maanantai 15. heinäkuuta 2013

Antti Tuomainen: Parantaja

Antti Tuomainen: Parantaja, 2. painos, 2011
Kustantaja: Helsinki-kirjat, 2010
Kansi: Jussi Kaakinen
Sivuja: 223
Vuoden johtolanka -palkinnon voittaja 2011
Mistä sain kirjan: oma ostos


Parantaja, pelkkä nimimerkki, otti vastuun murhista. Se ilmoitti kostavansa tavallisten ihmisten puolesta, ilmoitti olevansa tuhoaan kohti kulkevan maailman viimeinen totuuden ääni, sairaan maapallon parantaja. Siksi se oli murhannut teollisuusyrityksen johtajan ja tämän perheen. Ja siksi se tulisi edelleen murhaamaan niitä, joiden väitti vaikuttaneen ilmastonmuutoksen kiihtymiseen.

Antti Tuomaisen nimi on putkahdellut siellä täällä blogeissa vastaan. Myös Aamulehdessä ilmestyi hänestä kertova artikkeli, jossa kerrottiin, että hänen kirjojaan on myyty useisiin eri maihin. Uusi dekkarigenren tähti tuntuu syttyneen. Kun törmäsin Tuomaisen kirjaan kesän kirja-alennysmyynnissä, tartuin siihen heti. Ja pääsin lukemaankin kirjan saman tien.

Kirjan alku on hämmästyttävän samanlainen kuin juuri lukemassani Gillian Flynnin Kiltissä tytössä: taas lähdetään etsimään vaimoa. Siihenpä yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Siinä missä Kiltti tyttö sijoittui nyky-Amerikkaan, Parantaja liikkuu tulevaisuuden Helsingissä. Joka tapauksessa Parantajan alussa runoilija Tapani Lehtinen tietää toimittajavaimonsa kadonneen, sillä hänestä ei ole kuulunut mitään muutamaan tuntiin. Lehtinen saa selville, että vaimo teki juttua Parantaja-nimisestä murhaajasta ja on ilmeisesti päässyt tämän jäljille.

Parantajan alku tempaa mukaansa tulevaisuuteen. Tapani Lehtinen istuu läpimärkänä bussiin ja miettii maailman senhetkistä tilannetta: maailmassa käydään 13 sotaa, (joiden syynä on taistelu luonnonvaroista, esimerkiksi puhtaasta vedestä), kaupungit vajoavat mereen, metsäpaloja ei saada kuriin, tappavat kulkutaudit riehuvat. Bussimatkalla ohitetaan auto-onnettomuus, joka ei tunnu hetkauttavan ketään. Helsingissä on satanut monta kuukautta putkeen. Eletään siis ilmastonmuutoksen aiheuttamaa helvettiä, todellista luonnonkatastrofia. Helsingin rantatalot ovat tulvien takia asuinkelvotomia, mutta niihin on asettunut asumaan etelästä vyöryviä pakolaisia. Rikkaat yrittävät paeta kohti pohjoista, jossa vielä on jonkinlaiset elinolot - tosin nekin täytyy turvata vartijoilla. Dystopia on täällä.

Parantaja ei säväyttänyt minua juonellaan. Etsitään kadonnutta (vaimoa), saadaan selville salaisuuksia menneisyydestä, kovistellaan roistoja ja joudutaan hengenvaaraan. Onhan näitä luettu, joten jotain yllättäviä koukkuja tarvittaisiin. Parantaja ei myöskään vakuuttanut minua kielellisesti. Ärsyynnyin aika tavalla, kun ymmärsin, että kirjakielisessä kerronnassa oli päädytty käyttämään puhekielen "se"-pronominia "hän"-pronominin tilalla. Välillä ratkaisu aiheutti suoranaista sekaannusta. Puhuttiinko ihmisestä vai juuri juonessa esitellystä esineestä? Piti tarkistella. (Hyvä kirjakieli ei vaadi tarkistamaan, vaan etenee ilman väärinkäsitysten vaaraa. Oliko tarkoitus korostaa tulevaisuuden rappeutunutta yhteiskuntaa, jossa eivät päde edes nykykirjakielen säännöt? Äidinkielenopettajallehan kyseessä on dystopioiden dystopia.)

