lauantai 12. tammikuuta 2013

Leena Krohn: Kotini on Riioraa

Leena Krohn: Kotini on Riioraa, 2008
Kustantaja: Teos
Kuvitus: Leena Krohn
Sivuja:108


Leena Krohnin Kotini on Riioraa on kaunis kirja. Sitä voisi kuvata sanalla helmi. Sain tämän kirjan joululahjaksi ystävältäni, ja luin sitä lapsille ääneen joululomailtoina. "Lue, äiti, lue vielä yksi kappale tänä iltana!" oli jokailtainen toive. Ja aamulla ensimmäiseksi piti vielä jatkaa uusi kappale. Kun kirja loppui, ilmassa oli haikeutta ja sitten tuli selvä käsky: "Sun pitää äiti blogata tämä kirja", totesi toinen tyttö. "Joo, varsinkin tuo viimeinen luku oli hieno", säesti toinen. Siispä tässä ollaan...

Kotini on Riioraa -nimi tulee vanhasta lasten leikistä, jota leikitään koulun pihalla. Riioraa on mielikuvituksellinen paikka, mutta päähenkilölle, Ruthille, se edustaa kirjan nimessä lapsuuden kotikylää - osittain jo mielikuvituksen kultaamaa maisemaa. Aikoinaan koulussa hän kirjoitti tulevaisuutta ennustavan aineen, jossa hän on nimennyt Riioraan paikaksi, jossa aikoo käydä ennen vuotta 2000.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle suomalaiseen, pieneen kylään. Ruth on n. 8-vuotias tyttö, jonka mielikuvitus on vilkas. Hän on vahvasti kiinni kotikylässään, sen ihmisissä ja rakennuksissa.  Tärkeitä henkilöitä ovat mm. Ruthin perhe: isoveli Risto, äiti ja isä, jotka tuntuvat viisailta ja turvallisilta ihmisiltä. Lisäksi ystävät Pikkupauli, Isopauli ja Raija ovat läheisiä. Kylän persoonallisia aikuisia ovat lamppukauppias (Isopaulin pappa), kreivitär ja hänen sisäkkönsä sekä laamannivainaa.

Lähes jokaiseen tarinaan liittyy kuva. Kuvat ovat taianomaisia, kiehtovia ja erikoisia. Toinen ekaluokkalaiseni totesikin pariin kertaan: "Onpas outoja kuvia." Silti molemmat tytöt työnsivät nenänsä melkein kiinni kirjaan ja tutkivat kuvista jokaisen yksityiskohdan. Niistä tuli heille paljon oivalluksia, jotka täydensivät tarinoita ja tekivät niistä entistä salaperäisempiä.
Laamannivainaa oli erityisen pelottava henkilö, tai oikeastaan siis kummitus. Saatoin kuulla, kuinka kuulijani pidättivät henkeään, kun kirjan 50-luvun lapset leikkivät hautausmaalla ja kertoivat kummitusjuttuja. Myöhemmin laamannivainaa auttoi Ruthia löytämään kadonneen Pikkupaulin, jota koko kylä etsi. Pikkupaulin katoamiseenkin pienet kuuntelijani suhtautuivat erittäin vakavasti. Lisäksi heitä kauhistutti Raijan sairastuminen lapsihalvaukseen. "Äiti, voinko minäkin sairastua lapsihalvaukseen?" he miettivät. Raija joutuu sairautensa takia pyörätuoliin, mutta lapset keksivät myös sellaisia leikkejä, joissa ei tarvitse juosta. Ainakin meillä innostuttiin valtavasti kappaleesta, jossa Ruth ja Raija tekivät kivistä ja tikuista ja sammalista maisemia lasivateihin. Taidamme ensi kesänä yrittää. Lisäksi meihin kaikkiin lukiojoihin teki vaikutuksen huimia näkyjä näkevä Pikkupauli, joka hyväksyi kaikki ihmiset ja puhutteli heitä tasa-arvoisina.

Viimeisessä tarinassa lukijakin heittää viimeisen katseensa kylään, joka on tullut hänellekin läheiseksi: Yövieras kävelee sisään tarjottimineen ja silloin Ruth huomaa, ettei se olekaan aivan vieras. Siinähän on vanha herra, laamannivainaa, hänen ystävänsä oikeastaan. Laamanni nyökkää tähtiä täynnä ja laskee tarjottimen eteisen pöydälle ja on poissa.
     Ruth katsoo tarjotinta ja näkee, että tarjottimella on maisema. Se on hyvin tuttu maisema, sillä Ruth näkee tarjottimella koko kylän, joen, koulun, oman kotinsa, postin, kirkon ja lamppukaupan.-- Kaikki se mahtuu samalle pyöreälle tarjottimelle.

Tässä kirjassa riitti ajattelemisen aihetta ja katseltavaa sekä lapsille että aikuisille. Suomi on muuttunut, ja nykyajan lapsille teki todella hyvää tavoittaa 50-luvun lapsuus. Kotini on Riioraa on ensimmäinen Leena Krohnin kirja, jonka olen koskaan lukenut. Tämä oli nyt myös ensimmäinen lukemani kirja Facebook-haasteeseen "Koen 13 uutta kotimaista kirjailijaa vuonna 2013"- hieno aloitus!

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä nyt viimein luettava! Ihana postaus, kiitos.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos! Kirja on lumoava, joten kannattaa hankkia käsiinsä. Toimi varsinkin ääneen luettuna pieninä otteina, ja aina riitti ihmettelemistä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!