Kustantaja: Otava
Kansi: Anna Lehtonen
Sivuja: 285
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Kun olin lukenut Heidi Köngäksen Sandraa vasta 50 sivua, huomasin itkeväni jo kolmatta kertaa kirjan aikana ja tällä kertaa niin, että kyyneleeni tippuivat kahvilassa lounassalaattini sekaan. Totesin, ettei kirjaa ehkä kannata lukea julkisella paikalla.
Toisaalta Sandraa pitäisi saada lukea koko ajan, koska se on niin koukuttava kirja, ettei sen lukemisessa oikein pysty pitämään taukoja, ei edes lounastaukoja. Kun sen aloittaa, se pitäisi saada lukea heti kannesta kanteen.
Sandra on huutolaistyttö, josta tulee torpan emäntä. Elämä ei missään kohtaa ole hänelle yltäkylläistä tai helppoa. Silti rakkaus on. Samaan palveluspaikkaan osuu Janne, joka haluaa Sandraa ja saakin hänet vaimokseen: Janne oli niin totinen pappilassa sanoessaan tahtovansa, että minullekin nousi vedet silmiin ja vaivoin sain kuiskattua omat sanani. Siinä papin edessä seisoessani tunsin, kuinka rakkaus löi sisuskalut tuleen ja aivan vapisin. (S. 67.)
Nuoren perheen suurin onni koittaa, kun he saavat oman torpan asuttavakseen, vaikka kontrahti onkin kova. Ajat kuitenkin muuttuvat. Tulee itsenäisyys, tulee sota ja Jannekin ajautuu rintamalle. Sandra jää lasten kanssa yksin.
Sandra tarinan ohella kirjassa seurataan Sandran kälyn, Lyytin, elämää. Lyyti on itsenäinen nainen ja kiertää kaupunkitaloissa palveluksessa. Hänenkin rakkautensa on väkevää. Näiden 1900-luvun alun naisten elämään päästään kiinni, kun Sandran tyttären tytär Klaara alkaa penkoa suvun historiaa nykyisyydessä ja löytää heidän päiväkirjansa. Klaaran osuus jää kirjassa kuitenkin aika ohueksi ja tuntuu vähän turhalta - niin paljon kiinnostavampaa on seurata kansalaissodan aikaista elämää Sandran ja Lyytin kautta.
Köngäs osaa kuvittaa historiaa. Hän kertoo uskottavasti 1900-luvun alun torpan emännän työnteosta - raatamisesta. Naisen arki, huolenaiheet ja pienet ilot ovat kiinni lapsissa, eläimissä ja jatkuvassa ahertamisessa. Lepoa ei ole missään. Tulee mieleen Ulla-Lena Lundberg, joka on osannut myös kuvata naisten työntekoa Finlandia-voittajakirjassaan Jää.
Uskottavalta tuntuu myös tuon ajan maailmankuva, jossa tavallinen torppari ei välttämättä ollut paljon perillä kuohunnasta, johon tempautuu mukaan. Seuraukset olivat kohtalokkaat paitsi miehille myös heidän perheilleen. Kaiken kurjuuden ja kärsimyksen keskellä ihmisten hyvät teot loistavat ihmeellisinä. Jos ihminen pystyy järjettömään julmuuteen toista ihmistä kohtaan, pystyy hän myös hyvyyteen - jauhopussissa voi olla koko ihmisyys. Varmaa on kuitenkin se, että naisten ja lasten itkulle ei maailmassa tule loppua niin kauan kuin sotia käydään.
Kiittelen Köngästä vetävästä ja nopeatempoisesta kerronnasta. Teksti on helppolukuista ja etenee hyvin. Kertojanäkökulma vaihtuu sutjakkaasti, mutta pysyttelee lopussa pitkään Sandran omana ja hänestä tulee ilman muuta lukijalle läheisin henkilö. Hänen kauttaan sota käydään loppuun saakka.
Sisällissodan kärsimyksistä on Suomessa kirjoitettu paljon, ja suosittelen lukemaan myös tänä vuonna ilmestyneen Anneli Kannon Lahtarit tai jo aiemmin ilmestyneen Veriruusut. Paljon on kuitenkin vielä Sandroja ja Lyytejä, joiden elämät ansaitsisivat tulla kerrotuiksi. Näissä tarinoissa elää kansakunnan muisti.
Sandra on luettu myös blogiessa Reader why did I marry him, Leena Lumi, Kirja vieköön!, Täällä toisen tähden alla ja Rakkaudesta kirjoihin. Osallistun kirjalla Ompun 1918-haasteeseen. Helmetin vuoden 2017 lukuhaasteeseen tämä sopii kohtiin 35 (kirjan nimessä on erisnimi), 38 (kirjassa mennään naimisiin), 45 (suomalaisesta naisesta kertova kirja) ja 49 (vuoden 2017 uutuuskirja).
