"Ilonaiheeni ja nautintoni täällä ovat suuret, sillä ne ovat hyvin yksinkertaiset ja peräisin ikuisista elementeistä: raitis ilma, aurinko, meri, ohraleipä, ja iltaisin ihmeellinen Sinbad merenkävijä, joka istuu jalat ristissä edessäni ja puhuu; hän puhuu ja maailma avartuu minulle. Toisinaan, kun sanat eivät riitä, hän hyppää ilmaan ja tanssii. Ja kun tanssikaan ei riitä hänelle, hän asettaa santourin polvilleen ja alkaa soittaa."
Niko Kazantzakisin Kerro minulle, Zorbas (ilm. 1947, suom.1954, ranskan kielestä suomentanut Vappu Roos) oli juuri sopivaa lukemista Rodoksen aurinkoon, vaikka teos sijoittuukin hiukan etelämmäksi, Kreetan saarelle (jonne joskus toivon pääseväni). Myönnettäköön, että välillä raskassoutuinen elämänfilosofian pohdinta tahtoi hidastuttaa lomanautiskelijan laiskanpulskeaa lukutahtia entisestään, mutta lopulta lukukokemus oli oikein palkitseva.
Otteessa kirjan kertoja, "musteentuhrija", kuvailee Zorbasta, jonka on palkannut malmikaivoksensa työnjohtajaksi. Zorbas on ihmeellinen kansanmies ja täydellinen vastakohta kirjan kertojalle, joka on synkkyyteen taipuva, elämän tarkoitusta pohtiva, mutta elämänarka, 35-vuotias mies. Zorbas, elämäniloinen nautiskelija, ihmettelee luontoa, ruokaa ja naisia ja johtaa rohkeasti kaivostyömiesten joukkoa. Hän on seikkaillut sodat, avioliiton, ulkomaat ja lukuisat naissuhteet, mutta kääntää aina tappiot voitokseen ja säilyttää innostuksensa. Mikä luonnonlapsi!
Zorbakseen verrattuna kirjan kertoja, eli kirjalija, on tylsähkö ja turhanpäivänen älykkö. Hän on kuitenkin elämäntuskassaan päättänyt muuttaa elämäntapansa, hylätä turhanpäiväiset pohdiskelut ja perustaa kaivoksen. Zorbas sattuu hänen tielleen, ja noin vuoden kestävä yhteistyö alkaa. Suhteesta muodostuukin kaunis tarina ystävyydestä. Kaivosbisnekset eivät suju suunnitelmien mukaan, eikä oikeastaan mikään muukaan, mutta Zorbaksen innoittamana kertoja oppii ehkä hiukan nauttimaan elämästään. Hän heittäytyy jopa intohimoiseen naissuhteeseen, vaikka yrittää taistella sitä vastaan. Ennen kaikkea näiden täysin erilaisten miesten ystävyys ja kunnioitus toisiaan kohtaan on kaunista luettavaa.
Molempien ystävysten naissuhteiden käy huonosti. Oikeastaan Kreetan rannalla eletty paratiisimaisen yksinkertainen elämä loppuu suorastaan farssimaisesti, mutta ystävyys ja kunnioitus jäävät molemminpuolisesti elämään. Ja kaiken keskelle on kertoja ujuttanut mielestäni upean kuvauksen hyvästä kertomakirjallisuudesta. Se muuttui Kreikan maisemissa ja Zorbasta lukiessa todellisuudeksi: "Tämä Kreetan maisema muistutti mielestäni hyvää proosaa: huoliteltua, niukkasanaista, vapaata turhasta rihkamasta, väkevää ja hallittua. Se ilmaisi olennaisimman yksinkertaisin keinoin. Se ei laskenut leikkiä, se halveksi keinotekoisia tehovaikutelmia, se ei suosinut paatosta, se sanoi sanottavansa miehisen karusti. Kuitenkin sen karujen piirteiden joukosta erottui yllättävää herkkyyttä ja pehmeyttä - suojaisissa rotkoissa tuoksuivat appelsiini- ja sitruunapuut ja kauempaa, meren aavalta huokui ehtymätön runollisuus."
Sivut
- Etusivu
- Kuka ja mitä?
- Lukemisen sietämätön keveys
- Lukupiirien loukussa
- Suosikkeja
- TBR100
- HelMet 2015
- HelMet 2016
- Seinäjoen kaupunginkirjaston 100 kirjaa -haaste
- Ylen Kirjojen Suomi 2017
- HelMet 2017
- Helmet 2018
- Helmet 2019
- Helmet 2020
- Helmet 2021
- Helmet 2022
- Helmet 2023
- 100 naisten kirjoittamaa kirjaa
- Helmet 2024
Ihana ihana blogi! Tykkään! Enpä ole tätäkään kirjaa vielä lukenut. Mutta tulipa mieleeni, että oletko lukenut Sirpa Kähköstä? Mää fanitan niin! Vaikka ostan kirjoja enimmäkseen kirppiksiltä ja varaan kirjastosta, niin hänen uutukaisensa oli pakko rynnätä hakemaan.
VastaaPoistaToinen suositus on tämä: http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/. Olen löytänyt blogin kautta kivoja uusia kirjatuttavuuksia, ja onhan kirjoittajalla peräti hieno ammattikin.
Terveisin Eräs salolainen fanisi
Ihana, salolainen fanini! Tulipa niin Alakuppila-ajat mieleen tästä kommentista. (Niistäkin on jo 20 vuotta...) Jos kirjoista syntyy näin keskustelua, niin tämä on juuri sitä, mitä kaipasinkin...
VastaaPoistaKahköstä olen lukenut yhden kirjan verran, täytyypä antaa hänelle uusi mahdollisuus. Minä puolestani aion pyytää joulupukilta Monika Fagerholmin uusimman, Sillä Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö iskivät minuun aivan täysillä. Ja tätä uutuuttakin kehuttiin Aamulehden arvostelussa.
Kirsin kirjanurkassa pitääkin pistäytyä. Minun suosikkini on Lumiomena.
Mehän olemme kokeneet kirjan hyvin samalla tavalla :D Sanojasi lainaten minunkin "lomanautiskelijan laiskanpulskeaa lukutahtiani" kirja meinasi välissä hidastaa, mutta lopulta pidin kirjan viipyilevästä tunnelmasta ja tarinasta kovasti.
VastaaPoistaHuomasin arviossasi paljon samaa. Tällaiset kirjat, jotka hykerryttävät mieltä pitkään, ovat aarteita. Hidas kerronta tuntuu hyvältä.
Poista