Petri Tamminen: Suomen historia

Petri Tamminen: Suomen historia, 2017
Kustantaja: Otava
Kansi: Piia Aho
Sivuja: 152
Mistä sain kirjan: oma ostos


Suomen itsenäisyyden ajan historia on melkoinen saaga. Sataan vuoteen mahtuu nousu köyhästä maasta esimerkilliseksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Nyt ovat pihat täynnä autoja, lapset käyvät maailman parasta koulua ja koko kansa rokotetaan kulkutauteja vastaan.

Tämähän ei ole kuitenkaan koko maan kuva. Mihin tahansa aikaan päivästä kun hyppää bussin kyytiin, voi haistella tuoretta ja vanhaa viinaa, itsemurha on liian usein ratkaisu kaikkiin ongelmiin ja yksinäisyys on suomalaisten kansantauti (tosin ehkä ansaitusti, jos vihapuheen määrästä voi jotain päätellä).

Jokin tätä kansaa kuitenkin yhdistää, ja se on yhteinen historia. Petri Tammisen Suomen historiaa lukiessaan tuntee vahvasti olevansa osa tätä kaikkea.

Tamminen on haastatellut kirjaansa varten yli 500 suomalaista ja kuunnellut heidän muistojaan. Näistä yksityisten ihmisten tarinoista muodostuu se, mitä me olemme. Jokainen tarina on omansa, mutta niin tuttu, että kirjaa on helppo lukea. Helppolukuisuus on kuitenkin ansa: pian huomaa itkevänsä ihmisten elämää - tässä tapauksessa myös koko maan kohtaloa ja ehkä vähän myös omaa elämäänsä -  ja seuraavaksi nauraa jo ääneen. Miten Tamminen oikein tekee tämän?

Suomen kielen velho ja rytmityksen mestari, sitä Tamminen on ehdottomasti. Kun Tamminen panee pisteen kohdalleen, se on siinä. Näin se oli, näin se meni ja nyt on näin. Lakoninen kerronta on salakavalan  tehokasta, sillä turhia sanoja ei ole, mutta niissä muutamissa onkin sitten paljon enemmän. Lukija nimittäin täydentää tarinat päässään omien muistojensa kautta ja siinä sitä ollaan - itkettää ja naurattaa: 1947 Me saatiin Amerikasta laite, jolla kuivataan kynsilakkaa. Se ei toiminut, kun siinä oli erilainen töpseli, mutta ei meillä ollut kynsilakkaakaan. (S. 48.)

Tamminen on kerännyt kirjaan merkittävät vuosiluvut, jolloin maan kohtalo on ollut vaakalaudalla tai on ollut aihetta suuriin juhliin: 1917, 1918, 1939 - 1945, 1952, 1972, 1975, 1995, 2006... Käsi ylös, kuka on kuullut tarinan jos toisenkin sotavuosilta, Helsingin olympialaisista, Kekkosesta, Armi Kuuselasta, Lasse Virénin voitosta Münchenissä, jääkiekon maailmanmestaruudesta tai euroviisuvoitosta? Onko kertynyt kokemuksia lähinaapureista, Venäjästä ja Ruotsista? Niinpä.

Sekaan mahtuu kuitenkin myös tavallisempia asioita. Niitä vuosia, jolloin käytiin uimakoulua, maksettiin asuntolainan korkoja, podettiin yksinäisyyttä, niuhotettiin tai istuttiin järven rannalla: Se on se, kun nämä rannat on aina samanlaisia. Joku New York muuttuu taatusti joka päivä, mutta tänne voi kuvitella vaikka tuhat vuotta vanhat ajat ja aina humisee sama tuuli puissa. Jos sillon tuhat vuotta sitten joku istuskeli tässä, niin kuin saattoi hyvin istuskella, se katseli näitä samoja laineita. (S. 140 - 141.)

Suurista tapahtumista voi kertoa pienesti. Poliittiiset mullistukset, sodat ja suurmiehet piirtävät historian ääriviivat ja niiden sisään mahtuu jokaisen suvun ja jokaisen ihmisen oma tarina.

Tammisen tyyli on Suomen kirjallisuudessa aivan omanlaisensa. Tamminen on humoristi ja kansankuvaaja, mutta myös koskettavan kerronnan mestari. Elämiä (1994), Tammisen esikoisteos, on lyhytproosan helmi ja päälauseiden juhlaa. Kirjailijan omat Muistelmat (2004) on kerrottu saman muotin mukaisesti kuin nyt nämä koko Suomen muistelmat. Muutamalla harkitulla virkkeellä saa kerrottua ihan tarpeeksi. Parin vuoden takainen Meriromaani  on puolestaan kirja, josta en pysty puhumaan itkemättä. Se on täydellinen.

Suomen historia on konstailemattoman hyvä kirja. Luin sen melkein yhdeltä istumalta, mutta välissä piti kuitenkin keittää lapsille mustikkasoppaa. Kirja sotkeutui sitten mustikkaan, mutta eikös se oikeastaan sovi oikein hyvin tuohon pullan päälle. Kuinkahan monessa huushollissa tänäkin iltana keitetään lapsille mustikkasoppaa, saunotaan ja muistellaan jokunen juttu?



Historiallinen kirja on luettu jo ainakin näissä kirjablogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Tuijata, Lumiomena, Kirja vieköön!, Järjellä ja tunteella ja  Mitä luimme kerran. Listaan tämän teoksen HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohtaan 8. Suomen historiasta kertova kirja.