Raumaan, likkalitteratuuriin sitä ei tule mieleenkään sijoittaa. Minä näin henkeä sen lihallisuudessa, ja olen samaa mieltä kanssasi, että on siinä luettavissa sukupolvituntoa. Ja jää pohdituttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! <3 Käynpäs ajan kanssa tutkimassa loputkin Naistenviikon-tekstisi. Rajan vetäminen on mielenkiintoinen juttu. Rauman teos ei todellakaan ole chick litiä, mutta mikä sitten jo on.

      Minulle tuossa ruumiillisuuden keskellä ei ollut henkeä juuri yhtään. Se oli niin oman navan ympärillä pyörivää tekstiä, että vaivoin sain luettua. Joku vinkkasi, että lopussa oli jotain yllätystä ja sen voimalla jatkoin. Mutta onhan noissa teemoissa valittavaa ja pohdittavaa melkein kaikille jotain.

      Poista
  3. Tämä on kyllä pakko lukea, pakko!

    VastaaPoista
  4. Voi onpas melkoisen vaikuttava postaus! Eli ilmeisesti täytyy uskoa, että kirjakin on :) Hieman suorastaan pelottaa aloittaa se, sillä taidan olla myös hieman allerginen noille mainitsemillesi seikoille. No, kohta se nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan myös sinuun arviotasi, Kaisa! <3 Noista kielellisistä piirteistä olisi muutamakin pohdinnan aihe lisää, ja allergian aiheista muutenkin. Ehkä allergian oireet olisivat vähemmän, jos kirja olisi ollut ohkaisempi eikä olisi tullut niin pitkää altistumista.

      Poista
  5. Älyllinen, fyysinen ja humoristinenkin, olen kirjoittanut, ja edelleen samaa mieltä. Pidin kovasti, vaikka lienen vielä sinuakin vanhempi lukija :-) Tai ehkä et ole tarpeeksi vanha? :-) Nuoruuden vereslihaa ja ehdottomuutta muttei toivotonta synkistelyä. Teemoja on tosiaan hurjan paljon, olin jo unohtanut tuon mystisen osuuden, sivuutin sen varmaan sujuvasti, makusteltavaa herää muutenkin. Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumoria minäkin löysin, varsinkin kun nuori sukupolvi pääsi samaan tilaan vanhempien sukupolvien kanssa, niin naurettavia olivat kaikki yli 30-vuotiaat ihmiset tässä kirjassa. Suvun juhlat, kakun koirakoristeineen, naurattivat ääneen. Ja ne koirat, joita ei saatu kuriin ja järjestykseen. Järjetön elämä, tavallinen elämä, joka koko ajan törmäsi Erikan rationaalisuuteen.

      Paljon oli pohdittavaa ja se on aina hyvä asia kirjallisuudessa.

      Poista
  6. Lainasin tämän kirjan kirjastosta jo muutama viikko sitten. Vielä se on odotellut hyllyssä sopivaa lukufiilistä. Nyt tekisi mieli tarttua kyseiseen kirjaan heti, toisaalta rupesi vähän hirvittämäänkin. Onkohan tässä jo vähän liikaa "kaikkea"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna mennä vaan, Kia! <3 Jään odottamaan arviotasi tästä teemojen runsaudensarvesta. Jokin teemoistahan tulee aivan varmasti läheiseksi...

      Poista
  7. Oi, miten saat kirjan kuulostamaan mielenkiintoiselta! Tämä(kin) pitää ehtiä lukemaan. Hyvä valinta naistenviikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos innostut lukemaan! Kotimaista kirjallisuutta pitää lukea ja siitä pitää keskustella!

      Naistenviikolla lukisin mieleläni pohdintoja naiseudesta. Se on kiinnostava aihe, sattuneesta syystä!

      Poista
  8. Elina, minä varmaan sitten olen jo NIIN vanha, että tämä taas upposi erinomaisesti. No, kaikki teokset, joissa on jonkinlaista sukupuoleen ja sen määrittelyyn liittyvä juttua - jolloin melko väistämättä on mukana myös ruumis ja ruumiillisuus - ovat lempiaiheitani. Tässä on niin hienoa sekin, että mitään erityistä huomiota ei kiinnitetä siihen, että Tuovi on muuttanut sukupuoltaan. Se on vaan ihan asiana läsnä kuin nuudelien ostaminen Alepasta - siis yhtä luonnollisena. (Tosin sana "luonnollinen" on niitä, joita siedän huonosti, koska sitten tulee vastinpariksi "luonnoton" ja sitä taas käytetään niin kamalalla poissulkumekanismilla usein, että oksettaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuovi oli tosiaankin luontevasti tyytyväinen seksuaalisuuteensa. Minulla vain kävi mielessä jossain vaiheessa, että kaiken sen tuskallisen ruumiillisiuuden jälkeen, jota Erika koki omassa naisen ruumiissaan, olisin minäkin valmis vaihtamaan sukupuolta. Ajatus on tietysti aivan järjetön, koska sukupuolinen identiteetti ei missään tapauksessa ole pelkästään fyysinen kokemus.

