Kustantaja: WSOY
Sivuja: 175
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä
Juhani Ahon (1861 - 1921) Muistatko? ilmestyi vuonna 1920, ja se jäi hänen viimeiseksi teoksekseen. Se oli ilmestyessään myyntimenestys. Aho oli jo tehnyt mittavan uran ammattikirjailijana, ja Muistatko? tuntui sopivan kaikille suomalaisille luettavaksi.
Vuonna 1918 Suomessa oli käyty verinen sisällissota, joka järkytti koko kansaa ja masensi kirjailija Juhani Ahon. Muistatko?-kirjassa minäkertoja puhuu juuri kuolleelle vaimolleen: Sortui kaikki ja kaikki on rakennettava alusta. Menetin maani, kansani, uskoni, molemmat poikani, lopulta sinutkin. - - Liitän pala palalta yhteen särkyneen elämän sirpaleet ja nostan ne jalustalle. (S. 21.) .
Kirjan nimi Muistatko? on muistelua ajasta ennen sisällissotaa, eikä Aho kerro sanallakaan vuoden 1918 tapahtumista. Hän ei halua muistaa niitä, vaan nimenomaan aktiivisesti unohtaa. Kirjan minäkertoja on menettänyt sodassa poikansa, mutta miten ja missä, sitäkään ei kerrota. (Tosielämässä Ahon kaikki pojat, samoin kuin hänen vaimonsa, elivät pitempään kuin Aho itse. Minäkertoja ei siis ole Juhani Aho ulkoisilta puitteiltaan, vaikka hän henkinen alter ego ehkä onkin.)
Teoksella oli ilmeisesti koko kansaa eheyttävä vaikutus, ja se on ollut kertojan tarkoituskin: Rakennan, mitä minulta polttivat, sovitan sitä, mitä rikkoivat, viiton heille kaikille sovituksen tien. En enää jaksa enkä tarvitse surra omaa kohtaloani, en isänmaan enkä muun maailman. Pakenen tätä inhaa ikää siihen ihanaan aikaan, kun tätä ei vielä ollut. (S. 21.)
Ihana aika löytyy onnellisesta, talonpoikaisesta lapsuudesta, jonka minäkertoja on saanut elää. Lasten leikit kuvataan aidosti ja vaikka ylellisyydessä ei eletä, niin ei kärsitä puutteestakaan. Elämä on tasaisen onnellista. Erityisen kauniisti Aho kuvaa luonnossa liikkumisen elämyksiä. Kurkien tapaaminen metsäretkellä jättää kertojaan ikuisen vaikutuksen ja hän palaa metsään yhä uudestaan niitä tarkkailemaan. Kalastuksesta tulee kertojalle lempipuuhaa. Myös lapsuuden ihastukset on kerrottu lumoavasti.
Silti minäkertojan elämä tuntuu saavan täyttymyksensä vasta suuren rakkauden kohtaamisessa. Nuori rakkaus on suloista ja säkenöivää. Nuoripari kuvataan toisilleen vertaisina. He kulkevat kylätiellä rinnakkain ja haaveilevat ja suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta, jossa Suomen lapsille jaettaisiin sivistystä ja terveitä aatteita ja elämäntapoja.
Maalaismaisema ja metsä heijastelevat päähenkilön tunnetiloja. Korvessa asuva ystäväperhe edustaa aatteiltaan ja elämäntavoiltaan sitä työteliästä ja vaatimatonta kansaa, joka sisällissodassa on kadonnut kertojan näköpiiristä. Jospa kaikki vain osaisivat elää, kuten Johanna ja Ville! Tai viisas Konttisetä, joka kulkee talosta taloon ja auttelee siellä missä apua tarvitaan. Kun auvoisa perhe-elämä sitten näyttää toteutuvan myös kertojan elämässä, on lukijakin täynnä onnea hänen puolestaan.
Vaikka Muistatko? on aatemaailmaltaan pettävän seesteinen, haaveellinen ja nostalgiaa kukkuroillaan, Ahon kynänjälki on vastustamatonta. Se on tarkkaa ja selkeää ja samalla kaunista. Luonnonkuvaajana Aho on ylittämätön, ja hänen ihmiskuvauksensa on niin elävää, että ihmiset voi nähdä edessään. Olen lukenut Ahon lähes koko tuotannon, ja kun aika ajoin tartun hänen teoksiinsa uudestaan, en voi kuin ihailla hänen kerrontansa vaivattomuutta ja iättömyyttä.
Kirjoitukseni on on osa Ylen Kirjojen Suomi -ohjelmaa, jossa kirjabloggaajat ovat mukana. Juhani Ahon Muistatko? on vuoden 1920 kirja. Osallistuin projektiin myös keväällä Leena Krohnin Mehiläispaviljonki-teoksella, joka edusti vuotta 2006.
Olen varmuudella lukenut Aholta Rautatien (koululukemisena), Papin rouvan ja Papin tyttären (lapsena, sattuivat käsiini, ja uudelleen vasta vähän aikaa sitten) ja Juhan (nuorena aikuisena).
VastaaPoistaMuistatko? tekisi mieli lukea siinä mielessä, miten paljon Suomi on muuttunut ja miten paljon suomalaiset ovat muuttuneet.
Aika hieno kontrasti tästä syntyykin nyky-Suomeen, sillä jotain runebergiläistä korpikansan romantisoimistahan meillä on jäljellä edelleenkin. Luonto on myös edelleen meille tärkeä, ainakin puheissa.
PoistaAhon kieli vie mennessään, vaikka vhän ihmettelin kirjan todellisuuspakoa. Hän kuvaa maalaismiljöötä kaikkine puolineen tosi lumoavasti.
Suosittelen muuten Ahon pienoisromaaneja - Yksin, Helsinkiin ja Omatunto, sekä tietysti nyt tämä Muistatko? - Ahon kirjailijanlahjat ovat kiistattomat ja hänen tuotannossaan ei ole heikkoa lenkkiä. Ei ole siis ainakaan vielä tullut vastaan.
Olen lukenut Ahon valtaisasta tuotannosta aivan liian vähän. Pienoisromaaneja voisinkin lukea. Vien nämä suositukset "Tämän haluan lukea" -listaani.
PoistaRautatie ja Juha ovat Ahon helmiä, mutta tämä on lukematta. Sadan vuoden takaiset asiat ovat minusta edelleen läpikäymättä sikäli, että olisko ollut joku tapaa välttää verenvuodatus. Tätä asiaa olen usein pohtinut. Kenelläkään ei siihen ole vastausta, mutta asian ymmärtäminen auttaisi sopimaan asioista nykyhetkessä.
VastaaPoistaRautatie ja Juha ovat hallittuja ja vaikuttavia kokonaisuuksia. Ahon kieli on niissä parhaimmillaan. Mutta niin ovat myös Papin tytär ja Papin rouvakin vaikuttavia. Muistan, että ihmettelin, miten mies on osannut kirjoittaa naisen tunnoista niin vahvasti.
PoistaNiin, opitaanko historiasta mitään? Ainakaan asioita ei saisi unohtaa ja kirjat auttavat muistamaan. Omalla tavallaan myös tämä Ahon Muistatko?, jossa ei kyllä sotaa muistella vahingossakaan.