Silti olin vaikuttunut: Sade putosi taivaalta raskaina laskoksina, joita tuuli viskoi minne mieli. Tuntui, että Tuomainen viskoi lukijaa minne mieli. Lähitulevaisuuden kuvaus oli suorastaan maagista. Päähenkilö näkee ympärillään palavia autoja ja rakennuksia, hän havaitsee tappeluita, kuulee nenäluun murtumisen ja kävelee ohi, kuten kaikki muutkin. Yhteiskunnan rappio ja jatkuva huoli ja turvattomuus painavat ihmisten katseet alas. Jokainen yrittää selvitä omasta arjestaan sähkökatkosten ja tulvien keskellä. Välinpitämättömyys on ainoa tapa selvitä päivästä toiseen.

Välinpitämättömyyden keskelle Tuomainen on loihtinut kuitenkin pienen valon. Se valo on rakkaus. Se on kuvattu niin hauraasti ja aidosti, että usko ihmiseen jäi sittenkin elämään.

Tuomaiselta on nyt ilmestynyt muutama dekkari, joita kaikkia on kehuttu. Jäin lukukokemuksestani niin hyvälle mielelle, että haluan lukea hänen kirjojaan lisää, ja odotan tietysti uuttakin luettavaa. Ainakin uusin dekkari, Synkkä niin kuin sydämeni, kuulostaa blogiarvioiden perusteella mielenkiintoiselta.

Parantaja on luettu muun muassa seuraavissa blogeissa: Kaiken voi lukea!, Rakkaudesta kirjoihin, Jos vaikka lukisi ja Anna minun lukea enemmän.

9 kommenttia:

  1. Olen tutustunut Parantajaan blogien kautta ja minua se kiinnostaa kovasti, vaikka en dystopioita juurikaan lue (olen kyllä aikeissa tutustua genreen paremmin). Minua kiehtookin erityisesti tässä nimenomaan Helsinki ja toki juoni vaikuttaa myös kiinnostavalta. Minulle kelpaa simppelimpikin juoni, kunhan ei nyt ihan kulunut ole ;)

    Minäkin muuten vierastan puhekielisyyttä suomenkielisessä kirjallisuudessa. Samoin murteet pelottavat, jos koko kirja on niin kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevaisuuden Helsinki on tapahtumien näyttämönä hienosti kuvattu. Juoni on ihan ok, muttei mitenkään erikoinen. Parantajan motiivi on tietysti dystopiaan sopiva.

      Dystopioissa on oma viehätyksensä. Tarkoitushan olisi ottaa niistä opiksi, välttää kammottava tulevaisuus. Usein jopa tuntuu, että ne kertovat kuitenkin enemmän nykypäivästä. Välinpitämättömyyshän on jo arkea.

      Puhekieli (myös murre)sopii mielestäni puheenvuoroihin, jos se on luontevasti kirjoitettua. Sitten on tietysti kokonaan puhekielllä kirjoitetut kirjat, kuten Härkösen Häräntappoase tai jotkut nuortenkirjat, tai Liksomin novellit, joissa kerronta on läpeensä puhekielistä, eikä yritäkään olla muuta. Silloin teksti parhaimmillaan toimii, mutta vaatii toki taitavan kirjoittajan.

      Poista
  2. Minuakin ärsytti tuo se-pronominin käyttö niin paljon. Olisin varmaan jopa pitänyt kirjasta ainakin hieman enemmän, jos ihmisistä olisi puhuttu hän-pronominilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Vaihdoin mielessäni se-pronominin tilalle hän-pronominin ja mielestäni tyyli ei siitä muuttunut häiritsevän "korkeakirjalliseksi", jos sitä oli haluttu välttää. Olisipahan selventänyt tekstiä ja tehnyt siitä nopealukuisempaa.

      Poista
  3. Oih, ihanaa, että teos saa blogisavuja! Mie tykkäsin ihan täysillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä jäi positiiviseksi tuttavuudeksi. Taisi olla sinun ansiotasi, että kirjaan tartuin. :)

      Poista
  4. Oi miten tämäkin kuulostaa hyvältä! Aion lukea Synkkä niin kuin sydämeni pian, se on jo lainassa kirjastosta, mutta nyt tämäkin alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Ihana (!) tuo sitaatti, jossa sade putoaa raskaina laskoksina. Oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomaisen vahvuus ovat juuri vahvat kuvat, joita hän pudottelee lukijan eteen. Jään odottelemaan Synkkä niin kuin sydämeni -postaustasi. Minäkin luen sen heti, kun saan käsiini.

      Poista

Kiitos kommentista!