Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Kankimäki Mia: Naiset joita ajattelen öisin, 2018, sähkökirjalaitos
Kustantaja: Otava
Mistä sain kirjan: luin sähkökirjana Bokbeatistä



Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin on feministishenkinen tietokirja. Se on kirja, joka nostattaa naisissa tahdonvoimaa ja itsensä toteuttamisen ja itsenäisen ajattelun intoa. Kyseessä ei kuitenkaaan ole mikään self help -opas - onneksi! Kankimäen kertojanääni on nimittäin ironinen ja älykäs, joten mitään yltiöreipasta meininkiä hän ei missään vaiheessa kaada lukijan niskaan. Tietoa on tarjolla sitten sitäkin enemmän.

Kirjan idea on siinä, että Mia Kankimäki lähtee etsimään maailmalta niitä naisia, jotka ovat tehneet häneen vaikutuksen rohkeudellaan. Hän kutsuu heitä yönaisikseen ja onnistuu loihtimaan historian seikkailijanaiset lukijan silmien eteen. Siinä he ratsastavat kamelilla tai hevosella helmat hulmuten eikä heitä tunnu pidättelevän mikään, paitsi tietysti moraalikäsitykset ihan vähän: Näiden inspiroivien yönaisten elämä ei ole kulkenut perinteistä reittiä. He ovat rikkoneet rajoja ja tehneet asioita, joita heiltä ei ole odotettu. Monet heistä ovat taiteilijoita ja kirjailijoita, niitä joiden työ on yksinäistä ja sisäänpäin kääntynyttä. 

Kankimäen seikkailijanaisista minulle tutuin hahmo on Karen Blixen, jonka Eurooppalaisena Afrikassa -kirjan olen joskus lukenut ja katsonut tietysti sen pohjalta tehdyn upean Minun Afrikkani -elokuvan. Blixenistä olen ollut myös niin paljon kiinnostunut, että olen lukenut Judith Thurmanin kirjoittaman elämäkerran Karen Blixen. Muut seikkailijat, Blixenin edeltäjät 1800-luvulta, ovat jääneet hänen varjoonsa. Sieltä Kankimäki heidät kuitenkin nostaa esiin: Isabella Birdin, Ida Pfeifferin, Mary Kingsleyn, Alexandra David-Neelin ja Nellie Blyn. Jep, siinäpä naisjoukko, josta jokaisesta saatoin todeta: Never heard. Kankimäen ansiosta tiedän heidät nyt.

Toinen Kankimäen yönaisten sarja onkin sitten kuvataiteilijoita, joista luulisi jotain merkkejä jääneen kuvataiteen historiaan - mutta eipäs niitä merkkejä tahdo vaan löytyä. Historia on todellakin joka alalla miesten historiaa! Kankimäki etsii sinnikkäästi renessanssin naistaiteilijoita, joita lopulta löytyykin. Heitä ovat Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana ja Artemisia Gentileschi. Historian hämärä, jota kirjaimellisesti edustavat museoiden hämärät kellarikäytävät, tuntuu kätkevän nämä naiset visusti piiloon. Kankimäen kerronta herättää elävimmin henkiin juuri nämä eri puolilla Eurooppaa vaikuttaneet lahjakkuudet. Heidän elämäntarinoidensa lukemisesta nautin vielä enemmän kuin tutkimusmatkailijanaisten tarinoista. Myös Kankimäen esittelemä Yayou Kusama - ainut hengissä oleva yönainen - kiinnostaa Kankimäen kerronnan jälkeen entistä enemmän.

Kankimäki tuo itsensä kirjoittajana ja tutkijana näkyväksi, ja hyvä niin. Hän on nykyajan seikkailijanainen ja tutkija, eräänlainen naispuolinen Indiana Jones, joka ei säästele itseään yönaisia etsiessään. (Tosin japanilaista teetä täytyy aina pakata mukaan, kun seikkailu kutsuu!) Indiana Jonesin ruoskan sijasta hän heiluttaa kynäänsä matkoillaan. Myös kirjoittamisesta tulee kirjassa seikkailu, vaivalloinen matka. Välillä kirjoittaja revittelee, ja varsinkin renessanssin patriarkaalinen maailmanjärjestys saa häneltä suoria kommentteja osakseen. Teksti on hauskimmillaan, kun kirjailija tulkitsee naisten muotokuvien ilmeitä.

Olisin voinut jatkaa kirjan parissa vaikka kuinka kauan ja lopulta jäin miettimään omia yönaisiani. He eivät ole seikkailijoita eivätkä taiteilijoita. Ajattelen paljon siskoani ja äitiäni. Ja tietysti tyttäriäni. (Heitä lähes tauotta.) Mietin paljon myös mummujani: Toinen auttoi omaa äitiään koko aikuisikänsä, toinen hoiti äitinsä kanssa sota-aikana ison talon työt. Suurin seikkailijanainen suvussani on ollut mummuni äiti, joka kävi "Ameriikassa", mutta palasi sieltä takaisin ja päätyi talon emännäksi Pyhäjoen rantapenkereelle. Ei paljon hurraamista. Huolenpidon ketju on vahva, ja sen katkaiseminen on monelle naiselle ylivoimaista tai mahdotonta.

Kankimäen kirjan luettuani osaan kuitenkin antaa enemmän arvoa näille omille, kotikutoisille yönaisilleni. Naiset todellakin tarvitsisivat ja ansaitsisivat enemmän toistensa kannustusta. Enkä tarkoita, että jokaisen olisi lähdettävä saman tien ratsastamaan autiomaahan kamelilla, jätettävä lapsensa miesten hoidettaviksi ja irtisanouduttava vakituisesta työstään kanssasisarten hurratessa vieressä, vaan tarkoitan sitä, että naisten erilaisiin valintoihin ja perinteisten roolien ravisteluihin pitäisi suhtautua suvaitsevaisemmin. Voi naiset - kirjoittakaa, seikkailkaa, tehkää taidetta! Naiset, kuunnelkaa toistenne tarinoita.



Naiset joita ajattelen öisin on luettu myös ainakin näissä blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kirjaluotsi (josta löytyy lista useista muistakin blogeista, joissa kirja on luettu), Kirja hyllyssä, Kirja vieköön! ja Tuijata. Kuittaan tällä teoksella Helmetin vuoden 2019 kohdan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen.