Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja

Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja, 2016
Kustantaja: Kynälä
Kansi: Heli Laaksonen
Sivuja: 95
Mistä sain kirjan: arvostelukappale


Runoilija Heli Laaksosesta on moneksi. Kolme vuotta sitten tavailin hänen Aapistaan, lounaismurteella kirjoitettua aakkosilotteluaan. Lainasin Aapise myös äänikirjana ja ihastuin siihen vielä enemmän. Lapsetkin kuuntelivat sitä mielellään. Ennen blogiaikojani olen lukenut Laaksosen runoteoksia ja ihaillut sekä lounaismurteen rytmiä että runoilijan huumoria. Laaksonen osoittaa tuotannollaan, että runous voi olla hauskaa olematta pelkkää hupia.

Sylvia, Tuija ja laulava patja on taas jotain aivan uutta. Se on kirja, johon on koottu yhdeksän kohtausta Sylvian ja Tuijan sanailua. Kirja on syntynyt tilauksesta. Näyttelijä Marjatta Rinne oli pyytänyt kirjailijaa kirjoittamaan hänelle ja hänen ystävälleen esitettäväksi sopivaa tekstiä, ja kirjailijan päässä oli heti alkanut syntyä kaksi pirteää hahmoa, seitsemänkymppiset ystävykset, Sylvia ja Tuija. Heidän sanailuaan on sittemmin esitetty hyvällä menestyksellä. (Facebook-sivuilta voi käydä kurkkimassa heidän kuulumisiaan.)

Sylvia, Tuija ja laulava patja alkaa tilanteesta, jossa Tuija on paennut 70-vuotissyntymäpäiviään parhaan ystävänsä Sylvian kanssa paikallisen nuorisoseuran lavalle. Sinne on raahattu patja, siskonpeti, jolle ystävykset asettuvat juhlimaan. Ovet on pantu säppiin ja sukulaiset huutelevat turhaan sen takana. Alkaa naisten oma juhlinta, mutta sattuneesta syystä ruokaa ja juomaa ei niin kauheasti kulu. Sylvia, kaikkea muuta kuin käytännön ihminen, on tuonut paikalle pelkän juuston: Tämäki o sit nähty, et uusavuton alisuaritta, pääsee Tuija kuittamaan.

Sylviassa ja Tuijassa on potkua, kuten seitsemänkymppisissä naisissa on. Heidän puheenaiheikseen nousevat tietysti miehet ja rakkaus, hassut ja kipeätkin muistot. Ennen kaikkea keskiöön nousee ystävyys. Vaikka hörähtelin naisten kipakalle sanailulle, lämpenin näille senioreille lopullisesti siinä kohtaa, kun he muistivat toistensa arvon. Vakavat aiheet peittosivat kepeämmät.

Sylvian ja Tuijan dialogin väliin on upotettu Laaksosen runoja. Pohdin lukiessani, kuinka ne mahtavat istua esitykseen. Sylvia ja Tuija kun valmistelevat juhlimisen ohessa jonkinlaista yhteistä esitystä, jossa Laaksosen runoilla olisi tärkeä osa. Runot pulpahtavat ystävysten sanailun keskelle ja rikkovat rytmiä. Kuinka ne sopivat näyttämölle - se pitäisi päästä näkemään.

Joka tapauksessa pienoisnäytelmä Sylviasta ja Tuijasta oli mukavaa luettavaa ja osoitus naisenergian vastustamattomuudesta. Toivon näille persoonille pitkää ikää!


Sylvia, Tuija ja laulava patja on luettu Kirsin kirjanurkassa, Tuijata-blogissa, Lukutoukan kulttuuriblogissa, Kirjakaapin kummitus -blogissa ja Kirjasähkökäyrässä. Kuittasin kirjalla HelMetin lukuhaasteen 2016 kohdan 12. Näytelmä. Kirja olisi sopinut myös kohtaan 9. Sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja.

Kiitän tekijää ja kustantajaa arvostelukappaleesta!