keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Tove Jansson: Taikurin hattu

Tove Jansson: Taikurin hattu, 12. painos, 1994
Alkuteos: Trollkarlens hatt, 1956
Suomentaja: Laila Järvinen
Kustantaja: WSOY
Kansi: Tove Jansson
Sivuja:146
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Nyt napsahti muumibuumi päälle tässä huushollissa. Luin Tove Janssonin Taikurin hatun lapsille ääneen muutamassa illassa, niin koukuttava tämä muumitarina oli. Aikaisemmin lukemamme muumikirjat, Muumit ja suuri tuhotulva sekä Muumipeikko ja pyrstötähti, vaativat meiltä sinnittelyä, sillä juoni ei ollut niissä aivan niin nopeatempoinen kuin tässä kolmannessa muumikirjassa. Mutta nyt siis edettiin vauhdikkaasti.

Taikurin hattu alkaa siitä, että Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen löytävät vuorilta hatun, jonka he vievät Muumipapalle. Muumipappa sovittaa hattua, mutta toteaa sen liian suureksi, joten hatusta tehdään paperikori. Sinne heitetään roskia, jotka sitten muuttuvat milloin miksikin yllätäviksi asioiksi, onhan kyseessä taikurin hattu. Juuri näiden yllätysten odottaminen sai aikaan mukavan jännityksen, joka innoitti kääntelemään sivuja melkoiseen tahtiin. Kirja toimi kuin taikurin esitys - lapset odottivat, mitä hatusta seuraavaksi putkahtaa.

Taikurin hatussa kirjailija irrottelee ja tarinan kertomisen ilo välittyy. Poissa ovat uhkaavat luonnonkatastrofit ja hätä, joita ensimmäisissä muumikrjoissa oli ja jotka heijastelivat ahdistavaa sota-aikaa, jolloin ne on kirjoitettu. Jos olisin lapsena aloittanut muumikirjoihin tutustumisen tästä kirjasta, olisin varmaan innostunut muumeista.

Jatkuvaa uhkaa ei enää ole, vaan Taikurin hatussa on tasan kaksi sopivasti pelottavaa asiaa. Toinen on se, kun Muumipeikko piiloutuu hattuun ja kokee muodonmuutoksen. Lapset nauroivat kohtaukselle ääneen ja sitten jo vähän pelkäsivät, miten tässä käy. Toinen pelottava asia on mörkö, joka havittelee Tiuhtin ja Viuhtin matkalaukkua. Lisäksi tietysti seikkaillaan, ja esimerkiksi Hattivattien saarella koetaan melkoinen ukkosmyrsky (joista jokainen saa varmasti kokemuksia tänä kesänä).

Olen luettujen muumikirjojen myötä laskenut hahmoja, jotka ilmaantuvat Muumilaakso-saagaan. Odottelen näyttämölle Pikku Myytä, yhtä suosikkihahmoani. Lapsiakin ihmetytti, ettei Pikku Myy esiinny vielä tässäkään kirjassa, vaikka tv-animaatiossa hän on näissä tarinoissa mukana. Taikurin hatussa Muumilaaksoon saadaan kuitenkin kolme uutta tyyppiä: Tiuhti ja Viuhti, jotka puhuvat omaati kieltäänti ja mörkö, joka on kirjassa kuitenkin vähemmän uhkaava kuin animaatiosarjassa. Taikuri itse ei olekaan pelottava, ainoastaan jännittävä, vieraileva hahmo!

Kuvassa Tiuhti ja Viuhti lohduttavat Muumipeikkoa,
joka suree Nuuskamuikkusen lähtöä.
Tiuhtiin ja Viuhtiin liittyy oma tarinansa. Tuula Karjalainen kertoo hahmoista Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta -elämäkerrassa. Tiuhtin ja Viuhtin esikuvina ovat rakastavaiset Tove Jansson ja Vivica Bandler. Jansson oli kirjoittanut luomistaan hahmoista Bandlerille innoissaan ja kertonut, että nyt he seikkailisivat aina erottamattomina Muumilaaksossa. (TK, s.148.)

Muumien viehätys alkaa avautua minulle kirja kirjalta, ja muumibuumini näyttää seuraavan maailmanlaajuisen muumi-innostuksen kehityskaarta. Karjalainen kirjoittaa, että kansainvälinen muumimenestys alkoi Taikurin hatun myötä (TK, 151). Enkä yhtään ihmettele miksi. Muumien syvin olemus alkaa paljastua ja mielikuvituksen lento on hurmaavaa. Tietenkin myös hahmoihin liittyvät oivallukset ovat viisaita. Taikurin hatussa nähdään Hemuli, joka on syvästi masentunut, koska hänen postimerkkikokoelmansa on täydellinen:  - - Ei ole olemassa ainoatakaan virhepainosta, jota siinä ei olisi. ei ainoatakaan. Mitä minä teen! - Minä luulen, että alan ymmärtää, sanoi Muumipeikko hitaasti. Sinä et ole enää kokoilija, sinä olet omistaja, ja se ei ole lainkaan yhtä hauskaa. (S. 20.)

