keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Tästä se alkaa: Projekti 12



Syksy on aina uusien harrastusten aikaa. Kohta on kulunut vuosi siitä, kun perustin kirjablogin, joka on syventänyt lukuharrastustani aivan uusiin ulottuvuuksiin ja innostanut lukemaan entistä enemmän. Vaikka lukuharrastus on ja pysyy, voi siihenkin kehitellä haasteita. Niitä onkin eri blogeissa, toinen toistaan mielenkiintoisempia, joihin en ole ensimmäisenä vuonna uskaltanut ryhtyä, sillä otan ne helposti aivan liian tosissani. Nyt kuitenkin ajattelin tarttua yhteen haasteeseen.

Täällä toisen tähden alla -blogin Jaana päätti ruveta lukemaan kirjahyllynsä lukemattomia kirjoja järjestelmällisesti seuraavan vuoden aikana, ja syntyi Projekti 12. Kuulosti tarpeelliselta ja hyvältä idealta. Niinpä valitsin Jaanan innoittamana hyllystäni 24 kirjaa, jotka yritän lukea seuraavan 12 kuukauden aikana. Olisipa valtavan hienoa, jos 100 lukemattomasta kirjasta neljännes kuittaantuisi luetuiksi seuraavan vuoden aikana.

TBR100-listani julkistamisen yhteydessä kyselinkin lukijoilta vinkkejä, mistä kannattaisi aloittaa - kiitos niistä! Tähän tyylin aion nyt edetä:

Syyskuu


Neil Gaiman: Tähtisumua
Satu Koskimies: Hurmion tyttäret

Lokakuu


Aapeli: Pikku Pietarin piha
Arvid Järnefelt: Isänmaa

Marraskuu


Mihail Bulgagov: Saatana saapuu Moskovaan
José Saramago: Kertomus sokeudesta

Joulukuu


Virginia Woolf:  Mrs Dalloway
Maria Jotuni: Huojuva talo

Tammikuu


Umberto Eco: Ruusun nimi
Carlos Ruis Zafon: Tuulen varjo

Helmikuu


Gabriel Garcia Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
André Brink: Valkoinen, kuiva kausi

Maaliskuu


Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa
Jonathan Swift: Gulliverin retket

Huhtikuu


Paul Auster: Yksinäisyyden äärellä
James Joyce: Odysseus

Toukokuu


Anita Brookner: Päivät Pariisissa
Kate Atkinson: Ihmiskrokettia

Kesäkuu


John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä
J. M. Coetzee: Michael K:n elämä

Heinäkuu


Gustave Flaubert: Rouva Bovary
Andrei Makine: Taivas ja maa

Elokuu


Carol Shields: Tavallisia ihmeitä
Anne Tyler: Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa


En aio suhtautua tähän suunnitelmaan mitenkään ryppyotsaisesti. Jos tavoite jää joltain kuukaudelta saavuttamatta, niin eipä hätää - siellähän kirjat pysyvät hyllyssä tallessa. Yritin ujuttaa tähän lukupiirin Irlanti-teemaa (Swift ja Joyce) ja lokakuun kotimaisen klassikkokuukauden. Tähän aloitukseen syyskuulle valitsin vähän ohkaisempia kirjoja, sillä ensi viikolla aion lukea kirjabloggaajien kanssa rahaa hyväntekeväisyydelle. Huomenna lisää siitä aiheesta.

Projekti 12:een osallistuvat myös P. S. Rakastan kirjoja -blogi ja Satun luetut. Ensi syyskuussa katsotaan, miten onnistuimme.

14 kommenttia:

  1. Hurmion tyttäret. Mrs. Dalloway ja Rouva Bovary ovat minunkin suosikkejani.

    Ostin Tavallisia ihmeitä, mutta en ole ehtinyt vielä sinne asti. Kuolema Venetsiassa on pitänyt lukea, sillä olen pitänyt Mannin muistakin kirjoista.

    Tuosta Austerin kirjasta en ole kuullutkaan...Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla, että pääsen näitä lukemaan...Rouva Bovary on aukko sivistyksessäni samoin kuin Mrs. Dalloway. Hurmion tyttäriin tartun lukutaitokampanjassa. Siis pian, ihanaa!

      Minä olen austerien kanssa vasta aloittelija. Ilmeisesti hän on suosikkejasi?

      Poista
  2. Hienoja, hienoja kirjoja monta. Olen lukenut noista 11 ja ainoastaan Brooknerin "Päivät Pariisissa" ei oikein kolahtanut.

