Kustantaja: WSOY, 2008
Kansi: Kristiina Segercrantz
Sivuja: 306
WSOY-pokkari
Arne Nevanlinnan Marie kertoo 100-vuotiaan naisen viimeisestä elinpäivästä. Marie Myhrborgh on alun perin ranskalainen, ja ennen kaikkea strasbourgilainen. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän rakastuu suomenruotsalaiseen kirurgiin, menee naimisiin hänen kanssaan ja päätyy asumaan Suomeen kansalaissodan aikaan.
Viimeisen päivänsä aikana Marie kertaa koko elämäntarinansa. Muistot lapsuudesta, omasta perheestä ja Strasbourgista ovat selkeitä. Mutta mitä lähemmas nykyhetkeä Marien muistelmat etenevät, sitä sekavammiksi ne käyvät. Hän muistaa tapahtumia kuin välähdyksinä: perheenjäsenet, ystävät, rakastaja, lapset, joista vain yksi selviää hengissä, miehen kuolema. Näihin muistoihin sekoittuvat nykyhetken ihmiset: hoitajat, lääkäri ja hoitokodin johtaja.
Nevanlinna kertoo taitavasti Marien elämän, ja samalla ihmisen vanhenemisen ja muistamisen, kaaren. Lapsuusmuistoista kertovat virkkeet ovat selkeitä ja lyhyitä, mutta virkkeet pitenevät ja rönsyilevät mitä lähemmäksi nykyhetkeä ja viimeisen päivän iltaa edetään. Lopulta yksinäisyys, vanhuuden vaivat, ärsyttävä hoitohenkilökunta ja muistot pyörivät kuin ympyrää Marien päässä - jopa puolen sivun mittaisina loppumattomina virkkeinä. Hyvinä ihmisinä hän muistaa Eduard-poikansa, Enkeliksi nimeämänsä hoitajan, Gabriel-rakastajan ja Tatjana-ystävän. Suhde aviomieheen ja tämän sukulaisiin on sen sijaan pettymys. Yksi kirjan hersyvimmistä muistoista on muisto päivällisistä, jotka Marie järjestää ystävilleen ja sukulaisilleen. Niistä tulee täydellinen fiasko. Kaiken suomalaisen elämän keskellä Mariella on omaa ranskalaista perhettään kova ikävä. Mutta sekin perhe on hajonnut sotien jalkoihin.
Kirjan teki erityisen mielenkiíntoiseksi eurooppalaisen kulttuurin ja historian välähdykset. Alsacen maakunnan kohtalo maailmansodissa, Suomen sodat ja kulttuurien väliset erot kuuluvat Marien elämään. Hän elää niitä todeksi kulttuurien ja kielten sekamelskassa (ranska, saksa, englanti, ruotsi ja suomi), mutta herättää Suomessa ennakkoluuloja. Marie tiivistää kahden kotikulttuurinsa eron näin: Suomalaiset luulevat, että teot ovat tärkeämpiä kuin sanat. Ranskalaiset tietävät, että sanat ovat tärkeämpiä kuin teot. Marien isä, strasbourgilainen, menestynyt lakimies kiteyttää elämäntavassaan tyylin, jolla Euroopassa selviää parhaiten: --ranskalaisille hänen firmansa oli Rhincourt, mutta saksalaisille Rheinhof, juutalaisille hän oli puolijuutalainen, mutta juutalaisvastaisille Wagnerin ihailija, liikemiehille hän oli kapitalisti, mutta professoreille humanisti, ja niin edespäin.
Marien tarinan taustalla seurataan myös salaperäistä päiväkirjan pitäjää. Aluksi lukija on aivan ymmällään: kuka päiväkirjaa kirjoittaa? Vähitellen sekä päiväkirjan kirjoittajalle, että lukijalle alkaa paljastua hänen yhteytensä Marie-rouvaan. Pienenä hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että päiväkirjan kirjoittaja haaveilee kirjailijan urasta ja kirjoittaa kielestä: Sen olen oppinut, että lauseiden täytyy olla lyhyitä ja kirkkaita. Inhoan pitkiä vuodatuksia. Näitä pitkiä vuodatuksia on Marien elämän iltapuoli täynnä! Kirjan loppu antaa kuitenkin ymmärtää, että Marien tarina tulee lopullisesti hiipumaan Thaimaassa.
Mariessa kantavana teemana on vanhusten yksinäisyys. Kun ihminen elää 100-vuotiaaksi, hän ehtii menettää paljon ihmisiä ympäriltään. Marien yksinäisyys kestää kauan, vuosikymmeniä, sillä aviomies kuolee 55-vuotiaana, eikä ainoa poika käy kuin kerran viikossa äitiään tervehtimässä: Vähitellen Marie huomasi, ettei tärkeintä ollut rakkaus, koska sitä oli tarjolla niin vähän, vaan rutiini, koska sitä oli tarjolla niin paljon, ylös aina samaan aikaan, aamutakki ja tohvelit, tualetti vannahuoneessa, lämpötila termomeetteristä salin isossa ikkunassa.
Marie on tehnyt vaikutuksen muihinkin bloggaajiin. Lumiomenan Katja on huomannut Marien asitillisuuden ja Minna suosittelisi tätä hoitoalan oppikirjaksi. Arne Nevanlinnasta tuli toinen uusi, kotimainen kirjailija "Koen 13 uutta kotimaista kirjailijaa vuonna 2013" -haasteeseeni. Leena Krohn ja Arne Nevanlinna ovat olleet hienoja tuttavuuksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!