Alkuteos: Atonement (2001) Suomentanut: Juhani Lindholm (2002)Sivuja: 541
Booker-palkintoehdokas 2001
Hän tunsi kirjenipun takkinsa kankaan läpi. Minä odotan sinua. Tule takaisin. Sanat eivät olleet merkityksettömiä, mutta juuri nyt ne eivät tuntuneet miltään. Sehän oli ihan selvä asia - yksi henkilö odotti toista. Kuin yhteenlaskua, ja sisälsi aivan yhtä vähän tunnetta. Odottaminen. Sehän oli vain sitä, että yksi henkilö jonkin ajan kuluessa ei tehnyt mitään, ja samaan aikaan toinen lähestyi. Odottaminen oli painava sana.
Ian McEwanin Sovitus on täynnä painavia sanoja, painavia tunteita ja painavaa historiaa. Ja se on loistava kirja juuri siksi. Teos tempaa mukaansa vuoden 1935 Englantiin, kesän helteisimpään päivään. Päivä kiertyy henkilöiden ympärille vääjäämättömästi, eikä mikään voi muuttaa tapahtumien kulkua.
Helteisen päivän tarina muodostuu neljän ihmisen näkökulmasta: Päähenkilö on 13-vuotias Briony Tallis, joka on jo aikaisemmin kokenut kirjailijakutsumuksen ja tuona nimenomaisena päivänä päättää ruveta romaanikirjailijaksi. Kirjan pääparina ovat puolestaan Brionyn isosisko Cecilia Tallis ja talon siivottajatteren poika Robbie Turner, joiden näkökulmasta päivä myös kerrotaan. Neljäntenä seurataan Emilyn, talon emännän ja tyttöjen äidin ajatuksia. Emily taistelee orastavaa migreenikohtausta vastaan ja makaa pimeässä huoneessa kuuntelemassa ison talon ääniä: "Hän makasi pimeässä ja tiesi kaiken, mitä tapahtui. Mitä vähemmän hän pystyi tekemään, sitä enemmän hän asioista tiesi.-- Hän pystyi kyllä ulottamaan lonkeronsa talon jokaiseen huoneeseen, mutta ei sentään tulevaisuuteen."
Helle, migreeni, vieraiden odottaminen, aavistukset tulevaisuudesta - kaikki enteilevät jotain, ja niin lopulta käy, että mikään ei ole Brionyn, Cecilian, Robbien tai Emilyn elämässä sen jälkeen entisellään. Ison talon elämä hajoaa.
Kirjan toinen osa kerrotaan Robbie Turnerin näkökulmasta. Robbie perääntyy Englannin armeijan mukana Ranskasta kesällä 1940. Hän kävelee haavoittuneena kohti Dunkerqueta, josta liittoutuneiden joukkoja evakuoidaan Englantiin. Sodan julmuus, arvaamattomuus, tuska - kaikki nähdään Robbien silmin parin päivän ajan. Saksalaiset pommittavat Ranskan rannikkon kaaosta, eli tiellä marssivia sotilaita (joita evakuoitiin lähes 340 000) ja siviilejä. Joka puolella on ruumiita, ja Luftwaffe on armoton.
Marssiessaan Robbie pohtii syyllisyytä. Hän on syyttänyt Brionya monta vuotta, mutta sodan keskellä syyllisyys on arkipäivää: Hän näkee puussa lapsen jalan, mutta sotilaat jättävät kuolleen lapsen hautaamatta. Hän ei pysty pelastamaan äitiä ja 6-vuotiasta poikaa pommin täysosumalta, vaikka itse pääsee ryömimään pakoon. Robbie haluaisi palata takaisin koko raskaan perääntymistien ja korjata kaiken.
Kirjan kolmas osa kerrotaan Brionyn näkökulmasta Lontoosta. Briony on aloittanut sairaanhoitajaopinnot ja elää säntillistä elämää, vaikka kirjailijakutsumus olisi enemmän hänen oikeaa elämäänsä. Mutta hän sopeutuu ja oppii, haluaa auttaa ja ennen kaikkea - sovittaa. Hän joutuu kokemaan sodan kauhut hoitajana, sillä Dunkerquesta evakuoidut sotilaat tuodaan Lontoon sairaaloihin hoidettaviksi. Lopulta Briony päättää mennä tapaamaan siskoaan Ceciliaa ja tapaa paikalla myös Robbien. Menneisyyttä aletaan korjata, ja sovitus alkaa tuntua mahdolliselta.
Kirjan neljäs osa vie kuitenkin lukijalta jalat alta. Briony siirtyy minä-kertojaksi vuoden 1999 Lontooseen, jossa hän viimeistelee uusinta kirjaansa. Hän lähtee viettämään 77-vuotissyntymäpäiviään suvun kanssa maalle, entiseen kotitaloonsa. Kotitalo on nykyisin hotellina, johon kaikki sukulaiset ovat kokoontuneet juhliin - ainakin melkein kaikki sukulaiset.
Olen lukenut McEwanilta Aiemmin Lauantain ja Vieraan turvan. Molemmista pidin paljon, vaikkakin Vieraan turva oli lopulta järkyttävä, suorastaan puistattava. Siinä oli kuitenkin samaa viipyilevää, epämääräistä kohtalonomaisuutta kuin tässäkin kirjassa. Lauantaissa McEwanin kyky pysäyttää aika ja tunnelmat yhteen päivään tuntuivat samalta, kuin nyt tuon merkittävän, vuoden 1935 hellepäivän kuvaus. Tartuin Sovitukseen, sillä kirja on ollut hyllyssä odottamssa oikeaa hetkeä, joka tuli nyt monestakin syystä: usean dekkarin jälkeen kaipasin jotain rauhallista ja syvällistä luettavaa, ja lisäksi McEwanin isä oli skotti, joten hänen tuotantonsa istuu väljästi erään lukupiirini skottikirjallisuusteemaan. En pettynyt.
Elämän sattumanvaraisuus, pienet, ohikiitävät hetket, tehdyt valinnat, lausutut sanat, ikuinen syyllisyys, kaivattu sovitus... Hieno kirjahan näistä aineksista syntyy! Kääntäjä on tehnyt taitavaa työtä, sillä McEwanin kieli tuntuu välillä olevan suorastaan maagisen kaunista. Hetket, jotka kirjailija luo, ovat täyttä totta, ja hänellä on keinonsa etsiä sovitusta - mutta onko tavallisilla ihmisillä vaihtoehtoja. Muistutuksena kirjailijan vallankäytöstä ja taituruudesta Briony toteaa kirjansa henkilöistä: "Minä annoin heille onnen, mutta en niin omahyväisesti, että olisin pannut heidät antamaan minulle anteeksi. Ei ihan, ei vielä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!