      Sukupuolisuus kaikessaan on mielenkiintoinen aihe. Naisena oleminen, naiseus, naisellisuus (tai mitä sellaisena ehkä pidetään), äitiys, ruumiillisuus, seksuaalisuus... Voi, näissäpä teemoja, joista on aina mielenkiintoista lukea ja joita on aina mielenkiintoista pohtia.


      Poista
  9. Vastaukset
    1. Minä en kyllä kauheasti ihastunut, Annika! Teemoja oli liikaa ja ruumiillisuus jätti nihkeän olon.

      Poista
  10. Pelkään itsekin olevani vanha. Kirja on ollut pinossa pitkään!
    Hyvä bloggaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna kirjalle mahdolisuus, Bleue! Olen vähemmistössä kriittisyydessäni, joten voin olla ihan hakoteillä. Olen myös lukenut ehkä muutaman ruumiillisen kirjan jo liikaa.

      Poista
  11. Huh, miten upeasti kirjoitit tästä! <3 Ja kuvakin on aivan upea, mielettömän hienot värit! <3

    Minulle tämä kirja oli melkoisen kova juttu keväällä, mutta ymmärrän hyvin, että tämä väkevyydessään jakaa mielipiteitä. Huomaan, että näin jokunen kuukausi kirjan lukemisen jälkeen olen unohtanut isolta osin tuota kaikkea seksuaalisuutta ja ruumiillisuutta käsittelevää kuvastoa, ja päällimmäisenä mieleen nousevat pohjaton yksinäisyys, eristäytyminen, Tuovin lämpö ja lempeys, koirat ja lumipyryyn katoava järvenselkä. :D Pitäisi blogata tästä, ennen kuin unohdan kaiken.

    Tämä olisi muuten saattanut olla aika hyvä lukupiirikirja, sillä keskustelua olisi syntynyt takuuvarmasti paljon. :) Ihanaa, että kuitenkin luit tämän, vaikka lukukokemus ei ehkä ollutkaan aivan sitä mitä odotit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista! <3

      Yksinäisyys on tässä kyllä aivan hirveää, mutta liittyy osittain mielestäni tuohon autismin kirjoon, josta Erika näin maallikon diagnosoimana kärsii. Traumaattinen kokemus voi varmastikin laukaista tuollaisen mykkyyden, lähes lamaannuttavan pelkotilan. Silti nuo ruumiilliisuuden kuvaukset alkoivat pomppia silmille ja aloin nousta vastarintaan. Naiseus on minulle kyllä paljon muutakin kuin riipivää tuskaa.

      Koirat tulevat varmastikin sinulle lähelle! <3 Ja se lumipyrykohtaus merellä oli vaikuttava ja myös hauska, kuinka siinä auttajasta tulikin autettava. Melkoinen kulminoituma.

      Totta, lukupiirikirjaksi aivan poskettoman hyvä valinta. Kyllä riittäisi keskusteltavaa.

      Poista
  12. Onpa vaikuttava teksti. Kirja on alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Osin kehujen, osin ristiriitaisenkin vastaanoton vuoksi. Ja toki siksikin, että Rauman esikoinen teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava kirja tämä tosiaan onkin. Suosittelen lukemaan.

      Poista
  13. Löysin tämän tekijän aiemman kirjan äskettäin. Olen pallotellut tämän kirjan lukemista. Tekstisi oli niin kiinnostava, että nyt tein varauksen kirjasta.

    VastaaPoista
  14. Minullekin tuli tästä mieleen He eivät tiedä mitä tekevät. Kumpikin on paksu kirja, useisiin vakaviin aiheisiin tarttuva, hieman saarnaava ja kummassakin juonen huipentuma on hyvin samankaltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Silti He eivät tiedä mitä tekevät oli minusta paljon parempi. En jaksanut tästä juurikaan innostua.

      Poista

Kiitos kommentista!