lauantai 12. tammikuuta 2019

Minna Rytisalo: Rouva C.

Minna Rytisalo: Rouva C, 2018
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 202
Mistä sain kirjan: Bookbeatin e-kirja, julkaistu 10.9.2018




Minna Rytisalon Rouva C. oli vuoden 2018 odotetuimpia kirjoja, sillä Rytisalon esikoisteos Lempi herätti valtavasti ihastusta. Toisessa romaanissaan Rytisalo on tarttunut rohkeasti suureen aiheeseen: Rouva C. kertoo Minna Canthista, Suomen tunnetuimmasta ja arvostetuimmasta naiskirjailijasta, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 175 vuotta. Mikä olisikaan hienompi tapa juhlia hänen elämäntyötään, kuin lukea hänestä kirjoitettu romaani! Tietysti kannattaa myös lukea Minna Canthin omia teoksia, ja jos joku haluaa juhlan kunniaksi tutustua myös niihin, niin ne on julkaistu esimerkiksi Projekti Lönnrotissa, ja ne ovat siellä ilmaiseksi luettavissa. 

En tunne yhtäkään äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa, joka ei ihailisi Minna Canthia - enkä ole tässä joukossa poikkeus. Yliopistossa tentittiin Canthin teoksia, ja hänen työnsä tasa-arvon puolustajana saa koulutetut naiset tuntemaan suoranaista kiitollisuutta. 

Minna Canth oli ainutlaatuinen nainen, jolla oli kyllä onneakin matkassaan. Hän pääsi kouluun, avioliitto ei kahlinnut häntä ja toimeentulo kauppiaana takasi taloudellisen vapauden keskittyä kirjoittamiseen. Pelkkä onni ei kuitenkaan selitä sitä rohkeutta, jolla hän tarttui poliittisesti kuumiin aiheisiin 1800-luvun lopussa. Hän kirjoittaa aiheista - köyhyydestä ja naisten asemasta - paljon rohkeammin kuin kukaan tuon ajan mies. Uskalsiko niistä kukaan mies ylipäätään kirjoittaa, paitsi tietysti Henrik Ibsen Norjassa? Mutta hänkään ei kirjoittanut työläisnaisista, vaan Nukkekodin Norakin edustaa yläluokan naista. Jos miettii Minna Canthia realismin edustajana, niin tuskin puhdasverisempää realismin tyylisuunnan kirjailijaa on kuunaan nähty.

Ahmaisin Rytisalon kirjan heti, kun sen Bookbeatista löysin. Sukelsin Rouva C:n seuraan jokaisena vapaahetkenäni ja neljän lapsen äitinä samastuin noina hetkinä 1800-luvun lopun suurperheen äidin elämään, jossa voimat ovat välillä vähissä, elleivät olemattomat, ja silti tekisi mieli vielä lukea, kirjoittaa ja ajatella ihan itse. Totuuden nimissä olin myös Minnalle kateellinen Riikasta, uskollisesta palvelijasta.

Rytisalon innoittajana on ollut uusin Minna Canth -elämäkerta, Minna Maijalan kirjoittama Minna Canth, Herkkä, hellä, hehkuvainen, joka lähestyy Minna Canthin elämää uudesta suunnasta. Erityisesti Minna ja Ferdinand Canthin avioliitosta se antaa paljon valoisamman kuvan, kuin mitä aiemmat elämäkerrat ovat tehneet. Rouva C. kertoo nyt fiktiivisesti tuosta avioliitosta eli se on enemmän avioliittokuvaus kuin Minna Canthista kertovaa fiktiota. Asioita ei myöskään kerrota pelkästään Minna Canthin näkökulmasta.

Rytisalon kuvaamana Minnan ja Ferdinandin avioliitto kasvaa rakkausavioliitoksi ja sellaisena hyvin tasa-arvoiseksi. Avioliitossaan molemmat osapuolet saavat olla omat itsensä, ja Minna saa vapaasti kehittää radikaaleja aatteitaan muun muassa tyttöjen koulutuksesta, köyhien ahdingosta ja raittiusaatteesta. Jokainen nainen totisesti ansaitsisi oman Ferdinandinsa: Jos joku sanoo minulle, että tuota et voi, minä voin. Sen minä opin siltä mieheltä, joka sanoi minua kottaraiseksi.

