3 x nuoren naisen elämää sarjakuvina: Emmi Valve: Sit kun sun naama räjähtää ja Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti ja Elämänhallinta on illuusio

Valve Emmi: Sit kun sun naama räjähtää, 2013
Kustantaja: Huuda Huuda
Sivuja: 95
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Viime vuonna luin melkoisen pinon sarjakuvia Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaasteeseen. Kokosin jo yhteenvedon lukukokemuksistani, mutta muutama hieno teos on vielä esittelemättä. Sarjakuvainnossani olen löytänyt myös uusia teoksia luettavakseni.

Emmi Valve asteli tietoisuuteeni koskettavalla ja toiveikkaalla Armo-albumillaan. Se kertoo nuoren naisen selviytymistarinan, jossa päähenkilö kamppailee mielenterveysongelmien kanssa ja lopulta pääsee jonkinlaiseen tasapainoon elämässään. Teoksen sanoma on se, että sairauden kanssa voi oppia elämään, jos jotenkin hyväksyy sen osaksi omaa itseään. Armo on omaelämäkerrallinen tarina, jossa päähenkilön nimi oli Emmi, kuten sarjakuvataiteilijalla itsellään.

Sit kun sun naama räjähtää on ilmestynyt vuonna 2013, ja sekin on omaelämäkerrallista sarjakuvaa. Sen alaotsikkona on Päiväkirja, ja päähenkilö on nimeltään Emmi. Teos koostuu lyhyistä, mutta merkityksellisistä tarinoista ja kohtaamisista ihmisten kanssa. Muutama unikin on mahtunut tarinoiden sekaan, ja ne ovat kyllä suorastaan paljastavia. Yhtenä teemana sarjakuvissa kulkee aikuistuminen, ja siitä päähenkilö ajatteeleekin osuvasti: Ehkä aikuisuus tarkoittaa vaikeilua (s. 57).

Teoksessa on synkkiä sävyjä, mutta myös huumoria. Ihmissuhteet on kuvattu valoisampina kuin Armossa, ja päähenkilö löytää elämästään paljon hyviä hetkiä: niitä koetaan ystävien kanssa, mökillä ja esimerkiksi kylvyssä. Itseironia on aseistariisuvaa ja tuo tilanteet lähelle lukijaa. Armossa hetket sulivat välillä kauhukuviksi, eikä Emmi päässyt sängystä ylös pitkiin aikoihin, mutta tässä teoksessa ei juututa ihmissuhteisiin eikä sänkyyn.

Sit kun sun naama räjähtää -teoksen sivut ovat täynnä tekstiä ja kuvia. Mustavalkoinen jälki on realistista, mutta kuvat ja sivut ovat ehkä minun makuuni turhankin täysiä. Päiväkirjamaisuus selittää tekstin suuren osuuden.

Valven sarjakuvia ei aina ole ilo lukea, vaan kummalliset tilanteet ja päähenkilön paha olo tuntuvat kiertyvän lukijankin ympärille. Elämä on välillä rankkaa, mutta kuitenkin elämisen arvoista. Kerronta on tummasävyistä sekä kuviltaan että sanomaltaan. Yksi koskettavimmista tarinoista on nimeltään Jokke, ja se kertoo entisestä (poika)ystävästä, joka tekee itsemurhan. Miksi päähenkilö selviää, mutta Jokke ei?

Valven tarjoamat oivallukset ovat yleistettävissä, sillä harva selviää elämästään ilman ahdistusta. Joillekin mielenterveysongelmat ovat arkipäivää, joillekin aallonpohjat ovat satunnaisia vieraita. Jokainen saa elämästä aivan varmasti osansa, eikä kukaan lopulta tiedä, millaisten ongelmien kanssa kanssaihmiset kamppailevat. Yhden neuvon pelottaviin tilanteisiin opin tästä sarjakuvakokoelmasta, ja se on "rohkeuden ulkoistaminen". Aion kokeilla sitä seuraavan kerran, kun joudun päättämään jonkin vaikean asian.