    Kiritetään projektissa toisiamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Jaana! Minulla on aika urakka, mutta ihanaa, että ei ole suuria pettymyksiä edessä. Brooknerista en oikeastaan tiedä mitään, joten mielenkiintoista...

      Ehdottomasti kiritetään! Ensi viikolla tartun hurmiossa Hurmioon tyttäriin, sillä se vaikuttaa niin kiinnostavalta, että voisin ahmaista sen hyväntekeväisyyteen.

      Poista
  3. Sinä olet ollut viisaampi haasteiden kanssa. Minä aina hamstraan niitä ja sitten ne joko jäävät kesken tai niistä tulee pakkolukemista. Ainakaan en olisi uskaltanut tehdä tuollaista listaa siitä, mitä minäkin kuukautena luetaan. :) Olen jo ihan hädässä, kun nyt syyskuussa pitäisi lukea kaksi tiettyä teosta - ihan pakosti.

    Tähtisumua on kiva kirja. Samoin muistan pitäneeni Sadan vuoden yksinäisyydestä ja Rouva Bovarystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan, että katselen nyt innoissani haasteita, olen ikään kuin vasta herännyt niihin. Alkuvuodesta ajattelin, etten uskalla sitoutua ja nyt huomaan, että monesta haasteesta olen vahingossa suorittanut jotain pientä. Ensi vuoden alusta otan täpäkämmän otteen näihin, jos jaksan... Irkku-teemahan pyörii koko ajan, enkä ole vielä yhtään aikuisten irkkua lukenut.

      Minäkin vähän tätä syyskuuta hirvittelen, mutta aloitin jo yhtä kirjaa, joten kirja kerrallaan...

      Poista
  4. Kivan näköinen lista, monenlaista luettavaa! Laskeskelin, että olen noista 7 lukenut varmuudella. Gulliverin retkistä en ole aivan varma, ainakaan mahdollinen lukukokemus ei ole jäänyt kovin hyvin mieleen. :)

    Joycen pääteos herättää kunnioitusta... en ole itse vielä uskaltanut edes harkita tarttuvani siihen. Austerilta olen lukenut New York -trilogian enkä pitänyt ollenkaan, joten mielenkiintoista kuulla aikanaan tuosta listasi Austerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joyceen aion tarttua Dublinin Joyce-patsas mielessäni ja ohuempia Joycen teoksia kahlaten. Saa nähdä, miten käy. New York -trilogia kolahti ja on minulle toistaiseksi ainut Austerin teos.

      Poista
  5. Jestas, en ole lukenut ainuttakaan listaamistasi kirjoista, tai no, Gulliverin retkistä lapsena sellaisen piirrosversion. :) Mutta tuolta löytyy monta kiinnostavaa kirjaa, jotka minäkin haluaisin lukea. Jään odottamaan arvioitasi!

    Ja Odysseus, hui olkoon! :D

    Jee, että lähdit mukaan tähän projektiin! Voidaan tsempata toisiamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole minäkään lukenut ainoatakaan! :) Nytkin painaa pari muuta juttua päälle, joten saapa nähdä, miten käy heti syyskuussa.

      Odysseus kieltämättä hirvittää. Ehdottomasti tsempataan toisiamme!

      Poista
  6. Minulle Shields on ollut blogiajan mielenkiintoisimpia tuttavuuksia, joten se pisti listasta silmään. Olen tosi huono haasteiden kanssa! Onneksi on meneillään muutamia kahden kirjan haasteita, jotka tosin nekin ovat kesken...olen toivoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä!

      Shields on suosikkini. Kivipäiväkirjat, Sattumankauppaa, Rakkauden tasasvalta, Larryn juhlat. Hienoja kirjoja, joista pidän valtavasti. Onneksi on
      vielä jokunen lukematta.

      Luulenpa, että vuoden lopussa on suoritunut monestakin haasteesta, ehkäpä tietämättään. :)

      Poista
  7. Oi, kiva projekti. Monta hienoa lukukokemusta edessä:) Minäkin voisin ensi vuonna tiirailla vähän tarkemmin oman kirjahyllyn lukemattomia kirjoja ja päättää mitä niiden suhteen tekisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotainhan niille lukemattomille olisi tehtävä. :) Olen huomannut, että blogiaikana olen keskittynyt aika uusiin kirjoihin. Hyvä olisi lukea vähän vanhempaakin kirjallisuutta ja minun tapauksessani erikoisesti käännöskirjallisuutta.

      Poista

Kiitos kommentista!