Jään miettimään, kuinka paljon naisten kirjoittama kirjallisuus on kiitollisuudenvelassa suopeille ja kannustaville aviomiehille. Onko se? Ja jos on, niin eikö se ole surullista? (Suopeista ja kannustavista kirjailijoiden vaimoista harvoin kirjoitetaan näin kauniisti, kuin Minna Rytisalo kirjoittaa kirjailijan aviomiehestä, Ferdinandista. Kirjoitetaanko vaimoista koskaan missään?)

Rytisalon kerronta on selkeää ja kaunista suomen kieltä. Kertojaratkaisu, jossa näkökulma muuttuu nopeasti henkilöstä toiseen, toimii kirjassa hyvin. Se valottaa aikakauden aatteita eri näkökulmista ja lähenee myös Minna Canthin omien novellien kerrontaa. Erityisesti ystävykset Minna ja Flora on kuvattu elävästi, ja varsinkin kirjan alussa on tyttökirjamaista tunnelmaa.

Tytöt tietysti varttuvat naisiksi ja heistä tulee vaimoja, ja ystävyys alkaa saada säröjä. Rouva C. eli Minna epäileekin, ettei naisten välinen ystävyys koskaan ole aivan puhdasta ystävyyttä, vaan kateus pilaa sen jollain tavalla. Rouva C:ssä Minna Canth tuntuu saavan enemmän tukea mieheltään kuin muilta naisilta. Miksi sen pitää aina olla näin? Miksi naiset sulkeutuvat poteroihinsa ja jättävät sisarensa yksin äitiydessä, yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja arjessa? 

Rouva C:n juonenkäänteissä voi tunnistaa Minna Canthin teosten henkilöitä. Rytisalo leikittelee lukijan kanssa, ja minä tunnistin ainakin Anna-Liisan ja tietysti myös Johannan Työmiehen vaimosta. Mukana ovat myös Kauppa-Lopo ja Köyhää kansaa -novellin perhe. Eroottisesti latautuneessa luistelukohtauksessa puolestaan on Salakarin tunnelmia. Rytisalo kertoo hienosti, kuinka Minna Canthin tuotanto kasvaa hänen terävistä havainnoistaan. Ne saavat Rouva C:ssä jo itunsa, vaikka ne  muotoutuivat teksteiksi vasta aviomiehen kuoleman jälkeen, aikana, josta romaani ei enää kerro.

Viihdyin Rouva C:n seurassa, mutta en syttynyt liekkeihin, sillä olen aikanani syttynyt liekkeihin  Minna Canthin omasta tuotannosta. Rouva C:tä lukiessa mieleeni tuli Raili Mikkasen Ei ole minulle suvannot -nuortenkirja, jossa kerrotaan Aino Kallaksen nuoruudesta. Muistelin myös tänä vuonna lukemiani fiktiivisiä taiteilijaromaaneja: Pirkko Soinisen Elleniä ja Mila Teräksen Jäljet-romaania. Kun taiteilijoista kirjoitetaan, he saavat uutta elämää. Toisaalta taiteilijaromaaneissa tuntuu olevan jonkinlainen jarru päällä: päähenkilöt ovat niin ihailtuja, ettei heidän persoonaansa tuoda mitään rajua tai yllättävää. Sitä ei Rytisalokaan tee Minna Canthille, vaan rajuimman kohtelun kirjassa saa Cygnaeus. 

Samaan aikaan Rouva C:n kanssa luin Sara Stridsbergin Unelmien tiedekuntaa, joka kertoo Valerie Solanasista, 1960-1970-luvun äärifeminististä. Stridsbergin kirja on kerronnaltaan armoton ja kauheakin, kunnianhimoisesti fiktiivistä kerrontaa uudistava taiteilijaromaani. Kesken lukemisen alan nähdä Canthissa ja Solanasissa paljon samaa. Minna Canth oli äärifeministi 100 vuotta aiemmin! Hänen ajatuksensa ovat olleet pelottavia ja taiteensa radikaalia sekä aiheiltaan että muodoltaan (realismi). Minna Rytisalon Rouva C. valaisee hyvin naisen asemaa 1800-luvun loppupuolella ja kuvaa sitä henkistä ilmapiiriä ja historiallisia olosuhteita, joista Minna Canth erottuu kirkkaana tähtenä ja tinkimättömänä toisinajattelijana.

