Craig Thompson: Habibi

Craig Thompson: Habibi, 2012
Alkuteos: Habibi, 2011
Suomentaja: Ida Takala
Sivuja: 665
Mistä sain kirjan. oma ostos



Craig Thompsonin Habibi tarttui mukaani eräästä kirja-alelaarista. En voinut vastustaa sitä. Kirja painaa ainakin kilon ja siinä on sivuja sarjakuvateokselle ennätykselliset 665, mutta kun selailin kirjaa, jäin sen kuvituksen ja itämaisen tunnelman lumoihin.

Tuhannen ja yhden yön tarinat oli yksi lapsuuteni kiehtovimmista kirjoista. Mummulassa oli hieno, ornamentein koristeltu kirjasarja, jonka luin vähitellen läpi. Löysin siitä jännittävimmät tarinat, joita olin koskaan kuullut - vain Suomen kansan suuri satukirja pääsi lähellekään samaa vaikutusta. En tosin tiedä, olisiko minun annettu koskaan ruveta lukemaan noita Šeherezadin kertomia tarinoita, jos kukaan aikuinen olisi niitä etukäteen lukenut. Sadut olivat nimittäin sen verran eroottisia, että välillä punastelin itsekseni. Paljon meni varmasti ohikin.

Habibi heitti minut uudestaan keskelle Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Se kertoo Dodolan ja Zamin tarinan. Dodola on kuin Šeherezad, joka kertoo tarinoita ja lumoaa niillä kuulijan. Aluksi kuulijana on Zam, pieni orjapoika, jonka Dodola pelastaa omakseen. Tarinoillaan Dodola kutoo turvaverkkoa Zamille ja kasvattaa häntä. Myöhemmin Dodolasta tulee sulttaanin suosikki ja haaremin kaunein kukka, joka lumoaa sulttaanin persoonallaan.

Habibin kuvasto on aluksi (ja myöhemminkin) hämmentävän eroottista. Naisen (Dodolan) vartalo on kuvattu esteettisenä, haluttavana ja salaperäisenä. Kuvissa heijastuu teoksessa kuvattujen miesten katse: riisuva ja riistävä, himokas ja alistava. Naisena ahdistun. Dodola on seksilelu, himojen kohde. Hänen kipakka luonteensa vain kiihottaa miehiä.

Onneksi Dodolalla on muitakin rooleja kuin katseen kohteena oleminen. Hän on suojelija ja lapsiäiti sekä tarinankertoja - ja tarinoita riittää. Thompson on kerännyt ja kuvittanut niitä Vanhasta testamentista ja Koraanista. Hän kertoo pyhien kirjojen tarinoita rinta rinnan, ja johdattaa kuuntelijan (Zamin) ja lukijan hienoilla kuvillaan niiden maailmoihin.

Thompson tuntuu hallitsevan myös itämaisen runouden. Kirjainten esteettisyys, niiden taika on vangittu tarinoihin ja kuviin luontevaksi osaksi. Käärmeestä tulee kirjaimia, aalloista tulee kirjaimia... Kirjaimet ja sanat ovat osa uskontoa ja pyhyyttä. Ne suojaavat ja parantavat. Tulee mieleen Kalevala ja loitsut, joita siihen on kerätty. Sanan mahti on tunnistettu kaikissa kulttuureissa.

Habibin alussa ollaan aavikon ja ohi kulkevien karavaanien armoilla. Sitten siirrytään sulttaanin haaremiin. Vielä silloin sijoitin tarinan jonnekin kauas menneisyyteen, noin tuhannen vuoden päähän. Yhtäkkiä kuitenkin siirrytään Wanatolian kaupungin kujille, ja siellä onkin jätettä modernista maailmasta ja jokunen autokin tulee kuvaan. Ollankin siis nykyajassa. Eletään vesikriisin keskellä, ja maailma on hukkumassa saasteeseen. Teoksesta tulee myös kannanotto luonnon puolesta.

Habibi on paljon kaikkea: se on runsas, kiehtova ja sydäntä lämmittävä; se on myös ylidramaattinen ja siirappinenkin. Sen kuvakerronta on esteettisyydessään henkeäsalpaavan kaunista, salaperäistä ja lumoavaa, mutta sitten taas rumaa ja kauhistuttavaa. Esimerkiksi ihmisten ja luonnon riisto on kuvattu juuri niin rumana kuin se on.

Dodolan ja Zamin tarina jää elämään. Thompsonin voi kehua jatkavan Tuhannen ja yhden yön tarinoiden perinnettä kunniakkaasti. Habibin kanteen valittu kuva kertoo paljon näiden kahden orvon tarinan suuresta voimasta - vilpittömästä rakkaudesta, jonka varaan maailma laskee kaiken toivonsa.


Teos on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Mari A:n kirjablogi, Sallan lukupäiväkirja, Booking it some more, Järjellä ja tunteella, Maailmassa monta ja Oota mä luen tän eka loppuun. Kuittaan teoksella Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteen kohdan 12. Sarjakuvaromaani.