Oliko niin, että Sandra perustuu kirjailijan mummon tarinaan? Tai jonkun muun sukulaisen? Heidi Köngäksen taidolla uskon tarinan olevan vaikuttava. Mutta en aio ihan heti lukea, Kannon Lahtareidenkin kanssa kävi niin, etten vain pystynyt, se kaikki tappaminen ja sotiminen alkoi tuntua niin pahalta. Ehkä vähän myöhemmin. Hassua kyllä, luin juuri ihan sujuvasti kirjan Intiasta ja heidän sotimisestaan. Ehkä se on tarpeeksi kaukana, ettei tule liian iholle. Ei silti, etteikö aihe olisi tärkeä eikä historia poistu pään pensaaseen pistämällä.
VastaaPoistaKyllä kirjailija kirjoittaa mummonsa tarinaa, kuten Omppu tuossa jo ehti vahvistamaan, en vain uskaltanut sitä tähän kirjoittaa, koska en ole ollut kirjailijaa kuulemassa, enkä muista, mistä tieto on peräisin.
PoistaKyllä nämä suomalaisten omat sodat tulevat niin lähelle, että hirvittää välillä tämä eläytymisen määrä. Muistimme on kuitenkin nyt näitten tarinoitten varassa, kun sodan kokeneita ei enää juuri ole elossa. On tärkeää, että näistä kirjoitetaan väkevää fiktiota.
Luulen, että tartut näihin sitten kirja kerrallaan sopivassa välissä. Kyllähän sodat ovat olleet paljon esillä itsenäisyyden juhlavuonna ja ensi kevät on varmastikin yhtä sisällissodan kertaamista - ei tässä kukaan pysty täysin panemaan päätä pensaaseen, vaikka haluaisikin. Ehkä ei kannata rääkätä itseään liikaa.
Oma kokemukseni Sandrasta oli paikoin täysin eri ja paikoin täysin sama kuin mitä tuot ansiokkaassa kirjoituksessasi esiin. En meinannyt päästä tähän kirjaan sisään, mutta kirjan luettuani ymmärsin (oma tulkintani) miksi alku on kuten on.
VastaaPoistaMenneisyyden ja nykytason välille tuli joku kiinnostava rinnastus. Muistan, että se liittyi siihen, kun Köngäs oli kuvannut elämää 1900-luvun alkupuolella ja sen kovuutta ja sitten Klaara joi espressoa tai käytti espressokonetta tms. (en enää muista tarkasti, miten tuo oli) ja tämäntapaisia rinnastuksia jäin kaipaamaan, jolloin ne myös olisivat tuoneet perustaa Klaaran roolille kirjassa.
Tuo sotaan osalliseksi joutumisen sattumanvaraisuus tuli kirjassa hienosti esiin ja samoin se, että moni ei varmasti edes oikein tiennyt, että mistä oli kysymys.
Arjalle (yllä) vastauksena, että kirjalla on tosiaan lähtökohtansa Köngäksen henkilöhistoriassa.
Aaaa, nyt vasta mymmärrän tuon Klaaran espresson juonnin tarkoituksen. En tajunnut sitä yhtään kirjaa lukiessa, vaikka tarkoitus oli ilmeisesti juuri viestittää siitä, miten helppoa nykypäivän naisilla on, verrattuna kaikkeen Sandran kokemaan... Joka tapauksessa viesti meni sillä tavoin perille, että odotin koko ajan siirtoa takaisin hirveään 1900-luvun alkuun, kun Klaara jorisi omasta elämästään, joka ei oikeastaan kiinnostanut minua lainkaan. Ehkä olisin tarvinnut rinnastuksen alleviivaamista vielä lisää. Olin ehkä myös huolimaton lukija - tai sitten vain niin tiloissa Sandrasta.
PoistaOn eräs toinenkin kotimainen kirja, jossa nykyajan kertojan käyttö häiritsi historian osuutta, enkä ole saanut kirjaa loppuun. Kirja on kuitenkin historiassaan hirvittävän hyvä, joten aion vielä yrittää.
Ostin tämän kirjamessuilta, mutten ole vielä lukenut. Kirjoituksessasi kuulostaa ihanan vetävältä kirjalta. Muutenkin tänä vuonna on tullut luetuksi Suomen vuosiin 1917-1918 liittyviä kirjoja.
VastaaPoistaNimenomaan vetävä tämä kirja on. Eihän tätä meinannut malttaa laskea käsistään. Historia tuli tosi lähelle ja tuntui kuin olisi itselle tapahtunut kaikki mitä Sandrallekin.
PoistaKuivin silmin en minäkään Sandraa pystynyt lukemaan. Luin kirjan lähes yhdeltä istumalta, niin sujuvasti ja vetävästi Köngäs kirjoittaa. Oli mielenkiintoista kuunnella kirjailijaa messuilla, kun olin juuri hotkaissut kirjan - tarinaa ja aihetta täytyikin sitten sulatella lähes kuukausi ennen kuin sain blogattua.
VastaaPoistaMinäkin kiittelen juuri tuota vetävää kerrontaa. Sivut kääntyilivät kuin itsestään - ja taas huomasi itkevänsä. Olisi ollut kyllä hienoa olla kuulemassa kirjailijaa.
Poista