Åke Edwardson: Melkein kuollut mies

Åke Edwardson: Melkein kuollut mies, 2008
Alkuteos: Nästan död man, 2007
Suomentaja: Jonna Joskitt
Kustantaja: Like
Sivuja: 510


- Mutta sinä siis tiedät minut, sanoi Winter.
- Kukapa ei? Olet kuuluisa.
- Niin sinäkin.
- En mitään sinuun verrattuna, Winter. Jos et olisi todellinen henkilö, esiintyisit jonkin kirjan pääosassa. Romaanin, dekkarin. Niin kuuluisa sinä olet.

Åke Edwardsonin Melkein kuollut mies on Erik Winter -dekkarisarjan yhdeksäs, eli toiseksi viimeinen teos. Olen lukenut sarjan järjestyksessä alusta alkaen ja seurannut Erik Winterin elämää siis hyvin läheisesti. Koko kirjasarja on ollut mielestäni erittäin laadukas ja tyylikäskin - kuten päähenkilö Erik Winter itsekin. Winterin päättelykyky, intuitiot ja johtajankyvyt ovat tehneet hänestä loistavan rikoskomisarion, jota ei voi olla ihailematta. Kirjasarjan myötä Winterin lähimmät työkaverit Fredrik Halders, Aneta Djanali, Bertil Ringmar ja Lars Bergenhem ovat tulleet myös läheisiksi.

Tässä kirjassa Winter elää perhe-elämää Göteborgissa. Tytöt ovat kasvaneet ja Winterin äiti palaa asumaan Göteborgiin lähelle lapsiaan. Erikin välit hänelle rakkaisiin naisiin eli vaimo Angelaan, sisko Lottaan ja äiti Siviin kärsivät liiallisen työnteon takia, kuten ennenkin. Erikiä kalvava ja paheneva päänsärky ei paljon auta. Naiset ovat huolissaan, mutta Winter paiskii töitä ja on etäinen ja pahantuulinen. Öisin hän näkee painajaisia.

Hyvin ei mene työkavereillakaan: Anetan ja Fredrikin suhde rakoilee ja Bergenhem on hukassa koko elämänsä kanssa. Hän on heräämässä homouteen, jättää perheensä ja kärsii masennuksesta. Ainoa vakaa työkaveri on Ringmar, jonka kanssa Winter jatkaa edellisistä kirjoista tutuksi tullutta työskentelytapaa, eli tykittävän keskustelun kautta ilmaan heitettyjä ideoita, joita kehitellään eteenpäin.

Kirja lähtee mielestäni hitaasti käyntiin. Bergenhem löytää Älvsborgin sillalta ovet levällään olevan hylätyn auton. Auton istuimesta löytyy luoti, mutta ruumista ei ole missään. Eikä pitkään aikaan tulekaan. Tutkinta alkaa, ja kun ensimmäinen ruumis ilmaantuu, alkaa selvitä, että tapaukset liittyvät kolmekymmentä vuotta aikaisemmin kadonneeseen tyttöön. Tytön askelia seurataan kirjassa takaumina, joten lukija tietää oikeastaan enemmän kuin Winter työkavereineen, ja syntyy kilpajuoksu, jossa poliisit nykajassa yrittävät selvittää tapahtumia ennen kuin murhia tulee lisää.

Melkein kuollut mies on jopa melkein liian synkkä dekkari. Winterin päänsärky puristaa lukijankin kalloa, se on niin intensiivisesti kuvailtu. Työkavereiden vaikeudet ovat masentavia. Kuulustelut eivät etene, dialogi on välillä hyvinkin kulmikasta. Väkivalta ja ihmisiä piinaavat salaisuudet vaanivat joka puolella. Käy myös ilmi, että kadonneen tytön ja Winterin tiet ovat kohdanneet katoamisiltana, mikä luo osaltaan kohtalokasta tunnelmaa.

Kirjan viimeinen, neljäs osa, on huikaisevaa luettavaa. Ensinnäkin se on sietämättömän jännittävä. Winter on hengenvaarassa (kuten usein ennenkin) ja tapahtuma on kuvattu niin taitavasti, että lukija pidättää hengitystään. Lisäksi loppuun sijoittuu niin traaginen kohtaus, että itkin, lähes ulisin, ääneen.

Viihdekirjaviikoksi suunnittelemani toukokuun I viikko ei nyt aivan toteutunut siten, kuin olin kuvitellut. Lukupiirikirja Elefantin matka kiilasi viihdekirjojen väliin, sillä tämän dekkarin lukeminen kestikin aika kauan. Edwardsonin Winter-sarja ei myöskään ole mitenkään viihdekirjallisuudelle tyypillisen kevyttä luettavaa. Olisin valmis puhumaan korkeakirjallisuudesta tässä kohtaa, niin syvällisesti elämän koko kirjo näissä teoksissa esiintyy. Edwardson kuuluu ilman muuta nykydekkaristien kärkikastiin. Melkein kuollut mies on paitsi loistava dekkari myös loistava kaunokirjallinen teos!