Lisäksi kirjoissa on niin kauniita kohtia, suurta ajattelua, suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä, että sydän sulaa. Tämä Muumipeikon maljapuhe on vertaansa vailla:  - Minä kohotan nyt maljan Nuuskamuikkusen kunniaksi, joka tänä yönä vaeltaa kohti etelää, yksin, mutta varmasti yhtä onnellisena kuin mekin. Toivokaamme hänelle hyvää teltanpaikkaa ja kevyttä sydäntä! (S. 132.)


                             

Taikurin hattu on luettu useissa blogeissa. Linkitän tässä Annan minun lukea enemmän -blogiin, jossa niistä on kattava lista.

Osallistun tälläkin kirjalla Opuscolon Janssonin kirjakiusaus -haasteeseen.


12 kommenttia:

  1. Muumikirjat ovat ihana, ei siitä mihinkään pääse. :) Ajattelin lueskella näitä itsekin syksyn mittaan. Tämä Taikurin hattu taitaakin olla seuraavana listalla, kun tarkoitus olisi edetä julkaisujärjestyksessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen edennyt julkaisujärjestyksessä, ja tämä kirja kolahti nyt parhaiten. Kaivoin jo seuraavan Muumi-kirjan hyllystäni, jotta päästään jatkamaan. Alan ymmärtää niiden ihanuuden...

      Poista
  2. Muumit ovat niin ihania ja kirjoissa on paljon Tove Janssonin filosofiaa elämästä. Kirjat ovat todella ajattomia klassikkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattomuus liittyy näiden kirjojen viisauteen. Janssonin elämänfilosofia on suvaitsevaisuudessaan vertaansa vailla, lempeää ja viisasta.

      Poista
  3. Taikurin hatun lukemisesta on minulla jo pitkä aika, mutta selvästi kirjan voisi taas lukea. Animaatiojaksoa pelkäsin pienenä, koska minusta Muumipeikon muuttuminen oli niin pelottavaa. Pilvistä sen sijaan pidin. :) Mukavaa, että myös lapset innostuivat tarinasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan nähnyt animaatiota muumipeikon muuttumista, mutta kirjassakin kohtaus oli tarpeeksi pelottava! Sen sijaan pilvileijunnat muistan nähneenikin. Mukavat ja ikävät yllätykset vaihtelivat tarinassa sopivasti. Tämä oli oikein vetävä tarina meille kaikille, kannattaa lukea uudestaan.

      Poista
  4. Voi! Ja oi! Taikurin hattu oli minun ensimmäinen muumikirjani 1980-luvulla. Muistan, miten olisin halunnut lukea kirjaa ja kuinka minua ärsytti se, että kaverit tulivat hakemaan ulos. Nyt siis tunnen suurta lämpöä Taikurin hattua kohtaan, joskin oma suursuosikkini on Taikatalvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ottanut tavoitteekseni lukea muumikirjat järjestyksessä, joten Taikatalvi on vielä edessä. Animaatiosarjan ansiosta siitäkin kirjasta minulla on jonkin verran tietoa, joten odotan sitäkin innolla.

      Hauska muisto sinulla tästä kirjasta!

      Poista
  5. Lapsesi ovat onnekkaita, kun saavat kuunnella muumikirjoja :)
    Meillä on luettu yhdessä ainoastaan Muumipeikko ja pyrstötähti ja se oli liian jännittävä lapsille (silloin, nyt tuskin enää olisi). Tänä vuonna luin muut muumikirjat, mutta itsekkäästi luin ne yksin, sillä halusin lukea omaan tahtiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että minä olen onnekkaampi, kun saan lukea heille ääneen vielä toistaiseksi. Kuopus on onneksi kuuntelijana vasta alkutaipaleella, joten saan jatkaa vielä muutaman vuoden.

      Muumipeikko ja pyrstötähti olikin pelottavampi, koska uhka oli siinä koko ajan läsnä. Tässä se tuli sopivina annoksina,

      Poista
  6. Ihana teksti, nyt tekisi niin mieli lukea tämä(kin)! En ole lukenut Taikurin hattua sitten lapsuusvuosieni, ja muistikuvat kirjasta ovat hyvin hatarat, ja juuri siksikin kirja pitäisi lukea nyt uudelleen. Tove! <3 Muumit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikurin hattu teki minusta muumifanin lopullisesti. Tässä on kertomisen iloa, joka välittyy vapaana, ilman ahdistusta. Ei muuta kuin lisää muumeja, Sara! <3

      Poista

Kiitos kommentista!