Tuula Levo: Tuulenajama

Tuula Levo: Tuulenajama, 2009
Kustantaja: Otava
Kansi: ?
Sivuja: 351
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Tuula Levon Tuulenajama on elämäkerrallinen romaani Teuvo Pakkalasta, eräästä Suomen tunnetuimmasta realistisen kirjallisuuden uranuurtajista. Pakkala on erityisen tunnettu lapsiaiheisista novelleistaan, joissa voi nähdä jopa modernismin piirteitä. Edelleenkin hänen novellikokoelmansa Pieniä ihmisiä ja Lapsia ovat koskettavia ja todentuntuisia lapsitarinoita täynnä. Kukapa ei tuntisi novelleista sanontoja stiiknafuulia tai kymmenellä pennillä siirappia. Ja jos ei tunne, niin on syytä tutustua!

Pakkala jäi elinaikanaan kahden suuren realistin, Minna Canthin ja Juhani Ahon, varjoon. Syitä oli varmastikin monia, mutta näin jälkiviisaasti voisi ehkä sanoa, että hän oli aikaansa edellä. Lapsista kirjoittaminen ei ollut 1800 - 1900-luvun taitteessa kovin muodikasta (onko vieläkään) saati arvostettua, ja toisaalta Pakkalan kirjoittamisessa nähtiin liiankin naturalistisia piirteitä.

Tuula Levon Tuulenajama kertoo Pakkalan elämästä hänen läpimurtoteostensa Vaaralla (1891) ja Elsa (1894) jälkeen. Kirjan alussa Pakkala on juuri noussut kuuluisuuteen Tukkijoella-näytelmän (1899) myötä, ja sitä esitettiin monta vuotta täysille saleille ympäri maata - näytelmää esitetään vieläkin säännöllisesti ainakin kesäteattereissa. Kirjailijalta odotettiin vastaavaa "hittiä" koko hänen loppuelämänsä ajan, mikä nolostutti kirjailijaa itseään, joka ei kansannäytelmäänsä osannut arvostaa kovin korkealle.

Tuulenajamassa hypätään keskelle Esteri-romaanin kirjoittamisen tuskaa, 1900-luvun alkuvuosiin. Esteri, joka on julkaistu nimellä Pieni elämäntarina (1902), oli kirjailijalle vaikea työ ja sen kirjoittaminen kesti kauan. Lopulta se sai hyvin vähän huomiota osakseen, vaikka jokunen aikalaiskriitikko kehuikin sen olevan kansainvälisen tason uutta kerrontaa. Esterin jälkeen Pakkala tunsi olevansa ihan loppu ja vajoavansa velkakierteeseen. Hän ryhtyi köysikaupustelijaksi ja sitten köysitehtaan sihteeeriksi.

Pakkala löysi oikeamman alansa lopulta opettamisesta. Hän koki olevansa siinä hyvä, ja hänellä todellakin tuntuu olleen erityinen yhteys lapsiin ja nuoriin. Pakkalan omien poikien kasvatusmetodi oli ilmeisesti mullistava ja aikaansa edellä, sillä Tuulenajamassa kerrotaan, kuinka Pakkala ajattelee, että muissa perheissä lapset opetetaan kunnioittamaan vanhempiaan, mutta heillä kunnioitetaan lapsia. Lasten kunnioitus näkyy myös Pakkalan lapsinovelleissa.

Opin Levon kirjan myötä Pakkalan elämästä paljon uutta. Olin tähän asti pitänyt Pakkalaa täysin oululaisena kirjailijana, mutta Pienen elämäntarinan kirjoittamisen aikoihin perhe asui Helsingissä, josta muutti köysitehtaan läheisyyteen Kokkolan Yxpihlajaan. Kokkolassa Pakkalat asuivatkin monta vuotta, eli Pakkalaa voisi pitää myös kokkolalaisena kirjailijana. En myöskään tiennyt, että Pakkala on kirjoittanut yhden Suomen suosituimmista Aapisista (1908). Sen kirjoitusurakka kuvataan kirjassa mainiosti.

Erityisen kiinnostavan tästä elämänkerrallisesta romaanista tekee se, kuinka tarkasti siinä kuvataan 1900-luvun alun kulttuuripiirejä ja niiden sisäisiä ystävyyssuhteita. Jussi (Juhani Aho) tuntuu olleen Pakkalalle läheinen ystävä (tosin välit viilenivät vähitellen). Myös Algot Untola koskettaa Pakkalan elämää melko yllättävissä yhteyksissä.

Toisaalta en ihmettele, jos ystävät ottivat rutiköyhään kirjailijaan etäisyyttä, sillä niin monta kirjettä hän joutui kirjoittamaan pyytääkseen ystävien takauksia lainoilleen ja vekseleilleen. Kirjan rasittavin puoli olikin seurata kirjailijaparan rahahuolia, jotka helpottivat vasta romaanin (ja kirjalijan elämän) loppupuolella.

Toinen elävästi kuvattu asia kirjassa on kirjoittamisen tuskan ja onnen kuvaaminen. Kun Pakkala asettuu opettajaksi, hän oikein pelkää joutuvansa taas kirjoittamisen pakon valtaan. Toisaalta Pakkala löysi opettamisestakin oman alansa:  - - opettaessani tunnen samantapaisia onnistumisen värähdyksiä kuin joskus kirjoittaessani. Olen ollut tyhmä, kun en jo nuorena ymmärtänyt valita opettajan uraa. (S. 233.)

Levon teksti on helppolukuista ja sujuvaa, ja vaikkei teksti olekaan säkenöivää, se on hyvin rehellisen tuntuista. Kirja oli mielenkiintoinen ja koskettava, hirmuisen aito. Se tekee Pakkalasta elävän ihmisen: Koko elämäni olen puuhaillut yhtä sun toista, rientänyt sinne tänne. Elannon perässä juoksemiseen tuhraantui suuri osa kalliista ajastani. Hui hai, minun olisi pitänyt tuumia - ja tehdä niin kuin muutkin, unohtaa ikuinen rahavaillinki ja elää huolettomasti päivä kerrallaan. (S. 341.)


Lukuhumua-blogissa Joanna von Scarlett löysi Tuulenajamasta lempikirjansa. Kirja hyllyssä -blogin Kaisa V. kuuluu samaan lukupiirin kuin minäkin ja kirja oli meillä tammikuun kokoontumisen kirjana. Lukupiirissä kirjasta pidettiin melko lailla, sillä siitä oli saatu paljon uutta tietoa.

Tuulenajama sopii HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohtaan 36. Elämäkerta tai muistelmateos.