tiistai 24. heinäkuuta 2018

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä, 2. painos, 2018 (ilm. suomeksi 2016)
Alkuteos: Kunskapens frukt, 2014
Suomentaja: Helena Kulmala
Kansi: Riikka Majanen ja Sonja Yrjölä
Sivuja: 143
Mistä sain kirjan: oma ostos




Naistenviikon kunniaksi ollaan nyt olennaisen äärellä ja tartutaan aiheeseen nimeltä naisen sukuelin. Ruotsalainen sarjakuvataiteilija ja toimittaja Liv Strömquist on laatinut aiheesta opettavaisen ja havainnollisen sarjakuva-albumin nimeltä Kielletty hedelmä, jonka toivoisin kuluvan jokaisen naisen -  tyttären, äidin ja mummon käsissä. Vielä enemmän toivoisin sen kuluvan miesten käsissä.

Miksi näin? Koska tämä kirja poistaa naisen elämästä paljon turhaa häpeää. Sillä häpeäähän meidät on opettettu sukuelimestämme kantamaan. Siitä ei puhuta ääneen, siitä ei tiedetä mitään (tai "tiedetään" väärin) ja sen tuomaa nautintoa vähätellään tai se ohitetaan. Strömquist on koonnut teokseen muun muassa 10 (!) sivua Eevan tunnustuksia, joissa tämä kertoo sukupuoleensa liittyvistä häpeän aiheista. Viimeisimpänä villityksenä nuoret naiset haluavat häpyhuulten pienennysleikkauksiin. Väitän, että häpeä johtuu tiedon puutteesta, ja Strömquist tarjoilee nyt tutkittua tietoa.

Strömquist piirtää ja kirjoittaa naisen sukuelimet lukijan silmien eteen ja poistaa monta tabua niin tehdessään. Hän tuo historiasta esiin kohtia, joissa naisen seksuaalisuutta on ruvettu suitsimaan, koska se on pelottavaa tai patriarkaatille uhka. Noitavainot ovat ehkä tästä helpoin esimerkki, mutta eihän tarvitse kuin katsoa ympärilleen ja nähdä netissä rehottava misogynia. Huorittelu tai raiskausuhkaukset - naisen sukupuolisen itsemäärämisoikeuden uhkaaminen - ovat tehokkaita keinoja sulkea naisten suut. Tästä nykyajan noitavainosta kertoo Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen hieno sarjakuvajournalistinen teos Vihan ja inhon internet - joka niin ikään kuuluisi jokaisen ihmisen lukea.

Naisen sukupuolisuudessa oma lukunsa ovat kuukautiset, jotka entisestään lisäävät naisen häpeää. Niistäkin on tehty saastaisuuden tai epäpuhtauden merkki. Ne eivät saisi näkyä, eikä niistä saisi puhua. Strömquist lataa ruutuun listan kuukautissuojamainosten sanastosta, joka lupaa ennen kaikkea varmuutta ja raikasta oloa kuukautisten ajaksi, jos käyttää juuri kyseistä tuotetta. Mistä pitäisi olla varma? Strömquist kysyy. Siitä, ettei kukaan vain saisi tietää, että naisella on kuukautiset. (S. 102.)

Strömquistin tapa tehdä sarjakuvaa on riemastuttava. Kuvat ovat pääasiassa tehokkaan mustavalkoisia - paitsi kun ollaan Paratiisissa Aatamin ja Eevan kanssa. Välillä asia on niin suurta, että ruudun täyttää iso teksti. Esimerkiksi kun kuningatar Kristiinan (onnea tämän päivän nimipäiväsankari!) hauta avattiin 1960-luvulla, jotta voitiin tutkia, oliko hän nainen ollenkaan vai kenties "pseudohermafrodiitti" Strömquist kirjoittaa ruutuun: WHAT? Nimenomaan.

Käyttämänsä lähteet Strömquist kirjoittaa ruutujen sivuihin, ja sarjakuva onkin yhtäkkiä hyvin vakuuttava. Tällaista sarjakuvaa on ilo lukea - keksittyä tarinaa ei tarvita, kun todellisuus ja historia ovat täynnä toinen toistaan kummalisempia uskomuksia. Välillä sivut ja ruudut täyttyvät tekstistä, välillä yksi kuva saattaa täyttää koko sivun.

