Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Kustantaja: Like, 2012
Sivuja: 367


Tässä on vuoden kohutuin ja odotetuin teos. Se on nyt luettu, lukupiirissäkin punnittu ja hyväksi todettu. Kirja on juuri niitä, joista on onnellinen, että ne ovat luettua elämää, eivät koettua.

Mutta toisaalta olenhan elänyt 21-vuotiaaksi maassa, jonka sekä itäisenä että eteläisenä naapurimaana oli Neuvostoliitto, joten jotain kai olen kokenut ja pitäisihän minun jotain muistaa. Ja muistankin, kuten lapsi ja nuori muistaa: muistan synkän Leningradin ja jännityksen, jota Neuvostoliitossa tai Itä-Saksassa matkustamiseen liittyi (en tuntenut ketään, joka olisi käynyt Virossa - eihän koko maata ollut, oli vain suuri ja mahtava Neuvostoliitto); muistan Berliinin muurin murtumisen ja Viron itsenäistymisen. Mutta historian lukeminen romaanista tekee historiasta elävää. Se tekee siitä totta tavalla, joka saavuttaa meidätkin, jotka olemme jo unohtaneet. Nykyäänhän kuljemme Pietarissa tai Tallinnassa vapaasti ja ihastellen - vaikka toisenlaisesta todellisuudesta on vain reilut 20 vuotta.

Miten ihmiset selviävät totalitarismin alaisuudessa? Millaisia keinoja he ovat valmiit käyttämään säilyäkseen hengissä? Miten pelko ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin - ja miten rohkeita toiset ovat! Kirjan päähenkilöillä on erilaiset tapansa selviytyä: Edgar Parts vaihtaa identiteettiä aina vallitsevien olosuhteiden mukaan. Hän pettää läheisensä, vääristää historiaa, valehtelee ja vakoilee. Hänen vaimonsa Juudit heittäytyy rakkauteen ja yrittää paeta vastuutaan. Hänen viimeinen pakokeinonsa on sekoaminen. Roland taistelee, kapinoi, näkee ja kokee kaikki julmuudet - ja yrittää hukuttaa kaiken lopulta viinaan. Myös seuraava sukupolvi, nuoret ja viattomat, joutuvat kärsimään ja maksavat historiasta kovaa hintaa. Parhaiten selviää valehtelija, joka ajattelee vain itseään eikä rakasta ketään eikä mitään.

Lukupiiriläisistä muutama oli lukenut tätä ennen kaikkea historiallisena kirjana, ikään kuin kertauksena Viron ja Euroopan historiasta. Tulihan tässä opastus toisen maailmansodan itärintaman tapahtumiin, jossa Viron yli marssittiin mennen tullen ja palatessa, eli tapahtumat sijoittuvat Viron saksalaismiehityksen aikaan sekä aikaan Viron sosialistisena neuvostotasavaltana. Pari lukupiiriläistä ilmoitti lukeneensa tätä juonen lumoissa, kuin hyvänä trillerinä. Historiaa painottaneet olivat lukeneet hitaasti, trillerinlukijat ahmimalla. Jokainen lukupiiriläinen, myös minä, oli sitä mieltä, että Puhdistus oli kuitenkin parempi teos sekä juoneltaan että henkilöiltään. Mutta ei tämä Puhdistuksesta kauas jää. Uskaltaisin väittää, että tätä on kotimaisessa kirjallisuudessa tänä vuonna vaikea ylittää ja ihmettelen, jos tämä ei ole Finlandia-palkintoehdokkaana.

Kun kyyhkyset katosivat on juuri minun makuni mukainen kirja - sekoitus historiaa ja trilleriä ja paljon muutakin. Kaunokirja, joka on sijoitettu historialllisten tosiasioiden puitteisiin, on minusta aivan huippu tapaus. (Näin ovat toimineet Väinö Linnan  pääteokset, Jan Guilloun Arn-trilogia, Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogia.) Nautin siitä, että saan sukeltaa historiaan, yrittää ymmärtää sen ajan ihmisten arvomaailmaa, heidän elämäänsä, ratkaisujaan ja mahdollisuuksiaan. Vaikka kaikki on kaunokirjallisuutta ja keksittyä, se on juuri siksi niin elämyksellistä, että toimii paremmin kuin historian oppikirja.

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -romaanissa ovat kaikki hyvän kaunokirjan osa-alueet kohdallaan. Oksanen on taitava kirjailija: 1) Hän kehittelee juonen, jota lukija jaksaa ja haluaa seurata. Juoni ei ole liian vaikea, muttei toisaalta liian helppokaan tai ennalta-arvattava, joten seuraaminen vaatii pientä ponnistelua. 2) Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, ristiriitaisia persoonia, joiden ratkaisut ovat uskottavia. 3) Kirjojen miljöö on kiinnostava: historia on tutkittu ja yksityiskohtia myöten vakuuttavasti kuvattu. 4) Kielenkäyttö on paikoin jopa runollista, mutta ennen kaikkea hyvää, tarkkaa ja taitavaa kaunokirjallista tekstiä. 5) Kaiken tämän kruunaa tarkoitus. Mielestäni tämä kirja on kirjoitettu siksi, että muistaisimme ja että oppisimme: ei koskaan enää.