Heidi Köngäs: Hyväntekijä

Heidi Köngäs: Hyväntekijä, I nidottu painos, 2007
Kustantaja: Otava, 2006
Kansi: Anna Lehtonen
Sivuja: 221


En kestä hänen kävelyään, en kumpaankaan suuntaan, en pois itsestäni, enkä kohti, enkä sitä, etten voi olla katsomatta.

Heidi Köngäksen Hyväntekijä on kertomus Alman talvesta. Alma on keski-ikäinen nainen. Hän on lukiolaispojan yksinhuoltaja, kahden työn tekijä ja iäkkäiden vanhempien ainoa lapsi. Poika pitää elättää ja tarjoilijan työt hoitaa kunnolla. Lisäksi äiti sairastuu ja isä ei jaksa hoitaa häntä. Niinpä Alma käy töidensä välillä hoitamassa äitiään mahdollisimman paljon ja tekee samalla väistämätöntä eroa hänestä.

Keskelle tätä raskasta elämää osuu suuri rakkaus. Eräänä iltana ravintolan pöydässä istuu Juhani, joka tulee seuraavana päivänä takaisin. Juhani on älykäs ja karismaattinen, mutta katoaa Afrikkaan, koska hän on "lääkäri ilman rajoja". Rakkaussuhteesta tulee intohimoinen mutta raastava. Miehestä ei kuuluu pitkiin aikoihin mitään ja sitten saattaa tulla jalat alta vieviä viestejä ja kiihkeitä tapaamisia. Kirja etenee Alman raskaan arjen ja kaipauksen ristiaallokossa: Hengitän päiviä eteenpäin.

Odotin Hyväntekijältä paljon. Luin talvella Köngäksen Dora, Doran ja häikäistyin siitä. Köngästä on myös kehuttu blogeissa paljon. Mutta jotenkin tämä Hyväntekijä jätti tahmaisen olon. Rakkaustarina oli minusta niin moneen kertaan luettu. Juhani oli itsekäs, enkä päässyt yhtään mukaan hänen vetovoimaansa. Alma tuntuu avuttomalta roikkujalta, vaikka oli muilla elämän osa-alueillaan varsinainen selviytyjä.

Koskettavinta kirjassa oli Alman ja hänen äitinsä suhde. Vaikka "hyväntekijä" viittaa Juhaniin ja hänen sankarilliseen työhönsä maailman parantamiseksi, niin minulle hyväntekijäksi, uhrautuvaksi naissankariksi nousi Alma. Alma huolehtii pojastaan ja töistään hyvin. Lisäksi hänen ja hänen äitinsä suhde on lämmin. Alma toimii ikään kuin puskurina kiivaan isän ja lempeän äidin välillä. Äidin joutuminen hoitokotiin ja lopulta sairaalaan on kuvattu niin kipeästi, että itkin: Aika tiivistyy kahdessa pisteessä, alussa ja lopussa. Kun ihminen syntyy, hänen ensimmäisiä tuntejaan lasketaan tarkkaan, kun elämä päättyy ajan mittayksikkö täyteläistyy samalla tavalla.

Kirjassa rinnastetaan moneen kertaan Alman ja Juhanin maailmat. Alma väheksyy itseään ja omia pieniä ympyröitään ja ihailee Juhanin suuria, maailmaa syleileviä velvollisuuden tunteita. Kumpi on lopulta tärkeämpää, naisten vastuu arjesta vai miesten vastuu maailmasta?

Kaiken kaikkiaan Hyväntekijä oli minusta hyvin epätasainen teos. Paikoin kieli oli häikäisevän kaunista ja tunteiden kuvaukset oivaltavia: On joitakin huoneita, joista en pääse koskaan irti, joitain ikävän kohtia, jotka eivät lähde, on aina mummoa ikävä, aina viiliä, sitä paksua nukkaista kerrosta lasisien viilikupin päällä, aina pihaa, jossa kasvaa marjapuskia ja jonka nurkkaan on unohtunut tahko.

Seuraavaksi taas puheenvuoroissa oli kömpelyyttä. Esimerkiksi puhekielen ilmaus "kamoon" toistui ainakin kolme kertaa. Enkä voi mitään sille, että samaan virkkeeseen sullotut päälausejonot tökkivät tosi pahasti: Teen lounaan, mekaanisesti, syön perillä jäätelön, mutten voi jäädä hiekalle, lapset kirkuvat liian kovalla äänellä, jatkan matkaa.

Hyväntekijää ovat kehuneet ainakin Sara P.S. Rakastan kirjoja -blogissa, Pihi nainen ja Annika K. Minulle kirjasta tuli puhutteleva aivan muilta osin kuin aavistinkaan. En pystynyt eläytymään kirjan rakkaustarinaan, vaan kirja liittyi samaan jatkumoon kuin Merete Mazzarellan Juhlista kotiin ja Anja Kaurasen Ihon aika, joissa kerrotaan äidin kuolemasta - yhdestä elämän raskaimmista asioista.