Kun Strömquist piirtää vulvan näkyviin ja kertoo historiasta esimerkkejä siitä, kuinka sitä on joskus käytetty ja näytetty voiman välineenä, jokainen nainen saisi tuntea sukuelimistään suoranaista ylpeyttä. Siis oikeasti ylpeyttä häpeän sijaan. Voimaannuttavaa - sitä tämä sarjakuva on!



Kielletty hedelmä on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Yöpöydän kirjat, Mitä luimme kerran, Kirjojen keskelläTodella vaiheessa, Eniten minua kiinnostaa tie ja Reader, why did I marry him?



Osallistun teoksella kirjabloggaajien Naistenviikkoon, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi. Lisäksi saan pisteen Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaasteeseen. Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseen upotan kirjan kohtaan 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellani. Naisen sukuelimen katseleminen kirjan sivulta ei tuntunut mukavalta ajatukselta etukäteen, mutta nyt tiedän, että sekin tunne on osa häpeää, jota nykykulttuuri on naiselle opettanut.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa osallistumista, kiitos Elina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos emännöinnistä, Tuija! Naistenviikkoon on aina ilo osallistua!

      Poista
  2. Minustakin on tosi hyvä, että näissä Strömquistin sarjiksissa on viitteet merkitty näkyviin. Se tuo paljon lisää vakuuttavuutta. Sanomaltaan tämä teos olikin vallan riehakas ja tarpeellinen. Tämäntyyppinen sarjakuva on todella tervetullutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, Omppu. Sarjakuvan keinot ovat yllättävän tehokkaita, kun niitä osaa valjastaa uskomusten ja yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamiseen. En ollut aiemmin edes osannut kuvitella, miten taipuisa ilmaisukeino sarjakuva on. Havainnollisuus on sen paras puoli!

      Poista
  3. Tämä teos on tosiaan riehakas, kuten Omppu sanoo, ja samalla paljon tietoa kokoava. Kaikkihan tuo on totta, mitä kirjassa on, mutta silti kysyn: tunnetteko te, arvon naiset, oletteko tunteneet häpeää omasta ihanasta sukuelimestänne? Minä en tunnista i t s e s s ä n i tätä. Lienen sitten joku alien.
    Lupasin Ompulle muistaakseni kirjoittaakin tästä kirjasta, mutta se jäi, kun olin jotenkin hämilläni ja ajattelin, että tällainen valistus olisi ollut paikallaan joskus kauan sitten, 1900-luvun alussa ehkä. Ei edes minun nuoruudessani, 60-luvun lopussa ja 70-luvulla, ainakaan Suomessa, tytöt hävennet sukupuolielintään sen enempää kuin pojatkaan. Onhan normaalia käyttää näitä alueita peittävää vaatetusta, mutta muutoin meillä on minusta ollut aina hyvin estotonta.

    Kun vaihdan vaippaa pienelle pojantyttärelle, niin ihailen sitä nättiä kumpua.

    Yksi tarina minusta tässä kirjassa oli yliampuva, se että Prinsessa Ruusunen olisi tarina kuukautisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallan väittää, että häpeää on nykyään enemmän kuin 60-luvun ja 70-luvun aikana. Nyt meillä on kaiken maailman kuvat ja odotukset, joihin tavallisen naisen pitäisi sovittaa itsensä. Onnellinen sinä, jos olet sukuelimeen liittyviltä häpeän aiheilta säästynyt!

      Muistan, että pienenä ja vähän isompanakin tyttönä olin tosi onnellinen tyttöydestäni - tyttöys oli ihanaa! Mutta nuorena, nuorena aikuisena ja äitinä olenkin jo monesta sukupuoleeni liitetystä odotuksesta lähinnä ahdistunut. Kaikki ahdistus ei toki liity sukuelimeen, mutta on kyllä tärkeää purkaa kaikenmoinen sukupuolisuuteen liittyvä häpeä. Mietin kyllä nyt myös niitä paineita, joita nuoret miehetkin sukuelimistään kuulemma tuntevat.

      Poista

Kiitos kommentista!