Katherine Mansfield: Kanarialintu

Katherine Mansfield: Kanarialintu, 2005
Alkuperäisnovellit ilmestyneet vuosina 1911 - 1922
Suomentaja: Marja Alopaeus
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Tapani Aartomaa ja Sanna Saastamoinen
Sivuja: 298
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä


Alkuvuoteni on ollut melkoista lukemisen riemua. Viime syksy kului niin työkeskeisesti, että tein uudenvuodenlupauksen, jossa lupasin taistella burn outia vastaan keinoilla millä hyvänsä. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat järeimmät aseeni tässä taistelussa, täydellisiä uppoutumisen paikkoja kumpikin.

Vuoden alkuun osui lukuvirikkeeksi (ikään kuin sellaisia juuri kaipaisin) muutama hauska lukuhaaste. Helmetin lukuhaaste alkaa olla jo perinne, johon osallistun, vaikka edellisvuoden haastekin on kesken. Hyppäsin myös Seinäjoen kaupunginkirjaston 100 kirjaa -haasteeseen tavoitteenani listata kaikki tänä vuonna lukemani kirjat - myös ne kuvakirjat, joita luen kuopukselle. Sitten bongasin vielä Sivutiellä-blogin feministisen lukuhaasteen sekä Ompun novelli- ja runohaasteet. Päätin yhdistää kaikki nämä haasteet ja lukea alkuvuoden aikana mahdollisimman paljon naisten kirjoittamia kirjoja, erityisesti runoja ja novelleja. Voisi sanoa, että olen lukenut feminististen silmälasien läpi ja löytänyt uusia kirjailijoita.

Yksi talven löydöistäni on oman kirjahyllyni ennestään tuntematon aarre, Katherine Mansfieldin novellikokoelma Kanarialintu. Hankin sen aikanaan kirja-alesta, koska olin lukenut jostain novellikokoelmasta hänen arvoituksellisen ja hienovireisen novellinsa Kuppi teetä. Se kertoo englantilaisesta yläluokan naisesta, joka kutsuu köyhän tytön kotiinsa teelle.

Yllätyin melko tavalla, kun minulle selvisi, että Katherine Mansfield (1888 - 1923) ei olekaan britti, vaan uusiseelantilainen kirjailija. Hän tosin lähti jo nuorena Englantiin, eikä yrityksestään huolimatta sopeutunut enää koskaan takaisin kotimaahansa, vaan palasi asumaan Eurooppan. Hän kuoli nuorena tuberkuloosiin, mutta ehti elää varsin värikkään elämän.

Suomentaja Maria Alopaeus on koonnut Kanarialintuun kirjailijan novelleja vuosilta 1911 - 1922, ja niitä on yhteensä 19. Mitä pitemmälle kokoelma etenee, sitä selvemmäksi käy, että Mansfieldin varhainen kuolema katkaisi hienon uran. Novellit ovat hyvinkin eri tyylisiä, ja niistä voi lukea kirjoittamisen ja kokeilunkin riemua. Alopaeuksen suomennoksina ne loistavat kirkkaina.

Novelleista on melkein mahdotonta löytää yhtenäistä teemaa, ellei sitten elämä itse riitä sellaiseksi, ehkä myös rakkaus ja sen ikuinen ja petollinenkin arvoitus. Muutamissa novelleissa on sama aihe: avioliitto. Kuherruskuukausi-novellissa on juuri menty naimisiin, kun vanhan miehen laulu yhtäkkiä muistuttaakin tuoretta avioparia onnen ulkopuolisesta elämästä. Avomiehen kertomus puolestaan paljastaa ahdistavan avioliiton, jossa aviomies itse - tarinan minäkertoja - alkaa näyttäytyä lähes psykopaattina. Tuntematon-nimisessä novellissa  aviomies odottaan vaimoaan Aucklandin satamassa, kun vaimo on palaamassa Euroopasta. Hänen kaipuunsa, herkkyytensä ja itsekkyytensä on loihdittu esiin tarkasti. Syntymäpäivässä aviomies hermoilee vaimonsa synnytystä, ja paljastuu melkoiseksi narsistiksi.

Eksoottisimmat novellit on sijoitettu Uuteen-Seelantiin: Novelli Kaupan nainen on villin lännen tarina, jossa kulkumiehet pysähtyvät yöpymään ränsistyneeseen kauppaan keskellä ei mitään. Siellä asustavat nukkavieru, köyhä nainen sekä hänen tyttärensä. Tarina on rujo ja suorastaan kammottava. Ukko Tar puolestaan kertoo elämänmittaisesta unelmasta, joka osoittautuu lopulta tyhjäksi.

Novelleissa Pikkutyttö ja Matka päähenkilöina ovat taidokkaasti ja ymmärtäväisesti kuvatut lapset. Varsinkin Pikkutyttö on tunnelmaltaan yhtä vilpitön kuin Tsehovin lapsiaiheiset, psykologiset novellit. Psykologisesti tarkkoja ovat kyllä kaikki Mansfieldin novellit. Ehkä niitä voisi kuvata jopa pienimuotoisiksi psykologisiksi tutkielmiksi, tai ehkäpä paremminkin kuviksi.

Erikoisin novelli on nimeltään Luottamuksellisesti, sillä se rakentuu pelkästään vuoropuhelun toisen osapuolen repliikkien varaan (tulee mieleen Maria Jotunin loistava novelli Hilda Husso). Siinä Marigold, vanhempi hienostonainen, yrittää tehdä tuttavuutta nuoren Isobelin kanssa: Sillä Isobel, ei nainen loppujen lopuksi aina halua, että hänen kättään pitelee mies. Ja naisilla voisi olla niin suurenmoista keskenään... (S. 120.) Aika rohkeaa vuonna 1917, vai mitä?

Feministiset silmälasit tarkensivat aviovaimojen perinteisiin, ahtaisiin rooleihin. Aviomiehen kertomuksessa avioliitto alkoi mennä huonosti, kun lapsi syntyi ja vaimon huomio suuntautui muualle kuin häneen. Hyväksikäyttöä liittyi viattoman kotiopettjattaren maineen menetykseen sekä elokuvatähteydestä haaveilevan nuoren naisen elämään.

Mansfieldin novelleissa on ironiaa, ja paikoin melko ronskiakin huumoria. Nautin kokoelman lukemisesta paljon. James Joycen Dublinilaisia tulee joistain novelleista mieleen, eikä Mansfield todellakaan häviä taidoiltaan modernismin mestarille.

Teoksen viimeinen novelli, niminovelli Kanarialintu on viisas, tarkoin virkkein piirretty elämäntarina. Siinä kiteytyy Mansfieldin taito valottaa henkilöitä eri näkökulmista ja paljastaa heidän elämänsä ristiriidat, joista he eivät ole itse tietoisia. Onnellisuus on ylellisyyttä, jota kaikki eivät katso oikeudekseen edes tavoitella itselleen.



Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohdan 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.