J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio, 12. painos, 2002
Alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998
Suomentaja. Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Kansi: Mika Launis
Sivuja: 365



J. K. Rowlingin Harry Potter ja salaisuuksien kammio on Harry Potter -kirjasarjan toinen osa. Luen kirjasarjaa lapsilleni ääneen, joten elämä on yhtä mielikuvituksen juhlaa koko perheellä. Ääneenluku-urakkani jatkuu yhä vaan, sillä kolmas osa on aloitettu saman tien.

Salaisuuksien kammio on vielä jännittävämpi kuin sarjan ensimmäinen osa eli Harry Potter ja viisasten kivi. Nyt jännitystä kesti myös pitempään kuin ensimmäisessä osassa, vaikka edelleen taikamaailman kummallisuuksen esittelyynkin kului monta kappaletta. Mutta eipä siinä mitään - taikamaailma on yllätyksellinen ja tällaista tavallista jästiäkin kiinnostava paikka, sillä niin täynnä se on kaikkea hauskaa.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio alkaa tuttuun tapaan Harry Potterin jästiperheen, eli Dursleyn perheen luota Harryn taas yhtenä surkeana syntymäpäivänä. Vernon-sedälle on tulossa tärkeitä vieraita, ja perheen häpeäpilkku Harry on määrätty omaan huoneeseensa. Kuinka ollakaan, Dobby-kotitonttu tulee järjestämään mekkalaa ja sedän bisnekset menevät myttyyn. Pian Weaslyn veljekset ryöstävät Harryn vierailulle perheensä luo Kotikoloon, joka on aito velhokoti. Harry on siellä kunnioitettu vieras ja viihtyy erinomaisesti. Perheen kuopus, Ginny, on aivan ihastunut Harryyn. Hän onkin aloittamassa Tylypahkan ensimmäisen luokan seuraavana lukuvuotena.

Tylypahkan velhokoulun lukuvuosi alkaa, mutta Ron ja Harry myöhästyvät junasta, koska eivät pääse portista laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä. He päättävät käyttää Weasleyn isän lentävää autoa apunaan ehtiäkseen kouluun. He laskeutuvatkin koulun pihaan, mutta suoraan tällipajun syleilyyn. Koko lukuvuosi on siitä lähtien suorastaan hengenvaarallinen. Pian koulun käytävillä alkaa tapahtua kangistuksia, eivätkä oppilaat voi liikkua vapaasti. Koulun seinille ilmestyvistä seinäkirjoituksista selviää, että salaisuuksien kammio on aukaistu ja pahan voimat ovat valloillaan, kuten 50 vuotta aiemmin. Luihuisen perillinen haluaa päästä eroon kaikista kuraverisistä, eli noidista ja velhoista, joiden suonissa virtaa jästiverta.

Hagridia pidetään taas syyllisenä kammion aukaisemiseen ja hänet viedään Azkabanin vankilaan. Myös rehtori Dumbledore erotetaan toistaiseksi virastaan. Katseet kääntyvät pimeiltä voimilta suojautumisen opettajan suuntaan: omahyväiseltä julkkisvelholta, Gilderoy Lockhartilta, odotetaan rohkeita tekoja. Mutta kun mies paljastuu huijariksi, ollaan pulassa. Kukapa koulun pelastaisi, ellei Harry, vaikka vastassa on Hämäkäk, kiero Malfoyn perhe, tappava basiliski ja lopulta taas itse Voldemort. Mutta Harry onkin velhojen velho, joka taitaa kärmeskielen ja on rohkelikoistakin rohkein. Hän ei tosiaankaan ole mikään surkki!

J. K. Rowlingin luoma taikamaailmaa on Jaana Kaparin suomentamana päässyt täyteen kukoistukseensa. Voi että minä nautin oivaltavista suomennoksista: hormipulveri, tällipaju, riiviöryhmy, monijuomaliemi, kuolemapäiväjuhlat, surkki... Näistä ei tunnu tulevan loppua. Taikamaailma herää eloon kaikkine kiehtovine kummallisuuksineen.

Tarinan henkilöhahmot täydentävät mukavasti toisiaan. Ronin, Hermionen ja Harryn ystävyys sen kuin syvenee. Julkisuudenkipeä Gilderoy Lockhart ja murjottava Myrtti ovat tämän tarinan uusia tuttavuuksia, joiden luonteista saadaan paljon hupia. Kaiken kaikkiaan tilannehuumorikin tuntuu olevan kirjailijalla hanskassa. Lapset nauroivat ääneen monessa kohtaa ja niin nauroin minäkin. Esimerkiksi Ronin rikkinäisen taikasauvan aheuttamat harmit saivat meidät kikattamaan vähän väliä. Lopussa puolestaan oli niin jännittävää, että minun piti muistuttaa viisivuotiasta siitä, että tarina on keksitty, eikä maailmassa oikeasti ole noin isoja hämähäkkejä eikä käärmeitä.

Satun luetuissa Harry Pottereita on kuunneltu äänikirjoina ja Satuakin tuntuu haittaavan puheenvuorojen passiivimuodon käyttö verbin monikon I persoonamuodon paikalla. Sitä on edelleen myös vaikea lukea ääneen keskellä muilta osin kirjakielistä tekstiä. Salaisuuksien kammiosta en huomannut enää kovin monta lyöntivirhettä, mutta muutama töksähti lukiessa eteen. Silti tämä sujuu kuin tanssi - meitä viedään ja lujaa kohti seuraavaa seikkailua!