torstai 30. maaliskuuta 2017

Gösta Ågren: Tääl

Gösta Ågren: Tääl, 1989
Alkuteos: Jär, 1988
Suomentaja: Caj Westerberg
Kansi: Adam Korpak
Sivuja: 74
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Göstä Ågrenin runokoelma Tääl voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1988 (tosin kannen alareunan teksti väittää sen voittaneen palkinnon vuonna 1989, mutta teoksen suomennos on vuodelta 1989 ja palkinto on saatu jo vuonna 1988). Tuolloin siis runoteoskin saattoi voittaa Suomen arvostetuimman kirjapalkinnon - sääntö muuttui vuonna 1993, mistä lähtien palkinnon on voinut voittaa vain romaani. Tääl kuuluu runovoittajiin samoin kuin Sirkka Turkan Tule takaisin, pikku Sheba, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1986.

Tääl on ensimmäinen osa samannimisestä runotrilogiasta. Sen aiheena ovat muistot lapsuudesta ja kasvamisesta, havainnot ajasta, ihmisistä  ja kirjoittamisesta. Sen suurimpana teemana on elämän merkityksen etsiminen, tai ehkä se pikemminkin kysyy, onko elämällä merkitystä? Mihin kaikki elämä lopulta katoaa?:
Hän etsii elämässään,
mutta löytää vain 
elämänsä. - - (S. 31.)

Ågren on paradoksien mestari. Hänen runojensa lukeminen on vähän kuin kulkisi heikoilla jäillä. Juuri kun on saamassa ajatuksesta kiinni, runoilija heittääkin sen päinvastaiseksi ja lukija jää hämmästelemään elämän ristiriitaisuuksia. Jää ritisee ja paukkuu lukijan askelten alla, mutta se kantaa. Suosikkirunoni on Ei muuta, jossa paradokseja riittää ensi säkeistä viimeisiin:
Eläminen on sitä ettei kaiken aikaa
elä. - -
- - En löydä muuta 
kuin arkipäivän, matalan 
suojan verta ja tulta vastaan, 
tunteet suuret kuin eläimet
ja selkeät kuin sanomat, 
ja sylin, johon palaan
aina kun en jaksa
olla syntynyt. Muuta
en löydä, ja sitä juuri
etsin. (S. 65.)

Ågren tekee muistojensa ihmisitä hyvin todellisia. He eivät ole mitään kiiltokuvia, vaan muutamiin riveihin vangittuja kokonaisia ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen. Valokuva-albumi-osiossa runoilija kuvaa muun muassa kaikki isovanhempansa, äidinäidinäidin ja enonsa. Paradoksi sisältyy valokuvien katsomiseenkin, jossa elävä ihminen edustaakin kuolemaa:
 - - Suurin, avoimin
silmälasein hän katsoo minua. Niin, 
nyt jälkeenpäin minä olen 
kuolema. Eihän ole 
ketään toista, 
joka voisi katsella häntä. - - (S. 39)

Ågrenin Tääl toimii minulle samaan tapaan kuiin Sirkka Turkan Tule takaisn, pikku Sheba. Molemmat kokoelmat ovat olleet hyllyssäni kauan ja tartun niihin säännöllisesti uudestaan. Joka kerta runot ovat erilaisia. Sitä mukaa, kun ikää kertyy, löydän runoista kerroksia, joita en niissä aiemmin ole nähnyt. Lempirunojani? Kyllä, nämäkin. Ehkä näitä nuoruudessa löytyneitä suosikkeja on turvallista lukea.

Ågrenin runoja lukiessani toivoisin, että olisin taitavampi ruotsin osaaja ja voisin lukea hänen runojaan ruotsiksi. Kokoelman ruotsinkielinen nimi Jär on Pohjanmaan ruotsin murteen här. Caj Westerbergin suomennos Tääl viittaa puhekieleen ja samalla myös runouteen, jossa perinteiseen runokieleen kuuluivat loppuheitot, eli sanojen loppujen lyhentäminen. Kokoelmassa Westerbergin suomennostyö toimii luontevasti, oikeastaan niin hyvin, että jotain elämän ja ajankulumisen ytimestä tuntuu olevan koko ajan lähellä.

Äiti-runossa on jotain järkyttävän kaunista:
                  - - Oikein
isot asiat eivät tapahdu; ne ovat.
Kirjoittavan käteni luona
istun nyt, kaipauksesta
liikkumattomana, mutta ilman surua.
Hän kuoli, hän vain kuoli.
Ja myrsky laantuu; 
se on jälleen vapaa. (S. 43.)

Ågrenin runoissa kohtaavat nuoret ja vanhat, syntymä - joka ei ole ihmisen oma valinta, vaan oikeastaan pelkkää väkivaltaa - elämä ja kuolema. Edelliset sukupolvet tekevät tietä uusille, ja taas uudet sopeutuvat elämäänsä ja kuolemaansa. Aika virtaa, se peittää lopulta kaiken alleen ja yksittäiset elämät katoavat siihen. En tiedä, miten Ågren pystyy kirjoittamaan niin suurista aiheista kuin hän kirjoittaa, ilman että lankeaa paatokseen. Sitä hän ei nimittäin tee vahoingossakaan. Luulen, että paradoksit - elämän ironinen perusta - kiertävät ovelasti juhlalliset totuudet. Ågrenin runot ovat täysiä, niissä on kaikki.
- - Vuodet
pimenevät. Joku lähestyy
hämärässä; jokin olento
erkanee lähteestään. Hetki
on käsillä. Hetki
on aina käsillä. (S. 31.)




Haluan omistaa tämän bloggaukseni Kristalle, Lukutoukan kulttuuriblogin kirjoittajalle, joka menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen maanantaina. Järkyttävä uutinen hiljensi ja osoitti elämän haurauden: nuoren ihmisen kuolema tuntuu käsittämättömältä. Olen kuitenkin kiitollinen, että sain tutustua Kristaan. Hän oli unohtumaton persoona, helposti lähestyttävä ja avarasydäminen ihminen. Hän säteili lukemisen iloa, jonka toivon jatkuvan kirjabloggaajien kirjoituksissa.


Tääl on luettu myös Kirjavinkeissä ja Paljon melua kirjoista -blogissa. Osallistun teoksella Ompun runohaasteeseen ja kuittaan HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohdan 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.

4 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihana runopostaus taas. Sä olet niin hyvä sanoittamaan sitä, miten olet lukemasi kokenut. Olen muuten joskus yrittänyt lukea Ågrenia ruotsiksi, mutta se ei ollut ihan ongelmatonta. Parasta olisi jos olisi samaan aikaan mahdollista lukea molemmilla kielillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos innoituksesta, Omppu! Joku ymmärsi panna runohaasteen pystyyn!

      Tätä vähän pelkäsinkin: Ågren voi olla sen verran vaikeaa ruotsiksi, että on parempi luottaa Westerbergin taitoihin.

      Poista
  2. Kiitos Elina! Kaunis postaus ja kiitos kun omistit bloggauksen Kristalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kristan menehtyminen on järkyttänyt kirjabloggaajia. Tulen muistamaan hänet aina vilpittömänä ja lämminsydämisenä ihmisenä sekä antaumuksellisena kirjailon levittäjänä.

      Poista

Kiitos kommentista!