Rouva C. on kirja, jota voi suositella ihan kaikille luettavaksi. Se sopii sekä heille, jotka etsivät kauniita rakkaustarinoita ja romantiikkaa että heille, jotka kaipaavat kaunokirjallisuudelta esteettistä kieltä. Se on helppo kirja, mutta kauneudessaan ja viihdyttävyydessään se on minulle liikaa. Vika ei ole missään nimessä kirjassa, vaan lukijassa; mielestäni sykähdyttävämpiä ovat sellaiset avioliittokuvaukset kuin Maria Jotunin Huojuva talo, Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina ja vaikkapa se Minna Canthin Työmiehen vaimo.

Loppujen lopuksi Minna Canthin tuotanto ja ajatukset kiinnostavat minua enemmän kuin hänen avioliittonsa tai hän itsekään fiktiivisenä henkilönä. Luulin kyllä toisin. Ehkä olen luonut Canthista omassa päässäni niin vahvan (fiktiivisen) hahmon ja esikuvan, että en suostu muiden kuviin hänestä.  Se, että Rouva C. kertoo nimenomaan Minna Canthin avioliitosta, ei ehkä sinänsä ole ongelma, vaan ennen kaikkea jäin kaipaamaan Rytisalon kirjaan Minna Canthin tuotannon anarkiaa, joka Canthin omista teoksista roihuaa vielä nykypäiväänkin.



Rouva C:tä rakastetaan blogeissa ja siitä on kirjoitettu paljon: Kirja hyllyssä, Kulttuuri kukoistaa, Täällä toisen tähden alla, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjan pauloissa, Tuntematon lukija ja Kirjasähkökäyrä. Blogissa Mitä luimme kerran pidetään Minna C:tä "turvallisen kauniina teoksena". Helmetin vuoden 2019 lukuhaasteeseen kirjaa sopii ainakin kohtaan 1 (kirjan kannessa on ihmiskasvot).   

5 kommenttia:

  1. Minäkin jäin kaipaamaan enemmän Minna Canthin kirjailijakuvauksia. Nyt ne ohitettiin aika kevyesti. Kaunista kieltä, mutta ei minunkaan tuntema Minna Canth oikein noussut esille kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avioliittoaikoinaan Minna Canth ei vielä ollut kirjailija, mutta ajatukset olivat idullaan, kun hän kirjoitti kuitenkin sanomalehteen kannanottoja muun muassa tyttöjen kasvatuksesta ja raittiusaatteesta.

      Meillä on ehkä kaikilla omat mielikuvamme Minna Canthista. ;)

      Poista
  2. Minustakin Rouva C. on kirja, jota voi suositella ihan kaikille. Analysoit upeasti kirjoituksessasi tätä teosta :) Minulle kun ei Minna Canthin tuotanto Työmiehen vaimoa (luettu joskus aikoinaan lukiossa) lukuunottamatta ole tuttua niin en noita hänen hahmojaan teoksessa tunnistanut. Mielenkiintoinen huomio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta idea näytelmien ja novellien hahmojen esikuvien upottamisesta romaaniin on mainio. Nautin tästä bongailusta.

      Poista
  3. Kylläpä erittelet upeasti kirjan eri puolia! Sinun postauksistasi oppii aina jotain uutta :)

    Tämä on tosiaan sellainen kauniin turvallinen romaani, josta ei jää voimakkaita jälkituntemuksia, vaikka sen kanssa erittäin hyvin viihdyinkin. Olen jo valmiiksi miettinyt, mitkä kotimaiset romaanit saisivat minulta pisteitä Blogistanian äänestykseen ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vuosi 2018 jäi vaisummaksi kuin edellisvuosi. Mikään lukemistani romaaneista ei yllä ihan huipulle, hmm.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!