Sit kun naama räjähtää on luettu ainakin Kirjojen keskellä -blogissa.


--------------------------------------------------------------------------------------------


Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti, 2017; Elämänhallinta on illuusio, 2018
Alkuteos: Adulthood is a myth, 2016; Big mushy happy lump, 2017
Suomentaja: Aura Nurmi
Kustantaja: Sammakko
Sivuja: 109; 125
Mistä sain kirjat: lainasin kirjastosta



Sarah Andersen on minulle uusi tuttavuus. Hän on newyorkilainen sarjakuvataiteilija, jonka Sarah's Scribbles -sarjakuvat ovat tulleet tunnetuksi netissä, ja niistä on sitten  koottu kirjoja, jotka on suomennettukin nopeasti.

Kirjan takakannessa lukee: Kirja ei ole missään määrin omaelämäkerrallinen. Siis ei kertakaikkiaan missään määrin. Totuus taitaa olla juuri päinvastoin, sillä päähenkilö on nuori nainen, joka harrastaa piirtämistä ja näyttää aivan Sarah Andersenilta, vaikka onkin vahvasti tyylitelty. Oli miten oli, omaelämäkerrallisuudella ei sinänsä ole merkitystä, sillä nämäkin sarjakuvat toimivat itsenäisinä ja samaistuttavina, kuten Emmi Valvenkin sarjakuvat.

Sarah Andersenin suosio on helppo ymmärtää. Hänen sankarittarensa tekee mainioita havaintoja ympäristöstään ja itsestään. Päähenkilö nimeää itsensä introvertiksi ja joutuu kaikenlaisiin hämmentäviin tilanteisiin kohdatessaan ihmisiä ja aikuiselämän lakeja. Esiintymistilanteet tai esittäytymiset saavat päähenkilön lamaantumaan täysin tai hikoilemaan holtittomasti. Ystäviensä puolesta hän kylläkin on valmis panemaan itsensä likoon aivan täysillä, ja silloin hän ei muista hämmentyä. Andersenin kärjistykset ovat niin poskettoman hauskoja, että nauroin ääneen lukiessani.

Andersenin piirrostyyli on selkeää ja perustuu enemmän kuviin kuin tekstiin. Aura Nurmen suomennokset ovat kuitenkin  kekseliäitä ja sujuvia. Päähenkilön silmät ovat suuret ja niiden tuijotus kertoo paljon kulloisestakin tunnetilasta. Miten paljon voikaan kertoa pelkillä silmillä!

Arkipäiväisiin tilanteisiin siroteltu ironia toimii hienosti. Kun on rankka päivä, päähenkilö kaipaa kotiin ja omaan sänkyyn. Kun arjen vaatimukset tuntuvat mahdottomilta, päähenkilö siirtää niitä huomiselle. Maanantai tuntuu käyvän päälle jo sunnuntaina. Ilojakin riittää: kuivurista tullut pyykki on ihanan lämmintä, poikaystävän huppari on paras vaate ikinä, siivous sujuu näppärästi kun raivaa tavarat sängyn alle, jne.

Meillä nämä sarjakuvat viihdyttivät sekä äitiä että teini-ikäisiä tyttäriä ja jopa 5-vuotiasta poikaa. Viisivuotias keksi itse tarinoita kuviin - tosin sarjakuvahahmona seikkaileva kohtu ei varmastikaan tullut tunnistetuksi - joten kovin inspiroivaakin tämän lukeminen tuntui olevan. Lasten kikatus kruunasi oman lukukokemukseni. Näitä on saatava lisää.



Andersenin sarjakuvia onkin luettu blogeissa olan takaa. Aikuisuus on myytti on tuttu ainakin näissä blogeissa: Kirjailuja, Kirjojen pyörteissä, Eniten minua kiinnostaa tie, Lukijan roolissa ja Kirjavarkaan tunnustuksia, jossa on lista monista muista albumin esittelevistä blogeista. Elämänhallinta on illuusio on luettu ainakin Lukijan roolissa.