sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Eve Hietamies: Yösyöttö

Eve Hietamies: Yösyöttö, nidotun laitoksen 4. painos, 2013
Kustantaja: Otava, 2010
Kansi: Markus Pyörälä
Sivuja: 383
Mistä sain kirjan: oma ostos


Pian olisi pitänyt jäädä kotiin ja hoitaa tämä homma: syöttää, pestä, ulkoiluttaa, viihdyttää, kantaa ja nukuttaa. Lämmittää niitä helvetin pulloja, kyykkiä kontallaan kylpyhuoneen lattialla selkä kirkuen liottamassa mintunvihreässä muoviammeessa köllivää liukasta lasta, joka oli koko ajan luiskahtamassa käsistä.

Niin, Pia-vaimon olisi pitänyt hoitaa homma, mutta nyt Antti Pasasen arki on juuri tätä: vauvanhoitoa 24/7. Vaimo ottaa hatkat ensimmäisen kerran Naistenklinikan edessä ja jättää viikon vanhan nyytin Antin syliin. Muutaman viikon päästä vaimo sekoaa täysin ja häipyy miehen ja pojan elämästä kokonaan. Miten mies selviää pienen vauvan hoidosta?

Eve Hietamiehen Yösyöttö kertoo kaiken: tätä on vauvanhoito ensimmäiset pari vuotta. Älkää kuvitelkokaan, että se olisi lastenleikkiä missään kohtaa. Se on raskasta, se on puuduttavaa, se on jopa tylsää, ja sitten kun vauva alkaa ilmaista omaa tahtoa, alkaa hermoja raastava kasvattaminen. Toisaalta palkkiona on vauvan tyytyväisyys ja hymyt, kasvava lapsi ja uudet taidot sekä tietysti luja keskinäinen luottamus ja rakkaus.

Yösyöttö on rakennettu hienosti. Kun jätetään työkeskeisesti elänyt toimittajamies selviytymään vauva-arjesta yksinään, vauva-arki voidaan kertoa yksityiskohtia myöten niin rankkana kuin se todella on. Jos asetelma olisi ollut toisinpäin: mies olisi häipynyt vaimon elämästä ja jättänyt vaimon selviytymään yksin koko rumbasta, tuloksena olisi ollut tylsääkin tylsempi romaani. Ketä kiinnostaa tietää, miten nainen selviää pienen vauvan hoidosta?

Yösyöttö on kirjoitettu vetävästi. Antin eteen tulee toinen toistaan kummallisemman tuntuisia, vaikkakin vauvanhoitoon olennaisesti liittyviä pulmia, jotka lukija selvittää tasatahtia hänen kanssa: Olin siis ihan tavallinen, suomalainen perusäijä. Joten mistä olisin voinut tietää, saako muksu tarpeeksi ruokaa ja onko sillä kylmä vai kuuma? Ei niissä lukenut mitään lappuja, että lisää lämpöä tai poista potkarit. Ei se ole reilua, että sellainen isketään syliin ja sanotaan, että pidä se hengissä siihen asti, kun se osaa itse hakea muroja.

Jotain Anttikin osaa tehdä alusta asti oikein, hän nimittäin hoitaa yösyötöt vähin äänin, eli lämmittää pullon ja syöttää vauvan sytyttämättä valoja tai juttelematta mitään. Mutta yösyöttöjähän riittää ja riittää...  Antti väsyy, turhautuu ja kyllästyy. Jossain vaiheessa hän oppii käymään puistossa Paavonsa kanssa. Siellä hän kohtaa äidit, joilla jokaisella on salaisuutensa ja ammattinsa, mutta puiston penkillä heistä tulee pelkkiä äitejä. Siellä puhutaan lapsista, jaetaan hiljaista tietoa lasten ihottumista ja sairauksista, kierrätetään ja tuetaan.

Kirjan herkullisin kohtaus syntyy, kun äidit alkavat sättiä aviopuolisojaan. Samaan aikaan Antti seuraa Paavon kakkaamista ja vaihtaa näppärästi tälle vaipan puistossa ja muistelee, kuinka hänen taitonsa kakkavaipan käsittelyssä on kehittynyt. Parhaimmat kakkavaippapussit saa isoista paahtoleipäpusseista, hän miettii. Kaikki tämä kakkavaippatietous on kullanarvoista vauvanhoidon arjessa ja on vaatinut pitkän treenin, mutta arvostetaanko sitä? Ehkä pieni kannustuksen sana olisi paikallaan sekä Antille että äideille: - Kyllä mä saamarin kämpän siivoan ja nuo penskat hoidan. Ei mun maailma kaadu siihen, että joudun pesemän hilloa eteisen peilistä, mutta se raastaa, että kaikki tämä on sen mielestä niin vähäpätöistä! Se ei ole koskaan kiittänyt, koskaan arvostanut, koskaan sanonut, että tätä ei olisi olemassakaan ilman sua!

Vauva-arjen taustalla seurataan Antin vaimon hidasta toipumista masennuksesta sekä avioeron katkeruutta. Hyviä ihmissuhteitakin on: Puistoäidit tietysti. Lisäksi Antilla on viisas ja auttavainen isä, joka hoitaa kehitysvammaista Janne-poikaa nurisematta. Naapurit auttavat, vaikka omissa lapsissakin on tekemistä. Neuvolan Ulla on kullanarvoinen. Vähitellen Antti ja Paavo ystävystyvät myös naapuritalon Enni-äidin ja Terttu-tytön kanssa. Kirjassa väläytellään Ennin ja Antin tulevaa keskustelua, josta voi päätellä, että heidän suhteensa kehittyy erityisen tärkeäksi. Mielestäni näitä keskusteluotteita ei olisi tarvittu, sillä jonkinlaisen erityisyyden aistii jo kirjan alussa. Juonellisesti Yösyöttö ei pääse yllättämään.

