Hellevi Salminen: Hello, I love you

Hellevi Salminen: Hello, I love you, 2013
Kustantaja: Otava
Kansi: Sanna-Reetta Meilahti
Sivuja: 126


Hellevi Salmisen Hello, I love you on tämän kevään uutuus. Löysin kirjan kirjaston nuorten osastolta uutuuskirjojen joukosta. Hiukan epäonnistuneen viihdekirjaviikon jälkeen kaipasin edelleen kevyttä luettavaa. Olen ohittanut kirjaston nuortenkirjahyllyt  vime vuosina aika nopeasti, vaikka ammatin puolesta pitäisi kovastikin pysyä ajantasalla. Toki tiedän, etteivät nuortenkirjat ole välttämättä aihepiireiltään sen kevyempää luettavaa kuin aikuisten kirjallisuuskaan, mutta ne ovat ehkä sivumääräisesti lyhyempiä, ainakin tämä kirja nyt oli.

Hello, I love you on nimensä mukaisesti rakkaustarina. Nimen takana on Doorsin kappale, koska teoksen rakastavaiset pitävät Doors-yhtyeen musiikista ja käyvät Jim Morrisonin haudalla Pariisissa. Kirja kerrotaan suomalaisen Luukaksen näkökulmasta siten, että Luukas on minäkertojana. Tärkeimmät sivuhenkilöt ovat Emmi ja Daniel. Emmi on Luukaksen paras lapsuudenystävä ja oikeastaan myös perheenjäsen, kuin sisko, koska Luukaksen äiti ja Emmin isä ovat nykyisin naimisissa keskenään. Daniel on ranskalainen poika, joka tule kesälomanviettoon Suomeen.

Jossakin vaiheessa lapsuudenystävät ovat kasvaneet, ja Emmi on rakastunut Luukakseen. Mutta kesävieras Daniel on se, jolle Luukaksen sydän alkaa sykkiä. Emmin ja Luukaksen ystävyys joutuu koetukselle, kun totuus Luukaksen homoudesta alkaa paljastua. Luukaksen rakkaus Danieliin on haparoivaa ja eksoottista, kuten ensirakkaus aina on. Daniel kuitenkin tuntuu tietävän, mitä haluaa.

Salminen on kokenut nuortenkirailija, joka on tarttunut muotiaiheeseen eli nuoren seksuaalisen identiteetin löytymiseen. Homouden hyväksyminen ei ole kenellekään helppoa, ei nuorelle itselleen, ei hänen ystävilleen eikä hänen perheelleen: Luukas pelkää tekevänsä syntiä, Emmi on mustasukkainen, eikä Luukaksen isä tahdo hyväksyä ajatusta ainoan poikansa homoudesta.

Kaikki nämä vaikeat aiheet ja tunteet Salminen kertoo minusta turhankin kepeästi. Kirja on äärettömän sujuvasti ja ilmavasti kirjoitettu: kappaleet ovat lyhyitä, kieli on yksinkertaista, sanasto on helppoa ja ajatukset vain raapaisevat jotain pintaa. Oliko tarkoitus kirjoittaa nuorille helppolukuinen kirja vaikeasta aiheesta? Tästä nimittäin selviää lukutaidoltaan heikompikin lukija.

Olisi tietysti hyvä, jos jokainen nuori lukisi tällaisen kirjan ja ymmärtäisi, että rakkaus on aina yhtä koskettavaa ja herkkää, oli sitten kyse heteroista tai homoista. Seksuaalisuudesta on hankala puhua, eikä se tosiaan onnistu tämän kirjan miehiltä, ei isältä eikä pojalta. Toisaalta mietin, että jos kirjan rakkaustarinan pääparina olisi heteropari, eli suomalainen poika ja ranskalainen tyttö, niin olisiko tarina ollut tarpeeksi vetävä kerrottavaksi. Pelkäänpä, että lukemista harrastava nuori kaipaisi juoneen lisää kiemuroita ja tekstiin syvällisempiä ajatuksia. Enkä tarkoita nyt sitä, että kirja pitäisi vetää synkkyyteen ja ahdistukseen, mutta haastetta voisi olla enemmänkin.

Nuoren lukijan kokemus kirjasta oli "soma" blogissa Kirjatut ja filmatut. Kirja on esitelty myös Lastenkirjahyllyssä.