Yösyöttö on osittain puhekielistä, mutta erittäin sujuvaa luettavaa. Se on viihdettä, joka saa hymähtelemään ja naurahtamaan vauvanhoidolle, ehkäpä kauhistelemaankin äitien elämän kakkavaippa- ja ihottumakeskeistä puistoelämää. Tosiasia on, että vauva-aika on äkkiä ohi ja aikansa voisi käyttää turhempaankin kuin oman lapsensa hoitamiseen, olkoon se sitten ajoittain kuinka tylsää tahansa. Tähän tulokseen tulee lopulta Antti Pasenenkin, jonka selviytyistä on mukava seurata. Tulkitsen teoksen myös hyvin feministiseksi. Kaiken, minkä Antti Pasanen hoitaa kunniallisesti koti-isänä, hoitaa ihan jokainen kotiäiti joka päivä. Onneksi myös isät osallistuvat koko ajan enemmän arjen pyöritykseen ja vauvanhoitoon.

Yösyötöllä on myös eräs arvo ylitse muiden. Muutaman vuosikymmenen päästä kulttuuriantropologit saavat siitä oivaa tutkimusmateriaalia 2000-luvun alun vauvanhoidosta. Omat lapseni ovat syntyneet vuosina 2005-2013 ja tunnistin kirjasta kaikki nykyajan vauvaniksit. Niitten järjestelmällinen kertominen alkoi jo jossain vaiheessa puuduttaa. Puolivuotias vauva kotona takaa sen, että niksit eivät pääse unohtumaan - tosin turhimmista on osannut jo luopuakin.

Yösyöttö äänestettiin sijalle 52 Helsingin Sanomien 2000-luvun parhaan suomalaisen romaanin äänestyksessä. Kirjan ovat aivan viime päivinä lukeneet myös Anni, Katri ja Sanna, joita kirja viihdytti ja jotka se sai nauramaan. Ja onhan kirja luettu useissa muissakin blogeissa, esimerkiksi näissä: Kirjanurkkaus, Kirjoihin kadonnut, Kujerruksia, Tarinoiden taikaa, Kirjojen keskellä ja Lurun luvut.  

6 kommenttia:

  1. Minä pidän Hietamiehen tyylistä sekä tässä, että jatko-osassa. Olen normaalisti todella hidas lukemaan, mutta nämä kirjat tuli luettua ihan hujauksessa. Ehkä se vauva-arki on ollut lukuhetkellä vielä niin tuoreessa muistissa, että tuttuus on tuonut lisää vauhtia lukemiseenkin.

    On muuten ihan totta, että jos vauvan kanssa olisi jäänyt yksin urakeskeinen äiti, niin ketään ei kiinnostaisi. Tosin se samainen äiti olisi todennäköisesti ollut myöskin raskaana ja kaiken aikaa varautunutkin jäämään kotiin. Paitsi jos raskaus olisi sellainen ylläriraskaus tyyliin "vatsakivut olivatkin vauva".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa arviosi ja lisäsin sen linkkeihin. Hietamies oli minulle uusi, vallan viihdyttävä tuttavuus, joten luen varmasti Tarhapäivänkin. Ehkäpä dialogin sujuvuus ja hauskuus tuovat Härkösen mieleen.

      Vauvanhoidon dokumentointi tuli paremmin esiin, kun miespäähenkilö opetteli hoitamisen alkeita.
      Ehkäpä tosiaan tiukka uranainen sopisikin päähenkilöksi vastaavaan romaaniin, jos vaikka miehen piti jäädä kotiin hoitamaan ja sitten mies lähtisikin lätkimään...

      Poista
  2. Tämä oli kyllä hyvä :)
    Mietin itsekin Ennin ja Antin tulevaisuuden dialogien tärkeyttä, mutta ne saivat kyllä minut pohtimaan millaisissa väleissä he ovat keskusteluhetkellä ja kuinka pitkällä tulevaisuudessa. Seurustelevana parina vai jonain muuna? Lopussa kaikki selvisikin joten kuten :)

    Aivan loistava tuo viimeinen huomiosi kirjasta tutkimusmateriaalina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä Tarhapäivässä Antin ja Ennin suhde kehittyy entisestään. :) Kyllä tässä oli vauva-arki dokumentoitu tarkasti. Ei ollut asiaa, jota ei olisi käsitelty. Rota-virusrokotus on tullut uutena ja ammeen alle voi kyllä ostaa telineen, ettei tarvitse lattialla kyykkiä. :)

      Mukavaa luettavaahan tämä oli, taisin kyllä pari kertaa itkeäkin, eli koskettikin.

      Poista
  3. Tämä oli kyllä hyvä kirja. Jatko-osa vähän kiinnostaa, mutta jotenkin arvaan, ettei se vaan voi olla yhtä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin vähän pelottaa. Jossain vaiheessa täytynee Tarhapäiväkin lukea.

      Poista

Kiitos kommentista!